Sodan jälkeen homojen oikeudet ja homo- ja lesbokulttuuri kulkivat samaa tahtia. Homoelämä oli kiellettyä alakulttuuria. Homoelämä kuitenkin alkoi tulla näkyviin 50-luvulla peitetysti tai avoimemmin. USAssa ja monissa muissakin maissa homoseksuaalisuuden rikollisuusleiman poistaminen vauhdittui Stonewall Innin mellakoinnin ja vastarinnan jälkeen kesällä 1969.
Ennen 1960-luvun loppua homot ja lesbot elivät laittomassa alakulttuurissa. Sensuuri esti kaiken asiallisen informaation. Monet taiteilijat pystyivät kuitenkin enemmän tai vähemmän peitellysti ilmaisemaan homo- ja lesboväestön tuntoja. ”Rivien välissä” pystyttiin kertomaan kiellettyjä asioita.
Arte-kanavalla esitettiin viikonvaihteessa saksan- ja ranskankielinen dokumenttielokuva ”I want to break – homoseksuaalisuus ja pop-kulttuuri”. Elokuva käy läpi 50- ja 60-luvun elokuvia, joita eri tavalla tulkitsemalla näkyy homoelämää. Tällainen oli esim. mammuttielokuva Ben Hur. Tom of Finlandin piirrokset antoivat homomiehille vinkkejä ja uskoa itseensä. Tom loi aidon nahkatyypin, esikuvana oli Marlon Brando. Elokuvan kautta voi myös ymmärtää, miksi suuret tähdet kuten Madonna, Lady Gaga, Dalida, Marianne Rosenberg tai Judy Garland ovat saaneet vahvan aseman homoikoneina.
Dokumentissa kerrotaan, miten 50-luku oli vaikeaa aikaa. Kansakunta tarvitsi jälkikasvua ja niin Amerikassa kuin Euroopassakin perinteisen perheen asemaa korostettiin ja mediassa oli homovastaista pelottelua. Kiinnostavaa on, että samaan aikaan amerikkalainen Bob Mizer julkaisi physique- tai bodybuilding-lehteään Physique Pictorial, joka tarkemmin tutustumalla osoittautuu selkeästi homolehdeksi. Mallit esiintyvät pienissä poseerauspussukoissa tai takaa päin kokonaan alastomina. Jokaisesta mallista on salainen koodimerkintä, josta saa selville mallin seksuaaliset preferenssit. Myös Helsingissä lehteä myytiin.
Tom of Finland aloitti kansainvälisen uransa tämän lehden kuvittajana 1957. Nykyään Los Angelesissa on Tom of Finland -säätiön talo, joka on täynnä eroottista homotaidetta. Dokumentissa Tomin ystävä Durk Dehner esittelee taloa. Tom of Finland vaikutti monin tavoin, mm. Village People sai vaikutteita.
Moissa maissa aktiivisesti estettiin positiivisen kuvan luominen homoista. Hollywoodissa oli käytössä ns. Haysin koodi, jossa kiellettiin mm. seksuaalisten perversioiden esittäminen. Kuitenkin homovinkkejä elokuvista löytyi, esimerkkinä Hitchcockin muutama elokuva. Haysin koodi ei estänyt kuvaamasta lesboja raakoina vampyyreinä. Pahaa homoa ja lesboa sai kuvata, hyvää ei.
Kirjallisuudessa oli jo 50-luvulla homoaiheita. Dokumentissa saksalainen elokuvaohjaaja Rosa von Praunheim esittelee Jean Genetä. Elokuvassa esim. Truman Capoten Aamiainen Tiffanylla muuttui heterorakkaustarinaksi. Kriitikoilla oli pitkään vaikeuksia myöntää homoteemojen läsnäolo. Tennessee Williamsin näytelmissä ei pitäisi olla vaikeaa nähdä, että kyseessä on homotarina.
Drag-kulttuuri on ollut homobaarien arkea jo 50-, 60- ja 70-luvuilla ja sillä on ollut vahva vaikutus homokulttuuriin. RuPaul on ollut varmaan tunnetuin amerikkalainen drag-tähti. Susan Sonntag luokitteli dragin camp-ilmiöksi. Se on keino nauraa itselle ja sillä tavalla voi unohtaa yhteiskunnan syrjinnän.
Dokumentin lopulla puhutaan pitkään homoikoneista. 50-luvulla homoilla ja lesboilla ei ollut ainoatakaan esikuvaa. Nyt on homoikoneja, joihin voi samastua. Tunnetuin varmaan on Elisabeth Taylor. Mustista laulajista löytyi monia, joita ihailtiin heidän äänensä takia. Äänessä oli surumielisyyttä, mutta samalla toivoa paremmasta. Judy Garland kuoli vain muutama päivä ennen Stonewall Innin vastarintaa ja sitä seuranneita levottomuuksia. Luultavasti Judy Garlandin poismeno omalta osaltaan antoi Stonewall Innin trans-ihmisille voimaa käydä taisteluun syrjiviä poliisivoimia vastaan.
Dokumentti on valmistunut viime vuonna, 2014. Se ei tiettävästi ole vielä ollut Areenassa.
Dokumenttielokuva Arten mediathekissa, kieli vaihtuu sivun oikeasta ylälaidasta
Tv-lähetys Berliinin CSD-paraatista sunnuntaina 28.6.2015
