Grindr sulki Into-uutispalvelunsa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 2
Grindr sulki Into-uutispalvelunsa 15. tammikuuta 2019.

Grindr-mobiilipalvelun yhteydessä noin puolitoista vuotta toiminut uutissivusto Into suljettiin tiistaina. Jatkossa painopiste siirretään videosisältöön.

Asiasta kertoo esimerkiksi Advocate.

Sopimukset sisällöntuottajien kanssa on päätetty. Entisen toimituksen piiristä on pahoiteltu sitä, että palvelun sulkeminen on suuri menetys hlbti-medialle, journalismille ja maailmalle. 

Into-uutispalvelu avattiin elokuussa 2017 etenkin miehistä seuraa etsiville miehille suunnatun Grindr-palvelun yhteyteen. Uutispalvelu ehti nostaa julkisuuteen monia hlbti-vähemmistöjen näkökulmasta merkittäviä uutisaiheita. 

Into joutui kuitenkin "myrskyn silmään" joulukuussa 2018, kun Grindr-palvelun johtajan Scott Chenin avioliittokäsityksistä nousi kohu. Jotkut tulkitsivat hänen näkemyksensä yhdenvertaisuutta vastustaviksi. Itse hän totesi Into-palvelussa julkaistussa lausunnossaan viitanneensa vain omaan elämäänsä, ja samalla hän totesi puolustaneensa ja puolustavansa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien oikeuksia. Into-uutispalvelussa tapausta käsiteltiin muuten neutraalisti.

Monissa kommenteissa on todettu sulkemisen olleen odotettua ja pahoiteltu sitä, ettei Grindr halunnut lopulta panostaa siihen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Into-julkaisun aiempi päätoimittaja Zach Stafford siirtyi hiljattain Advocaten päätoimittajaksi.

Keväällä 2017 Kiinalainen peliyritys Beijing Kunlun World Wide Technology Co. hankki Grindr-deittisovelluksen kokonaan omistukseensa. Samana vuonna Chen nousi Grindr-palvelun johtoon. Jo alkuvuodesta 2016 yhtiö osti deittisovelluksesta enemmistön. Hollywood-lähtöinen vuonna 2009 julkaistu Grindr oli ennen kauppaa etsinyt mahdollista ostajaa tai lisärahoitusta vuoden päivät, kyetäkseen vastaamaan kovenevaan kilpailuun.

2 kommenttia

Into kuului satunnaisesti (noin viikoittain) seuraamiinini hlbti-uutispalveluihin. Sinänsä sisältö oli laadukasta ja kiinnostavaa. Yksi ongelma oli, että Grindr-palvelun kyljessä se ei oikein päässyt esiin omalla nimellään, itsenäisenä palveluna. Se tuntui jonkinlaiselta Grindr-palvelun kylkiäiseltä.

Sinänsä englanninkielisessä hlbti-maailmassa ala on myös ollut kilpailtu, eikä pinkkiäkään rahaa ole jaossa loputtomiin: kulut pitää saada maksettua ja ehkä omistajille saada tuottoakin.

Grindr kertoo siirtävänsä painopisteen toimitetusta tekstimuotoisesta sisällöstä videoihin. Siinä seurataan hypeä - ja se voi kaduttaa myöhemmin. Verkossa nimittäin on niin ylivoimaisia videotoimijoita, ettei tuloksekkaalle jaolle todennäköisesti ole mahdollisuuksia. Jatkossakin mielikuva Grindr-kylkiäispalvelusta lienee varjona.

Ja sitten on tietysti vielä koko Grindr-paketin tulevaisuus. Toimijoita on muitakin - ja pääkohderyhmää huolettaa jo nyt omistussuhteet. Aika pienetkin virheliikkeet saattavat aiheuttaa suuriakin siirtymiä muualle.
Tuon Into:n (kuten toki useimpien muidenkin hlbtiq-media- ja uutissivustojen) suuri ja paha ongelma oli myös siinä, että se oli kovin surkastunut enkku-media.

Sisältöä siellä ei paljoakaan ollut espanjaksi, kiinaksi, venäjäksi, ranskaksi, arabiaksi, persiaksi, swahiliksi ... vaikka itse deitti-Grinder kattavasti maailmalla onkin käytössä.

Noh, tuo tosiaan ei ole lainkaan vain Into:n ongelma, sillä samaa ongelmaahan potevat suomalaisetkin vastaaantyyppiset palvelut, joissa edes ruotsiksikaan tai suurimmalla vähemmistökielellämme venäjäksi ei mitään juuri ole, muista puhumattakaan. Ja suomi kun ei kauhean hyvin aina Microsoft / Google -kääntäjillä kiänny, eivätkä uutissaitit monia väestöryhmiä tavoitakaan.

Vaikka Grindr kiinalaisomistuksessa onkin, ei se ole kiinalaisille suurin hlbtiq-appsi, vaan se on toinen kiinalainen, Blued (joka käyttäjämäärältään on samalla myös maailman suurin hlbtiq-appsi). https://en.wikipedia.org/wiki/Blued_(app)
Grindr:n kertomista muutoksista näkeekin, että se selvästi suuntaa Into:n osalta ominaisuuksiin Blued:n perässä.