Kynttilämielenosoitus eduskuntatalolla kansainvälisenä transmuistopäivänä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 3
Kynttilämielenosoitus kansainvälisenä transmuistopäivänä 20.11.2018.

Helsingissä eduskuntatalolla järjestettiin kansainvälisen transmuistopäivän (Transgender Day of Remembrance) kynttilämielenosoitus tiistaina 20. marraskuuta 2018 kello 18. Tilaisuudessa muistettiin viharikosten seurauksena kuolleiden transihmisten muistoksi.

Tilaisuuden aluksi puheenvuoron piti translapsen äiti. Hän muistutti, että vaikka Suomessa on periaatteessa hyvä tilanne, pohtii silti puolet transnuorista itsemurhaa. Hän myös totesi, että maailmalla ei olla menty parempaan suuntaan. Viimeisen vuoden aikana surmattuja transsukupuolisia henkilöitä on 369, joka on 44 ihmistä enemmän kuin edellisenä vuonna. 

Audio
Transsukupuolisen lapsen äiti piti tilaisuuden avauspuheenvuoron.

Hänen jälkeensä puheenvuoron sai Trasekin varapuheenjohtaja Kasper Kivistö. Hän muistutti, että jokainen surmattu oli oma persoonansa, heillä oli oma elämäntapansa, omat unelmansa ja oma tulevaisuutensa - mutta jonkun muun ihmisen vihan vuoksi ne tulivat riistetyiksi heiltä. Näistä ihmisistä tuli uhreja ja numeroita tilastoon. Hän myös muistutti, että jokainen voi vaikuttaa transsukupuolisten tilanteen muuttamiseen paremmaksi.

Audio
Tilaisuuden toisen puheenvuoron piti Trasekin varapuheenjohtaja Kasper Kivistö.

Puheenvuorojen ja niitä seuranneen musiikkiesityksen jälkeen luettiin 369 surmatun transsukupuolisen henkilön nimet. Samalla tilaisuutta seuraavat kävivät sytyttämässä eduskuntatalon portaille lisää kynttilöitä surmattujen muistolle.

Aamupäivällä eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa oli eduskunnan hlbti-verkoston, Setan ja Amnestyn Suomen osaston järjestämä tilaisuus, jossa järjestöt luovuttivat puolueiden johdolle yli 10 000 henkilön allekirjoittaman Amnestyn vetoomuksen. Järjestöt vetoavat puolueisiin, että translain kokonaisuudistuksen sisältö kirjataan hallitusohjelmaan ja lakiuudistus saataisiin toteutumaan tulevalla hallituskaudella.

Trasekin varapuheenjohtaja Kasper Kivistö otti Pikkuparlamentissa pitämässään puheessa esiin Suomessa keskustelun alla olevan kolmannen sukupuolen kategorian, joka on käytössä monissa valtioissa. Kivistö muistutti, että muunsukupuolisia on olemassa riippumatta siitä, oli tällainen juridinen kategoria olemassa tai ei. Asian kieltäminen vain heikentää elämänlaatua.

Translakikeskustelun osalta hän muistutti transsukupuolisten olemassaolon oikeudesta ja siitä, että transsukupuolisilla on oikeus yksityisyyteen, itsemääräämiseen ja koskemattomuuteen. Hän totesi, että perustuslaki ja Suomen allekirjoittamat ihmisoikeussopimukset takaavat transsukupuolisille mainitut oikeudet, mutta ne tietoisesti riistetään. 

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

3 kommenttia

Uutisessa vain väärä kuukausi: "kansainvälisen transmuistopäivän (Transgender Day of Remembrance) kynttilämielenosoitus tiistaina 20.10.2018"

Eli p.o. tiistaina 20.11.2018
Näinpä oli päässyt käymään. Kiitos korjauksesta.