Grindr sulki Into-uutispalvelunsa (juttukommentit)

Into kuului satunnaisesti (noin viikoittain) seuraamiinini hlbti-uutispalveluihin. Sinänsä sisältö oli laadukasta ja kiinnostavaa. Yksi ongelma oli, että Grindr-palvelun kyljessä se ei oikein päässyt esiin omalla nimellään, itsenäisenä palveluna. Se tuntui jonkinlaiselta Grindr-palvelun kylkiäiseltä.

Sinänsä englanninkielisessä hlbti-maailmassa ala on myös ollut kilpailtu, eikä pinkkiäkään rahaa ole jaossa loputtomiin: kulut pitää saada maksettua ja ehkä omistajille saada tuottoakin.

Grindr kertoo siirtävänsä painopisteen toimitetusta tekstimuotoisesta sisällöstä videoihin. Siinä seurataan hypeä - ja se voi kaduttaa myöhemmin. Verkossa nimittäin on niin ylivoimaisia videotoimijoita, ettei tuloksekkaalle jaolle todennäköisesti ole mahdollisuuksia. Jatkossakin mielikuva Grindr-kylkiäispalvelusta lienee varjona.

Ja sitten on tietysti vielä koko Grindr-paketin tulevaisuus. Toimijoita on muitakin - ja pääkohderyhmää huolettaa jo nyt omistussuhteet. Aika pienetkin virheliikkeet saattavat aiheuttaa suuriakin siirtymiä muualle.
Tuon Into:n (kuten toki useimpien muidenkin hlbtiq-media- ja uutissivustojen) suuri ja paha ongelma oli myös siinä, että se oli kovin surkastunut enkku-media.

Sisältöä siellä ei paljoakaan ollut espanjaksi, kiinaksi, venäjäksi, ranskaksi, arabiaksi, persiaksi, swahiliksi ... vaikka itse deitti-Grinder kattavasti maailmalla onkin käytössä.

Noh, tuo tosiaan ei ole lainkaan vain Into:n ongelma, sillä samaa ongelmaahan potevat suomalaisetkin vastaaantyyppiset palvelut, joissa edes ruotsiksikaan tai suurimmalla vähemmistökielellämme venäjäksi ei mitään juuri ole, muista puhumattakaan. Ja suomi kun ei kauhean hyvin aina Microsoft / Google -kääntäjillä kiänny, eivätkä uutissaitit monia väestöryhmiä tavoitakaan.

Vaikka Grindr kiinalaisomistuksessa onkin, ei se ole kiinalaisille suurin hlbtiq-appsi, vaan se on toinen kiinalainen, Blued (joka käyttäjämäärältään on samalla myös maailman suurin hlbtiq-appsi). https://en.wikipedia.org/wiki/Blued_(app)
Grindr:n kertomista muutoksista näkeekin, että se selvästi suuntaa Into:n osalta ominaisuuksiin Blued:n perässä.