Unisex-symboli ottaa sukupuolen moninaisuuden huomioon

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 2
Unisex-symbolin on suunnitellut Pekka Piippo.

Kulttuuria kaikille -palvelun symbolipankissa on nyt vapaasti ladattavissa uusi symboli. Pekka Piippo Hahmo Design Oy:stä on suunnitellut unisex-symbolin, jota voi käyttää esimerkiksi sukupuolineutraalin wc:n tai pukuhuoneen merkitsemiseen. Alun perin symboli suunniteltiin Taiteen edistämiskeskuksen tiloihin. Lähtökohtana oli, että symbolin tulisi palvella kaikkia ja ottaa sukupuolen moninaisuus huomioon. Piippo teki yhteistyötä Setan kanssa symbolin suunnittelussa.

- Tässä symbolissa oli Setan työryhmän mukaan huomioitu sekä kahden sukupuolen käsitys, näiden välissä oleva liukuvampi määritelmä, sukupuoltaan korjaavien kokema prosessi, että itsensä sukupuolettomiksi kokevat ihmiset, kertoo Piippo.

Pekka Piipon tuore haastattelu siitä miten symboli syntyi on nyt luettavissa Kulttuuria kaikille -palvelun blogissa.

Sukupuolineutraali wc edistää yhdenvertaisuutta

Kulttuuria kaikille -palvelu kannustaa taide- ja kulttuuritoimijoita tarjoamaan asiakkailleen ja henkilökunnalleen myös sukupuolineutraaleja wc-tiloja ja pukuhuoneita. Jako naisten ja miesten wc-tiloihin ei palvele henkilöä, jonka sukupuoli-identiteetti tai sukupuoli-ilmaisu ei ole yksiselitteisen kaksijakoinen. Sama koskee myös esteettömiä wc-tiloja ja pukuhuoneita, sillä vammaisen henkilön avustaja saattaa olla vastakkaista sukupuolta. Uuden symbolin käyttäminen ja sukupuolineutraalien wc-tilojen tarjoaminen on yksinkertainen ja konkreettinen tapa edistää osallisuutta ja yhdenvertaisuutta.

Kulttuuria kaikille -palvelun symbolipankista voi ladata symboleja esimerkiksi omaan viestintään tai opasteita varten. Useimmat symboleista ovat vapaasti käytettävissä ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Unisex-symbolin mukana tulee oma lisenssinsä, jossa kerrotaan symbolin käyttöehdot.

Kulttuuria kaikille -palvelun symbolipankki
Kulttuuria kaikille -palvelun blogi: ´Meillä pitäisi olla liikkumavaraa määritellä itsemme´ - Haastattelussa Pekka Piippo

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

2 kommenttia

  • 1 / 2
  • Niisku
  • 27.6.2017, 18.58
Tuo symboli ei todellakaan ole Piipon oma idea. Esim Wikipediassa sama kuva on ollut jo vuodesta 2010.
Niinpä. Tuo symboli on plagiaatti. Sitähän on käytetty jo vaikka kuinka pitkään sekä biseksuaalisuuden että sukupuolineutraaliuden kuviona. Tuon näkee ihan googlen kuvahaulla helposti

https://www.google.fi/search?biw=1548&bih=950&tbs=sbi:AMhZZitnfyHilU4UcGfnrboL3XRQAY9rUXgc6boSaFi4WgOQSlCDZM-zSOzmHHqysLPnZs8tfv5OiGukwp6pDVPVFzOgajvZoGee5X-Iwd6UPQBMsOQCN4LjA08YE6Of685Tb-Ag05fmVvhwBfpuM-UBHp9lhRZ8-DxHKBU8uNZSI1gRdavhOWHxSxyvH54IoNIVIqxTfV1GGd0eztDk2TVzOwxm5kXD-WIw8i4EA9sysgUAZmMCsl4S4va23sYF0y6xdZFPbXCRiV1lN2wgqy09KPwbDZ2JrVyGS7LPlHwfjzu3xa0xzyy6jIQEYd02jtHZQY8LU2Pgplh9OueNSe7W-lB4eq_1ZvQ&ei=D7VSWcTpFcmV6ATN7I7ICQ&start=10&sa=N

Toivottavasti Seta ei ole maksanut tuon plagiaatin suunnittelusta.

Kommenttia muokattu: 27.06.2017 klo 22:42