Betoniyö ehdolle Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi ja Suomen Oscar-ehdokkaaksi

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • (päivitetty )
  • Sami Mollgren
  • 2

Tiistaina julkistettiin Betoniyö-elokuvan valinta Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi. Keskiviikkona puolestaan julkistettiin, että Betoniyö on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi.

Oscar-ehdokkuus

Suomen filmikamarin johdolla muodostettu elokuva-alan ammattilaisista koostuva raati valitsi Betoniyön
Suomen ehdokkaaksi ulkomaisen Osacarin saajaksi. Raati perusteli Betoniyön valintaansa arvioimalla elokuvaa loisteliaasti kuvatuksi koskettavaksi kertomukseksi, joka rakentaa vahvan, vaikuttavan runollisen oman maailmansa.

Suurin osa elokuvia tuottavista maista ehdottavat ulkomaisen elokuvan Oscarin saajaksi omaa edustajaansa. Virallinen raati valitsee näiden joukosta varsinaiset ehdokkaat. Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkistetaan 15. tammikuuta 2015.

Oscarit jaetaan jaetaan 22. helmikuuta 2015.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences. AMPAS pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. lokakuuta 2013 ja 30. syyskuuta 2014 välisenä aikana.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta kisaa yksi elokuva kustakin Pohjoismaasta

Betoniyö on Suomen ehdokas Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi. Tanskan ehdokas on Lars von Trierin Nymphomaniac, Islannin Benedikt Erlingssonin Hross ì oss (Of Horses and Men), Ruotsin Ruben Østlundin Turist ja Norjan Eskil Vogtin Blind.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saaja julkistetaan Tukholmassa 29. lokakuuta. Palkinto on suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua eli noin 47 000 euroa. Palkinto jaetaan tasan elokuvan käsikirjoittajan, ohjaajan ja tuottajan kesken.

Betoniyö-elokuva

Elokuvan on ohjannut Pirjo Honkasalo. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Pirjo Honkasalo ja Pirkko Saisio. Elokuva perustuu Pirkko Saision samannimiseen romaaniin.

Betoniyön ensi-ilta oli 1. marraskuuta 2013. Sen päärooleissa veljeksinä nähdään Johannes Brotherus ja Jari Virman. Muissa keskeisissä rooleissa ovat muun muassa Anneli Karppinen, Juhan Ulfsak, Alex Anton ja Iida Kuningas.

Elokuvan tekijäryhmään kuuluvat myös esimerkiksi kuvaaja Peter Flinckenberg, leikkaaja Niels Pagh Andersen, äänisuunnittelijat Jan Alvermark ja Robert Sörling, lavastaja Pentti Valkeasuo, maskeeraaja Pia Mikkonen puvustussuunnittelija Saija Siekkinen. Elokuvan ovat tuottaneet Misha Jaari ja Mark Lwoff.

Jussi-gaalassa Betoniyö palkittiin kuudesti, esimerkiksi parhaana elokuvana.

Suomen filmikamari: Pirjo Honkasalon Betoniyö valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi
Betoniyö
Betoniyö ja Kerron sinulle kaiken -elokuvat kuittasivat Jussi-patsaita

2 kommenttia

  • 1 / 2
  • Onnellinen mies
  • 3.9.2014, 10.45
Ansiokasta ja arvostettavaa työskentelyä Pirjo Honkasalolta ja Pirkko Saisiolta. Upeaa! Mainiota! Iloa ja onnea elämään teille aina ja kaikkialla!
  • 2 / 2
  • Cadence
  • 8.9.2014, 0.35
Harvinaisen ikävä leffa. Ensimmäisenä silmään - tai korvaan - pisti päähenkilön outo monologi skorpioneineen ja maailmanloppuineen. Sitten muistin, että kyseessähän on vuoden 1981 käsikirjoituksen adaptaatio vuoteen 2010. Siinä voi olla nuoremmilla grand juryn jäsenillä pohtimisen paikka, mistä pääosanesittäjä mutisee, jos eivät tiedä 70- ja 80-luvun ydinsotapelosta.

Jos ymmärrän oikein, tuota olisi ollut mahdotonta toisaalta poistaa, koska sen tarkoitus oli kuvata pääosanesittäjän toivotonta maailmankuvaa, jossa ei ole tulevaisuudenuskoa, mikä motiivina johti lopulliseen tekoon. Se oli tuohon aikaan olennainen osa myös Helsingin vaihtoehtoistaidepiirien maailmankuvaa, jolle Saision teksti flirttailee.

Pääosannäyttelijöiden stailaus oli kuin suoraan repäisty 80-luvun alun punk-konsertista. He eivät istuneet laisinkaan yhteen sen monikulttuurisen Helsingin kanssa, johon heidät oli istutettu. Kaiken kruunasi vanhanmallinen helsinkiläinen duunariyhteiskuntaluokka, jonka edustajana perhe, äiti ja kaksi poikaa, oli laitettu puhumaan, käyttäytymään, pukeutumaan jne.

Leffan eksentristä homoa näyttelevä virolainen tekee hyvän roolityön, mutta hänelle pedattu rooli ei paljoa tarjoa mahdollisuuksia; mies toimii osana kaupungin mustavalkoisia lavasteita. Vanhemman homon ja epävarman nuoren pojan kohtaaminen on kuin yksi suuri klisee, joka varmasti saa monia homoleffoja nähneen grand juryn haukkomaan henkeä. Tämä leffa olisi pitänyt yksinkertaisesti tehdä 30 vuotta sitten, tai jättää tekemättä kokonaan. Aika on ajanut käsikirjoituksen ohitse auttamattomasti.