Trumpin ja Putinin tapaaminen - Ihmisoikeuksilla ei ollut sijaa huipputapaamisessa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
Putinin ja Trumpin autokaravaanit tulivat pitkin Mannerheimintietä keskustaan.

Maanantaina järjestettiin jälleen mielenosoituksia ihmisoikeuksien puolesta. Korkean tason keskusteluissa ihmisoikeudet eivät olleet käsittelylistalla. Sen sijaan Ylen pitkässä huippukokouslähetyksessä ihmisoikeuksista puhuttiin.

Aamupäivällä Kaisaniemenpuistossa, Convolvulus-patsaan luona, kokoontui tavallisten kansalaisten kokoon kutsuma joukko. Patsaan on tehnyt Viktor Jansson, mallina on ollut kuvanveistäjän tytär Tove Jansson. Klo 13.30 aloitettiin marssi Kansalaistorille.

Espalla oli Kokoomuksen nuorten ja Amnestyn mielenosoitukset ja mielenilmaus Ukrainan puolesta. Amnestylla oli mielenilmaukset myös Narinkkatorilla ja Rautatieaseman vierellä. Amnestilaiset arvioivat, että noin 30 aktivistia osallistui kahden päivän aikana mielenilmausten järjestelyihin.

Kokoomuksen nuorten mielenosoituksen aihelistalla oli ihmisoikeuksia vasta erikseen kysyttäessä.

Klo 17 jälkeen alkoi Putinin ja Trumpin tiedotustilaisuus, jota kiinnostuneena odoteltiin.Odotellessa Ylen lähetyksessä puhuttiin ihmisoikeuksista. Studiossa olivat Erkki Tuomioja (SDP) ja Katri Kulmuni (Keskusta, Suomi-Venäjä-Seuran puheenjohtaja). Molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että Venäjällä vähemmistöihin liittyvät asiat ovat vahvasti ristiriidassa sen mallin kanssa, johon Suomessa ja läntisessä Euroopassa on totuttu. Kukaan ei ole uskonut, että presidenttien tapaamisessa käsiteltäisiin vähemmistöjen oikeuksia. Katri Kulmuni esitti ajatuksen, että presidentti Niinistö olisi voinut ottaa esiin ihmisoikeudet kummassakin maassa.

On erikoista, että edelleen Venäjältä saapuu Suomeen turvapaikanhakijoita, jotka kuuluvat seksuaalivähemmistöihin. Usein kuulee, että Venäjällä homot ja lesbot voivat hyvin, tosin näkymättöminä, mutta tiedetään myös, että kaikki julkiset kokoontumisyritykset tukahdutetaan. Kansalaisyhteiskunta muutenkin pidetään Venäjällä ”vaimennettuna”. Lehdistö ja tv ovat pääasiassa valtion hallussa. Vain internet ja jotkut radioasemat ovat ns.vapaita.

USAssa on omat ongelmansa. Erkki Tuomioja kuvaili maata ”vankileirien saaristoksi” ja se koskee pääosin värillistä väestönosaa. USAssa on kuitenkin vapaa lehdistö, joka voi kritisoida maan asioita.

Uusia ihmisoikeussopimuksia ei ole voitu tehdä pitkiin aikoihin.Vanhat sopimukset luotiin sodan jälkeen, ja nyt, kun niiden sopimusten rikkomisesta voidaan rangaista, uusia sopimuksia suurvallat eivät enää halua tehdä. Ne joutuisivat itse vastaamaan tekemisistsään.

Venäjällä on peruspalvelut kunnossa: liikkuminen, matkustelu, arki., mutta byrokratia on tehokas. Vielä 2000-luvun alussa oli Venäjällä positiivista aikaa. Puhuttiin liittymisestä NATOon ja EUhun, mutta nyt kaikki sellainen on unohdettu. Aika on muuttunuyt..

Tiedotustilaisuudessa esitettiin kysymyksiä Venäjän sekaantumisesta USAn presidentinvaaleihin. Putin torjui asian ja vakuutti, että Venäjä valtiona ei ole sekaantunut USAn sisäisiin asioihin.. Putinin mukaan USA voi lähettää Amerikkaan tutkintapyynnön, jolloin Venäjä voisi aloittaa tutkinnan omalta osaltaan. Tähän lausumaan on suhtauduttava suurella varauksella. Kun Tsetseeniassa vangittiin ja kidutettiin homoja, useat kansainväliset tahot ja Venäjän ihmisoikeusvaltuutettu vaativat asian tutkimista. Mitään ei ole tutkittu tai tutkinta on kuitattu sanoin: viranomaisten väärinkäytöksiä ei ole tapahtunut.

Kommentoi juttua ja keskustele aiheesta