Erilainen sukutarina

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • -
  • 5

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys. WSOY 2014. 335 s.

Tavallisia sukutarinoita kerrataan perhejuhlissa yleensä vuodesta toiseen, mutta niiden rinnalla elää usein myös sellaisia tarinoita, joista mieluummin vaietaan. Niitä korkeintaan kuiskitaan vaivihkaa tai aavistellaan kyläläisten pahansuovista juoruista.

Tommi Kinnusen kypsä ja hallittu esikoisromaani ”Neljäntienristeys” perustuu hänen oman synnyinseutunsa Kuusamon ja hänen oman sukunsa henkilöihin ja tarinoihin. Romaanin nimi juontuu kirkonkylän maamerkistä, jota suvun ihmiset ovat katselleet ikkunastaan seuratessaan yhteisön elämää.

Tarinoiden pohjalta Kinnunen on luonut koskettavan fiktiivisen kertomuksen poikkeuksellisista ihmisistä, jotka eivät alistuneet tai kyenneet sopeutumaan ympäristön ankariin normeihin ja vaatimuksiin.

Romaani sitoo kolmen sukupolven vaiheet Suomen historian kohtaloihin sotineen, evakkomatkoineen ja jälleenrakennuksineen. Sen päähenkilöitä ovat pitäjän ensimmäinen kätilö Maria, hänen tyttärensä Lahja ja tämän mies Onni sekä heidän miniänsä Kaarina.

Pitäjään tullessaan Maria joutui taistelemaan paitsi alkeellisia oloja myös äärimmäisiä ennakkoluuloja ja ahdasta lestadiolaisuutta vastaan. Maria oli kuitenkin poikkeuksellisen vahva nainen. Hän rakensi omaksi monumentikseen talon, jota jatkuvasti pidennettiin uusilla huoneilla.

Yhtä omapäinen tytär Lahja hankki itsellisen ammatin ja ryhtyi pitämään valokuvaamoa. Vahvojen naisten rinnalla romaanin päähenkilöksi nousee kuitenkin Lahjan mies Onni, joka yritti epätoivoisesti tukahduttaa miehenkaipuunsa.

Hän on mies, joka yö yön jälkeen makaa vuoteessaan ja pelkää oman vaimonsa vaimeaa koputusta oveen. Hän on mies, joka makaa vuoteellaan hievahtamatta, jottei päästäisi ääntäkään. Mies joka toivoo että vaimo pian kyllästyisi ja menisi pois.

Onnin elämän traagisin piirre on hänen kokemansa syvä syyllisyys poikkeavuudestaan. Hän uskoo jopa, että tyttären sokeus on jumalan rangaistus isän syntisestä homoudesta.

Romaanin keskushenkilöitä yhdistää vimmattu halu tulla hyväksytyksi, saada tunnustusta, tukahduttaa kalvava kaipaus ja pönkittää omanarvontuntoa vaikka rakentamalla entistä pitempiä tai korkeampia taloja.

Kinnunen kuvaa poikkeavien, syrjittyjen ja hyljeksittyjen ihmisten ahdistusta herkästi ja myötätuntoisesti. Tarina paljastaa, miten kohtalokkaisiin seurauksiin alituinen pelokas salailu voi lopulta johtaa.

”Neljäntienristeys” koostuu toisiinsa liittyvistä palasista, jotka kuvaavat suvun elämää eri henkilöiden näkökulmasta. Kerronta tempaa alusta asti mukaansa kylvämällä taitavasti uteliaisuutta herättäviä vihjeitä. Loppuratkaisua voi toki aavistella, mutta sitäkään Kinnunen ei selitä liian valmiiksi.

”Neljäntienristeyksen” lukija jää varmaan miettimään, miten suvun salaisuuksiin oikeastaan olisi pitänyt suhtautua: Onko hyvä, että vaikeista asioista vaietaan vai pitäisikö ne sittenkin tehdä näkyväksi ja milloin?

Tommi Kinnunen on onnistunut tässä näkyväksi tekemisessä erinomaisesti, kuten hyvä taide aina.


Matti Kinnunen
Kirjoittaja on toimittaja ja suomentaja.

5 kommenttia

Homomiesten moninaiset helvetit

Ehtimättä vielä lukea tuota kirjaa, kommentoin kuitenkin kirja-arvion lainausta miehestä, joka pelkää toisessa huoneessa vaimonsa koputusta oveen.

Homojen kokemiin erilaisiin "helvetteihin" olen törmännyt todella monet kerrat. Olen kuullut suorastaan kipeää tekeviä kertomuksia vaikkapa tiukan periaatteen uskonnolliseen yhteisöön kuuluvasta homomiehestä, joka on yhteisön asenteiden, tradition ja lapsikatraansa vanki, pääsemättä siitä ikinä ulos.

Kaikkien tuollaisten kohtaloiden perussyy palautuu yhteiskunnan normistoon, jossa nähdään vain yksi ihmisten parisuhdemalli oikeaksi ja hyväksyttäväksi tavaksi. Vaikka laki ja asenteetkin ovat hiljalleen muuttumassa, kyllä se perusparisuhdemalli siellä taustalla häilyy vielä pitkään. Siitä pitävät huolen nämä vanhoilliset uskonnolliset ja konservatiiviset tahot.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat lähteneet barrikaadeille taistelemaan oikeudesta samanlaiseen kohteluun kuin heterotkin. Kyykytys ei enää onnistu, aivan niin kuin joskus ennen.
Onkohan tuolla kyläkunnalla ollut biseksuaaleja?

Heitähän arvioidaan välistä olevan isoin porukka seksuaalivähemmistöistä, mutta sitten usein heitä ei mainita missään biseksuaaleina.

- - -

Noh, omassa synnyinkunnassani vanhempieni nuoruudessa oli kuulemma joku mökissä yksissä asusteleva vanhempi naispari ja myös jonkun pikkutalon emännän mies, aikamiesisäntä, joka vikitteli kyläkunnan nuoria poikia. Kovin paljoa eivät ole siis lesbo- ja biseksuaali-ajat muuttuneet.

Kommenttia muokattu: 08.03.2014 klo 14:07