Ministeriötyöryhmä haluaa selvittää itsemääräämisoikeuden sukupuoleen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 2

Translain uudistustarpeita selvittänyt sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijatyöryhmä julkisti keskiviikkona loppuraportin, jossa se esittää selvitettäväksi sukupuolen vahvistamisen helpottamista.

Amnestyn Suomen osasto, Ihmisoikeusliitto, Sateenkaariperheet, Seta ja Trasek pitävät asiantuntijatyöryhmän esityksiä tervetulleina ja toivovat, että ne huomioidaan hallitusneuvotteluissa. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kyseessä on merkittävä askel kohti sukupuolensa korjaavien henkilöiden oikeuksien parantamista. Järjestöjen mukaan translain uudistus olisi mahdollista toteuttaa esitysten pohjalta esimerkiksi samassa yhteydessä, kun laki avattaneen naimattomuusvaatimuksen osalta avioliittolain muutoksen myötä.

Ministeriön asiantuntijatyöryhmä ehdottaa, että selvitetään mahdollisuutta muuttaa lainsäädäntöä siten, että henkilö voisi ilmoittaa tai tehdä hakemuksen sukupuolensa vahvistamisesta väestötietoihin ja rekisterimerkinnän muutos voitaisiin tehdä ilman vaatimusta lääketieteellisen selvityksen antamisesta transsukupuolisuudesta. Vaatimusta täysi-ikäisyydestä sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen edellytyksenä voisi työryhmän mukaan olla perusteltua tarkastella. Mikäli nämä uudistukset toteutuisivat, sukupuolensa vahvistavalta ei enää edellytettäisi lisääntymiskyvyttömyyttä, psykiatrista diagnoosia, avioliitosta luopumista eikä 18 vuoden ikää. Lisäksi työryhmän mukaan tulisi arvioida, miten sukupuolensa vahvistaneiden henkilöiden vanhemmuudesta säädetään. Työryhmä ehdottaa myös lain nimeä muutettavaksi muotoon "laki sukupuolen vahvistamisesta".

Järjestöjen mukaan asiantuntijatyöryhmän esitykset ovat pitkälti linjassa Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen (PACE) tuoreen suosituksen kanssa. PACE hyväksyi 22.4.2015 päätöslauselman, jossa se antoi Euroopan neuvoston jäsenmaille suosituksia transihmisten ihmisoikeuksien toteuttamisesta ja edistämisestä. Yleiskokous vaatii jäsenmaita luomaan itsemääräämisoikeuteen perustuvan, nopean, läpinäkyvän ja saavutettavan menettelyn oikeudellisen sukupuolen vahvistamiseen ilman vaatimuksia esimerkiksi iästä sekä poistamaan oikeudellisen sukupuolen vahvistamisesta avioerovaatimuksen ja lääketieteelliset ehdot, kuten lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen ja mielenterveysdiagnoosin, joita Suomessa yhä edellytetään.

Järjestöt toteavat, että kansainvälinen kehitys menee muutenkin itsemääräämisoikeuden suuntaan. Malta hyväksyi 1.4.2015 uuden lain, jonka myötä oikeudellinen sukupuoli vahvistetaan henkilön oman ilmoituksen pohjalta ja menettely on mahdollinen myös alaikäisille. Norjan hallituksen asettama translakityöryhmä julkisti 10.4.2015 raportin, jossa esitetään vastaavaa menettelyä. Norjan asiantuntijatyöryhmä esittää oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen tekemistä mahdolliseksi myös alaikäisille joko vanhemman suostumuksella tai viranomaiselle tehtävällä hakemuksella.

Setalla ja Trasekilla oli edustajansa sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä. Järjestöjen edustajat Antti Karanki ja Aija Salo jättivät 30.10.2014 eriävän mielipiteen työryhmän tuolloin valmistelemaan väliraporttiin, johon sisältynyt luonnos hallituksen esitykseksi oli järjestöjen mielestä liian suppea. Väliraporttia ei sellaisenaan julkaistu. Järjestöjen syksyinen eriävä mielipide julkaistaan sen sijaan loppuraportin liitteenä.

seta: Translaki: Järjestöt iloitsevat: Ministeriötyöryhmä haluaa selvittää itsemääräämisoikeuden sukupuoleen
Ihmisoikeustuomioistuin: transihmisten pakkosterilisaatio on yksityisyyden loukkaus
Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous: itsemääräämisoikeus sukupuoleen

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

2 kommenttia

Voiko tuon "sukupuolen itsemääräämisoikeuden" nojalla sitten

- armeijaan tai siviilipalvelukseen haluamattomat miehet itseilmoittautua naisiksi ja välttää ko jutut, välttää vankilan tai sivari/armeijapalveluksen?

- heikommin miesten urheilulajeissa pärjäävät miekkoset itseilmoittautua naisiksi ja vaatia oikeutta kisata naisten urheilusarjoissa?

- ukkelit itseilmoittautua naisiksi ja siten päästä aina naisten saunavuoroille yms?

- ortodoksi-naiset itseilmoittautua miehiksi ja vaatia päästä ortodoksi-papeiksi ja sama myös katolisilla naisilla, islaminuskoisilla naisilla jne.

jne ...

Kommenttia muokattu: 06.05.2015 klo 23:39
Työryhmän kehittämisehdotukset 5.1 Sukupuolen vahvistamisen edellytykset:

1) esittää lääketieteellisen selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa,
2) on täysi-ikäinen ja
3) on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa. Lisäksi avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevan henkilön sukupuolen vahvistamiseen liittyy edellytyksiä edellä esitetyllä tavalla. Myös näitä edellytyksiä voidaan arvioida tulevaisuudessa tarkemmin.

http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=12777119&name=DLFE-34706.pdf

__________________________

Jos oikein osaan tulkita, niin..

"armeijaan tai siviilipalvelukseen haluamattomat miehet itseilmoittautua naisiksi ja välttää ko jutut, välttää vankilan tai sivari/armeijapalveluksen?"

- Tai vastavuoroisesti suorittaa asepalveluksen naisina. Kuten Human varmaan tietää, naiset voivat suorittaa asepalveluksen.

"heikommin miesten urheilulajeissa pärjäävät miekkoset itseilmoittautua naisiksi ja vaatia oikeutta kisata naisten urheilusarjoissa?"

- Mikä ettei, jos henkilö on esittänyt kohdan yksi mukaan "lääketieteellisen selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa". Ehkä sinun kuitenkin on helpompi vaihtaa lajia jossa olet omillasi?

"ukkelit itseilmoittautua naisiksi ja siten päästä aina naisten saunavuoroille yms?"

- Jos Human tuntee olevansa "ukkeli", hän voi lakimuutoksen mukaan päästä sukupuoltaan vastaaviin saunavuoroihin, jos täyttää kohdan yksi vaatimukset. Epäilen kuitenkin, että Yrjönkadun uimavaksi ei usko selityksiäsi, jos ilmoitat kassalla olevasi nainen/tai mies - vaatii mitä tod. näk. henkkarit. Perustuslakiin kirjattu syrjinnän kielto tepsinee tässä kohdin, jos operaatiosi on vielä kesken.

"ortodoksi-naiset itseilmoittautua miehiksi ja vaatia päästä ortodoksi-papeiksi ja sama myös katolisilla naisilla, islaminuskoisilla naisilla jne."

- Pappeus on ortodoksisessa kirkossa vain miesten tehtävä, lakiuudistuksen mennessä lävitse, tässä kohdin ei pitäisi olla esteitä, sama myös katolisessa kirkossa. Islamissa nainen käsittääkseni voi toimittaa imaaamin virkaa, jos kaikki rukoilijat ovat naisia. Jollakin lienee asiasta tarkempaa tietoa? Ordodoksit eivät kuitenkaan hyväksy naispappeja, mutta diakonissaksi voit päästä, jos olet täyttänyt kohdan yksi vaatimukset - ja tietenkin vaaditun koulutuksen.


"Sukupuoli-identiteettiin kuuluvia kysymyksiä ja mahdollisuutta sukupuolen vahvistamisen
perustumista henkilön omaan ilmoitukseen tai hakemukseen tulee tarkastella
myös Suomen perustuslain kannalta. Keskeisiä ovat erityisesti perustuslain
6 §:ssä säädetyt yhdenvertaisuus ja ilman hyväksyttävää perustetta tapahtuvan syrjinnän
kielto. Merkityksellisiä ovat myös perustuslain 7 §:ssä säädetty henkilökohtainen
vapaus, koskemattomuus ja turvallisuus sekä 10 §:ssä säädetty yksityiselämän suoja,
joiden on vakiintuneesti tulkittu kattavan myös yksilön itsemääräämisoikeuden. Lisäksi
huomioon on otettava 22 §:n mukainen julkisen vallan velvoite turvata perusoikeuksien
ja ihmisoikeuksien toteutumista sekä 19 §:n mukainen julkisen vallan velvoite
turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistää väestön terveyttä."


Jos aihe oikeasti kiinnostaa Humania, etkä halua vaan provosoida, niin nämä tiedot vastauksiani lukuunottamatta on napattu Setan sivujen linkeistä.

Kommenttia muokattu: 07.05.2015 klo 02:04

Kommenttia muokattu: 07.05.2015 klo 02:11

Kommenttia muokattu: 07.05.2015 klo 02:50