HIV tartuttaa pääasiallisesti lymfosyyttejä (T-auttajasolut, valkosoluja) ja makrofageja (syöjäsoluja, nekin valkosoluja). HIV siirtää oman perintöaineksensa isäntäsolun omaan perintoainekseen, josta se myöhemmin voi aktivoitua tuottamaan lisää virusta elimistöön.
HIV on onnistuttu tähän mennessä eristämään lähestulkoon kaikista ihmiselimistön kudoksista ja eritteistä ja nesteistä. Teoreettisesti ajateltuna tällä tavoin mikä tahansa edellämainituista voi toimia tartunnan levittäjänä – olosuhteiden ollessa äärimmäisen otolliset.
Käytäntö on kuitenkin onneksi eri asia kuin teoria. Käytännössä HIV tarttuu suojaamattomassa seksikontaktissa, veren välityksellä ja äidistä sikiöön tai vastasyntyneeseen vauvaan.
On huomioitava kuitenkin, että terve iho muodostaa täydellisen puskurin, jonka lävitse HIV ei pääse. Tämän ansiosta normaaleissa sosiaalisissa kontakteissa ei ole HIV-infektion vaaraa!
Lisäksi on tärkeä muistaa, että HIV ei näy ihmisestä päällepäin.
SEKSITARTUNNAT
Suojaamattomassa seksissä virus kulkeutuu taudinkantajasta toiseen henkilöön limakalvojen kautta. Ehjäkään limakalvo ei estä viruksen siirtymistä, sillä limakalvoilla on runsaasti makrofageja, joiden tehtävä on tuhota niiden kautta elimistöön pyrkivät haitalliset tunkeilijat.
Anaaliyhdyntää pidetään yleisesti ottaen riskialttiimpana kuin vaginayhdyntää, sillä peräsuolen limakalvo rikkoutuu yleensä helpommin kuin emättimen. Koska HIV-positiivisen henkilön limakalvot sisältävät myös HI-virusta, on muistettava, että seksivälineet tulee olla myös henkilökohtaiset!
Riski on olemassa myös suojaamattomassa suuseksissä. Tartunnan mahdollisuus on näissä tapauksissa suuremmat sillä henkilöllä, joka on saanut siemennestettä suuhunsa. Vaikka tartunnan mahdollisuus suuseksissä onkin reilusti pienempi, kuin esimerkiksi anaaliyhdynnässä, kasvaa tartunnan mahdollisuus suuresti, jos suun limakalvoilla on haavaumia tai tulehdusta.
Turvaseksi - eli kondomin oikea käyttö - on paras keino ehkäistä seksin yhteydessä tapahtuvia HIV-tartuntoja. Kondomi ehkäisee myös muita sukupuolitauteja ja heteroseksin kohdalla ei-toivottuja raskauksia.
Kondomin oikeaan käyttöön liittyy myös oikeanlaisen liukuvoiteen käyttö. Liukuvoiteen tulee olla vesiliukoista ja sitä tulee käyttää reilusti. Öljypohjaiset liukuvoiteet (esim. käsirasvat) haurastuttavat kondomin kumia ja eivät tämän takia sovellu käytettäväksi. Liukuvoiteen käyttö anaaliyhdynnässä suojaa myös limakalvoja vaurioilta.
Vaikka suuseksissä on todettu vain aniharva HIV-tartunta on myös suuseksiä harrastettaessa syytä muistaa turvaseksi. Jo viimeisen kymmenen vuoden ajan kaupan on ollut erilaisia makukondomeja tähän tarkoitukseen. Lisäksi myös osa liukuvoiteista on maustettu eri mauilla.
Latex-allergisille on olemassa myös lateksittomia kondomeja.
VERITEITSE TAPAHTUVAT TARTUNNAT
HIV tarttuu ihmisestä toiseen myös veren välityksellä. HIV-positiivisen henkilön veri sisältää runsaasti vapaana liikkuvaa virusta, sekä infektoituneita valkosoluja. Tilanteita, joissa saastunutta verta voi päästä terveen ihmisen elimistöön ovat verensiirrot, työtapaturmat, sekä saastuneiden ruiskujen käyttö (pääsääntöisesti IV-huumeiden käyttö).
Suomessa ei ole vuoden 1986 jälkeen todettu yhtään tartuntaa, joka olisi tapahtunut verensiirron välitysellä SPR:n tiukkojen laatukriteereiden, sekä veren testauksen takia. Näistä syistä johtuen verivalmisteiden laatu on Suomessa maailman huippuluokkaa.
Työtapaturmia sattuu erityisesti terveysalalla, missä potilastyössä olevat saattavat pistää itseään likaisella neulalla tai viiltää itseään käytetyllä leikkausveitsellä. Yksittäisissä tapauksissa tartunnan mahdollisuus on kuitenkin pieni.
Suojaamattoman seksin lisäksi toinen suuri tartuntaryhmä on ruiskuhuumeiden käyttäjät. Tällöin HIV-tartunta tapahtuu käytettäessä neuloja, jotka sisältävät vain pisarankin saastunutta verta, joka pääsee toisen ihmisen elimistöön lainattaessa toiselle likaista neulaa / ruiskua. Tästä johtuen on osa apteekeista ja terveysasemista siirtynyt käytäntöön, jossa huumeiden käyttäjillä on mahdollisuus tuoda käytetyt ruiskut ja neulat hävitettäviksi ja saada uudet tilalle.
Raskaana oleva nainen saattaa myös tahtomattaan siirtää sikiölle HIV-infektion, sillä istukka ei suojaa tätä tautia vastaan. Lisäksi HIV saattaa siirtyä syntyvään lapseen syntymän aikana äidin HIV-pitoisen veren jouduttua vauvan limakalvoille tai rikkinäiselle iholle. Lisäksi virus saattaa siirtyä lapseen äidinmaidon välityksellä. Äidillä todettu HIV-infektio on aihe raskauden keskeytykseen.
HIV-INFEKTION HOITO
HIV-infektioon ei ole olemassa parantavaa hoitoa.
Lääkehoito on kehittynyt viime vuosina huimaa vauhtia ja monia uusia lääkkeitä on tullut markkinoille. Lääkehoidolla pystytään pidentämään sairastuneen ihmisen oletettavissa olevaa elinikää useita vuosia, mahdollisesti jopa vuosikymmeniä. Samalla tavalla myös sairastuneen ihmisen elämänlaatu paranee huomattavasti. Eräiden arvioiden mukaan oikea lääkehoito saattaa pidentää esimerkiksi 25-vuotiaana sairastuneen ihmisen elinikää aina 65-70 ikävuoteen saakka. Tämä on suunnilleen samaa luokkaa kuin nuoruusiän diabetesta sairastavien ihmisten odotettavissa oleva elinikä.
Hoito on kuitenkin ongelmallista. Useimmat lääkkeet vaativat vähintään kolmen eri lääkkeen yhdistelmää mahdollisimman hyvän hoitovasteen aikaansaamiseksi. Lisäksi sairastuneen ihmisen tulee olla täydellisesti mukana hoidossa, sillä lääkkeitä on usein monta ja ne tulee ottaa hankaliin lääkkeenottoaikoihin, sekä lisäksi ne saattavat aiheuttaa paljon erilaisia sivuvaikutuksia.
Mitä aiemmin tartunta todetaan ja sen seuraaminen ja hoito aloitetaan, sitä paremmat ovat tulokset. Aiemmin tauti todettiin vasta AIDS-vaiheen aiheuttamista oheissairauksista, mutta nykyään diagnoosi perustuu vasta-aine- tai antigeenitestiin, jolloin tartunta voidaan todeta varhaisessa vaiheessa, ja lääkehoito aloittaa varhain. Siksi testissä käyminen on tärkeää, jos epäilyksiä tartunnan saamisesta on.
Rokotteita HIV:n hoidossa on tutkittu vuodesta 1984 alkaen. Eräät asiantuntijat totesivat silloin optimistisesti, että kahden vuoden kuluessa olisi onnistuttu kehittämään rokote, jolla HIV voitaisiin parantaa. Tässä ei vieläkään ole onnistuttu. Syynä voidaan pitää HIV:n kuorikerroksen laajamittaista muuntautumiskykyä, jolloin tarpeeksi laajavaikutteisen rokotteen kehittäminen on osoittautunut hankalaksi – miltei mahdottomaksi. Lisäksi HIV-tartunta tapahtuu solusta soluun, jolloin immuunivaste ei pääse pysäyttämään tartuntaa.