Korkean tason hlbti-konferenssi maanantaina Brysselissä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
Euroopan komissio Brysselissä.

Maanantaina EU:n puheenjohtajamaa Suomi ja Euroopan komissio järjestävät korkean tason konferenssin sateenkaarioikeuksista EU:ssa. Advancing LGBTI equality in the EU: from 2020 and Beyond -konferenssin tavoitteena on linjata mihin suuntaan sateenkaari-ihmisten yhdenvertaisuutta EU:ssa viedään tulevaisuudessa.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestöjen eurooppalainen kattojärjestö ILGA-Europe painottaa, että ihmisoikeustilanteen parantamiseksi tarvitaan yksittäisten toimenpiteiden sijaan kattava LHBTI-toimintaohjelma seuraavaksi viideksi vuodeksi. Järjestö muistuttaa, että parhaillaan ihmisoikeuksia kyseenalaistetaan ja eri puolilla Eurooppaa tehdään aktiivista kampanjointia sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastaa ja niiden poistamiseksi.

Eurooppalaiset sateenkaarijärjestöt ovat huolissaan joidenkin jäsenmaiden, kuten Puolan, Bulgarian ja Kroatian, kehityksestä. Maanantaina Setan julkaisemassa tiedotteessa todetaan, että Puolassa sateenkaari-ihmisiä demonisoidaan ministeritasoa myöden uskonnollis-konservatiivisten johtajien rinnalla. Bulgariassa puolestaan transihmisten oikeus sukupuolen juridiseen vahvistamiseen ja nimen muuttamiseen poistettiin.

Suomesta Brysselissä maanantaina järjestettävään konferenssiin osallistuvat ihmisoikeusjärjestö Seta ry:n pääsihteeri Kerttu Tarjamo ja Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä.

- Tämä kehitys murentaa eurooppalaista demokratiaa ja perusarvoja, kuten yhdenvertaisuutta, vapautta ja ihmisarvoa. Nyt tarvitaan sekä voimakasta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolelle asettumista että toimenpiteitä, joilla yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet varmistetaan kaikkien jäsenmaiden kansalaisille, sanoo Tarjamo.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Seta toteaa, että vaikka Suomi on sateenkaarioikeuksissa Euroopassa viiden parhaimman joukossa, myös meillä erityisesti transihmisten sukupuoli-identiteettien mitätöinti, transfobinen vihapuhe ja sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksien vastainen retoriikka ja kampanjointi ovat lisääntyneet.

- Sateenkaarioikeuksien vastainen liikehdintä Euroopassa ei ole satunnaista vaan koordinoitua ja se on kiinteä osa laajempaa tasa-arvon vastaista toimintaa. Vihapuheen lisääntyminen kaventaa sateenkaari-ihmisten elintilaa ja lisää myös viharikoksia. Tämä suunta on katkaistava. On tärkeä, että Suomi puheenjohtajuuskaudellaan nostaa sateenkaari-ihmisten oikeudet vahvasti esille ja tekee aktiivisesti töitä EU:n LHBTI-toimintaohjelman edistämiseksi, Tarjamo sanoo.

Tidotteessa on esillä myös sateenkaariperheiden vapaan liikkuvuuden turvaaminen, jonka huomioimista EU:n hlbti-toimintaohjelmassa vaaditaan. Vapaan liikkuvuuden edellytyksenä voidaan katsoa olevan se, että EU-kansalaisen perhesuhteet tunnustetaan riippumatta siitä, missä maassa kansalainen oleskelee. EU-tuomioistuin on vahvistanut 2018 (Coman ym. v Romania), että vapaa liikkuvuus kattaa myös samaa sukupuolta olevat puolisot. Tuomio ei ole kuitenkaan vielä muuttunut todellisuudeksi.

- Sateenkaariparien ja -perheiden vapaa liikkuvuus tulisi taata myös niissä maissa, jotka eivät tunnusta samaa sukupuolta olevien liittoja, tiivistää Jämsä.

- EU-tuomioistuimen päätös velvoittaa itsestään selvästi kaikkia jäsenmaita, mutta päätöksen toimeenpanossa on ollut haasteita eräissä jäsenmaissa, kuten Bulgariassa.

Setan mukaan toinen merkittävä ongelma on, ettei sateenkaari-ihmisten syrjintäsuoja ulotu kaikille elämänalueille. Syrjintäsuoja on taattu vain työelämän osalta eikä sekään kata kaikkia olennaisia syrjintäperusteita.

- EU:ssa on yritetty yli 10 vuotta saada aikaan muut elämänalueet kattavaa syrjinnän suojaa, joka huomioisi laajasti kaikki sateenkaari-ihmisten syrjintäperusteet. On hälyttävää, ettei tätä saada aikaiseksi, vaikka EU:n perusoikeuskirja takaa yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden. Suomen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolainsäädäntö on yksi hyvä esimerkki sateenkaari-ihmiset huomioivasta lainsäädännöstä, toteaa Kerttu Tarjamo.

Konferenssin hallituksen edustajiin kuuluu Suomen Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistin lisäksi edustajat Alankomaiasta, Saksasta, Maltasta, Portugalista ja Pohjois-Makedoniasta sekä EU:n tasa-arvoasioista vastaava komissaari ja perusoikeusviraston johtaja.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!