Berliinissä on juuri nyt kaksi galleriaa, joissa esitellään Tom of Finlandin elämää ja töitä. Galleria Judinissa on piirroshahmotelmia, Galleria Dahlmanissa esitellään hänen persoonallisuuttaan. Galleria Dahlmanilla on suomalaistaustaa.
Näyttelyiden yhteinen otsikko on: Touko Laaksonen - The Man behind Tom of Finland. Galleria Judin on Potsdamer Strassella, teemana "Ecce Homo - The Prelinimary Drawings". Siellä on varhaisvaiheen piiroksia ja hahmotelmia. Galleria Dahlman on Marburger Strassella ja teemana: "Loves and Lives". Se on henkilökohtaisempaa historiaa.
Siegessäule-lehti haastatteli Tom of Finland -säätiön perustajaa ja Tomin amerikkalaista miesystävää, Durk Dehneriä. Tom piirsi fyysisesti ja henkisesti vahvoja miehiä ja hänen miehistään on tullut modernin homon arkkityyppi tai "esikuva", jossa seksi yhdistyy ylpeyteen ja itsevarmuuteen. Mutta Tom teki muutakin kuin pornoasetelmia. Näissä näyttelyissä mukana on Tomin töitä, jotka ovat täynnä tunnetta, esteettisiä muotokuvatutkielmia. Yksi niistä kuvista on Durk Dehnerin kuva, jonka hän sai Tomilta 30-vuotispäiväkseen. Lampaannahkaliivit, työpaita, sen ajan tyypilliset viikset. Durk Dehner sanoo, että se yhä aiheuttaa saman tunteen kuin ne Tomin kuvat, jotka hän näki 26-vuotiaana ensi kertaa.
Tomia hän kuvaa poikkeuksellisen ystävälliseksi, kohteliaaksi, pohdiskelevaksi gentlemanniksi. Kaikki arvostivat hänen pidättyvää, vaatimatonta olemustaan.
Welt-lehden arvostelija tutki Galleria Judinin näyttelyä. Siellä esittäytyy tunnetuin suomalainen: Tom of Finland. Hän rakasti miehiä, miehekkäitä uroksia, testosteronia etsiviä seksimaanikkoja. Hän on pinnalla juuri nyt kun sukupuolten rooleja häivytetään ja miehen macho-olemus herättää vastustusta. Juuri nyt, kun hokemalla ”mies on mies” ei enää olekaan laajaa painoarvoa.
On käyty läpi suuri kulttuurivallankumous, ennen kuin Tomin taide on voitu hyväksyä. Homosekuaalisuus ja laajasti hyväksytty, pop ja camp ovat kokeneet arvonnousun. Vasta tämän jälkeen Touko Laaksonen on hyväksytty omassa kotimaassaan ja hänestä on tullut suomalaisuuden yksi ilmentymä. Hänen piirustuksensa olivat vielä 1980-luvulla vain pienen fetissi- tai nahkapiirin hallussa, mutta nyt koko Suomi yrittää ottaa niitä omakseen.
LIITE 4278
Tom of Finland -elokuvassa näytetään asia, jota Suomessa ei mielellään kerrota: Suomi ja natsi-Saksa taistelivat maailmansodassa yhteisvoimin. Toukon seksuaalisessa kasvutarinassa saksalaissotilailla, ”aseveljillä”, on oma osansa.
Toukolla on henkistä sukulaisuutta ranskalaiseen kirjailijaan Jean Genet’een, joka jo 30-luvulla piti natsisotilaita homon ihannemiehinä. Siitä syntyi traditio, jota jatkui aina 80-luvulle ja Fassbinderin Querelle-elokuvaan saakka (1982).
Laaksosen tyyli kuitenkin muuttui ja mukautui ajan henkeen sodan jälkeisten vuosikymmenien aikana. Ryhdikästä natsi-ihannetta on enää vaikea huomata. Kuitenkin, kun katsoo hänen vanhoja piirustushahmotelmiaan, niistä voi aistia tuon miesfantasioiden lähtökohdan.
Näitä hahmotelmia on nähtävissä Berliinissä sveitsiläisen Juerg Judinin galleriassa. Hän on tutkinut takrkaan näitä hahmotelmia. Hän näyttää kuvaa, jossa ”herrakansan” edustaja on keskeisessä asemassa. Natsihihamerkki näkyy. Hän avaa tarjolle kaikki ruumiinaukkonsa ja himokkaat siviiliasuiset voivat tulla. Galleristi kommentoi kuvaa: ”Kyllä siinä natsi on, mutta hän näyttää onnelliselta”.
Tarkoittaako Tomin esille nousu gallerioissa sitä , että suinpäin syöksytään mitätöimään fasismin vaara ja kaunistellaan seksuaalista väkivaltaa. Onko näissä kuvissa taiteen nimissä sittenkin seksuaalinen väkivalta räikeimmässä muodossaan?
Galleristi Judin on valmistautunut tällaisiin kysymyksiin. Hän sanoo itsekin olleensa skeptinen. Hän ei kuulu Tom of Finlandin estetiikan ihailijoihin. Mutta kun kuvia katsoo ennakkoluulottomasti, täytyy sanoa, että kaikki seksuaaliaktit kuvissa tapahtuvat yhteisymmärryksessä. Näillä ihmisillä on hauskaa – ei ahdistusta tai kärsimystä.
Laaksosen töissä on eräänlainen seksualinen utopia. Kuvissa riemuitaan siitä, että kaikki ihmisten väliset rajat häipyvät pois: poliittisen näkemyksen, sukupuolen, sosiaalisen aseman tai seksuaalisen roolin perusteella. Ei ole bottom tai top, on vain suuri nautinnollinen sekoitus, kaikkialla, joka hetki, saunoissa, puistoissa, toimistoissa, busseissa. Kaikkialla näkyy vain ”fallosten metsä”.
Se on vanha taidehistoriallinen perinne, alkoi antiikista, nousi uuteen loistoon renessanssin aikana ja näkyi 1800-luvun lopussa joidenkin jugend-tyylin taiteilijoiden töissä (Aubrey Beardsley ).
Muullakin tavoin Touko Laaksosen taidetta voidaan verrata historiaan. Se liittyy hänen elegantteihin viivoihinsa. Samanlaista viivojen puhtautta ja tarkkuutta ja elävyyttä esiintyi jo ranskalaisella Ingresillä 1800-luvun alkupuolella. Touko Laaksosen tausta mainospiirtäjnä on varmaan auttanut.
Laaksonen on taiteilijoiden taiteilija. Hänellä on kuuluisa esikuva: Jean Cocteau. Tällä ei ollut pakkomiellettä univormuihin, mutta hänellä on kuvia poikamaisista miehistä. Kiinostus piirtämiseen syntyi, kun hän liikkui 20-luvulla Toulonin matruusien joukossa.
Laaksosella on yksi suuri voima, jonka takia hänen tyylinsä jäljitteleminen on vaikeaa. Hänellä on lyijykynä ja hieman liitua ja niillä synytvät nahka-asut, viikset, tukkakiehkurat, jotka ovat mustan ja harmaan sinfoniaa. Vaikka se ei olisikaan suurta taidetta, on se suurta osaamista.
Galleristi Judin sanoo, että hänen galleriansa näyttely osoittaa jälleen, että muut taiteilijat ovat kiinnostuneita Tomin taiteesta. Myydyt teokset ovat menneet taiteilijoille. Hinta on yleensä yli 10 000 euroa, ja sen maksavat ne, jotka arvostavat hyvää käsityötä. Käsityö on aina ollut suomalaisen designin tuntomekrkki. Tomia kannattaa juhlia Suomen 100-vuotismerkkivuonna.
Vapaasti suomennettuna, lähde
https://www.welt.de/kultur/kunst-und-architektur/article162236975/Schneidiger-als-jeder-Herrenmensch-und-schwuler.html