Ruotsalainen hiphop-tähti tuli kaapista

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 4
Hiphopin tai räpin sanotaan syntyneen täällä New Yorkin maisemissa - Bronxissa.

Ruotsalaisen hiphopin avainhahmo Andreas ”Dj Taro” Tanisawa tuli kaapista ja kertoi Dagens Nyheterissä toissa päivänä omasta henkilöhistoriastaan ja hiphopin homo- ja naisvastaisuudesta. Hän on hiphop-Ruotsissa ensimmäinen, joka julkisesti kertoo homoudestaan.

Jo teini-iän alkaessa hän innostui Princen, Michael Jacksonin ja Saden kautta uudesta musiikkityylistä, hiphopista. Joka lauantai hän tuli Täbysta Tukholman levykauppoihin kuuntelemaan, mitä uutta on tullut. Levyt hän tilasi suoraan USAsta. Se musiikki oli hyvin erilaista entiseen verrattuna. 16-vuotiaana hän pääsi jo mukaan eksklusiivisiin hiphop-klubeihin. Ystäväpiiri muodostui hiphop-jengistä. Hän haaveili pääsevänsä New Yorkiin ja kuuntelevansa Hot 97 -radioasemaa. Samoihin aikoihin vähä vähältä hiphopissa alkoi näkyä kaupallistumista.

Hänen ammatillinen uransa alkoi 1990-luvun lopulla, ja hän pääsi pian DJ:nä mukaan ruotsalaisten hiphop-taiteilijoiden kärkiryhmään. Nyt hänellä on oma levymerkki yhdessä toisen räppärin, Simon Emanuelin kanssa. Lisäksi hänellä on ollut vuosien ajan radiossa oma ohjelmasarja


Varhainen hiphop antoi äänen mustille amerikkalaisille, joilta puuttuivat keinot tulla kuulluiksi. Se oli kuin punk 70-luvun Englannissa. Lauluissa aiheina olivat köyhyysja rasismi. Naisten oikeudet olivat sivummalla ja HLBTI-ihmisten oikeuksista ei puhuttu mitään. Andreas Tanisawalle se merkitsi, että osa identiteetistä oli piilotettava kaappiin.

Vähitellen tietoisuus ja varmuus lisääntyivät ja nyt hän toteaa, että "jos jonkun mielestä DJ Taro on cool, siihen sisältyy myös se, että olen homo". Kaapistatuloon ei liity mitään dramaattista, vaan aika teki tehtävänsä, ja nyt hän on valmis kertomaan homoudestaan kaikille. Hän ihmettelee sitä, että vaikka hiphop on poliittista ja puhutaan rasismista, erilaisuudesta ja syrjinnästä, niin HLBTI-kysymykset eivät pääse mukaan tähän aihepiiriin. Hiphop on osa maailmaa ja maailma on homofobinen. Hiphop ei ole ainoa musiikin laji, jolla on vaikeuksia suhteessa seksuaalisiin vähemmistöihin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

DJ Taro myöntää DN:n haastattelussa, että hiphop on hyvin homofobinen musiikin laji. Niissä piireissä ei tunneta ketään, joka olisi homo. Hänelle itselleen hiphop-DJ:nä ja taiteilijana ei ole ollut minkäänlaista gay-esikuvaa. On vain herjauksia ja pilkkaa. Pilkanteko on ollut täysin vapaata, kun piireissä ei tunneta ketään homoa.


DJ Taro on nyt 36-vuotias. Nyt jälkikäteen hän ei täysin ymmärrä, miksi oli niin vaikea tulla esiin homona. Kukaan ei ole mitenkään erityisemmin reagoinut tähän tietoon. Ja viime aikoina homot ovat jo saaneet puolestapuhujia hiphopin alueella. Mm. kaksi "jättiläistä", Jay Z ja Kanye West, ovat asettuneet tukemaan homojen oikeuksia. Viime vuonna oli ensimmäinen kaapistatulo, kun Frank Ocean kertoi olevansa homo. DJ Taro miettii, että jos Frank Ocean olisi aikaisemmin tullut kaapista, sillä olisi ollut suuri vaikutus hänen omaan kehitykseensä. Ei olisi tarvinnut erottaa omaa identiteettiään ja työskentelyä hiphopin parissa.

http://www.dn.se/kultur-noje/nyheter/jag-har-ett-ansvar-att-vara-oppen-med-vem-jag-ar/


Andreas ”Dj Taro” Tanisawan kaapistatulo aiheutti sosiaalisessa mediassa valtavan kommenttien ryöpyn. Jotkut ihmiset hiphop-yhteisön sisällä ovat kiitelleet ja toivoneet, että ennen hyvin homofobisen musiikkilajin sisällä alkaisi tapahtua muutosta. Twitterissä #ShoTillDjTaro.

4 kommenttia

"Se oli kuin punk 70-luvun Englannissa. Lauluissa aiheina olivat köyhyysja rasismi. Naisten oikeudet olivat sivummalla ja HLBTI-ihmisten oikeuksista ei puhuttu mitään."

Punk hyökkäsi kaikkia konventioita vastaan ja loi tilaa uudelle. Punkin poliittisuus oli yhteiskunnallinen, saihan Englannin punk voimansa siitä, kun samaan aikaan laman ja mittavan työttömyyden aikaan juhlistettiin näyttävin menoin kuningatar Elisabeth II hopeariemujuhlaa (1977). Punk oli hengeltään hyvin queer-henkinen, olihan liikkeen ensimmäiset edustajat kasvaneet kuunnellen Bowie:ta ja Roxy Musicia ja opiskelivat nyt taidekouluissa. Punkin perimmäinen juttu oli ottaa itse hommat haltuun, se näkyi niin pukeutumisesssa kuin myös tavassa toimia.

Punk toi aikoinaankoko liudan naisia esiin, niin Englannissa kuin New Yorkissa. Naisten oikeidet sekä homoteemat olivat hyvin vahvasti esillä punkissa, eritoten punkkareiden pukeutumisessa ja graafisessa ilmeessä. Laulaja, kuvataiteilija ja Morrisseyn muusa Linder Ludus pukeutui esiintyessään raakaan lihaan (kauan ennen Lady Gagaa) ja kuvitti Buzzcocks bändin levynkansia samassa naisen asemaa populaarikulttuurissa kyseenalaistavassa hengessä. Vivienne Westwood otti käyttöönsä homo cowboy-teemaisen paidan. Paidan grafiikkaa luultiin muuten aika pitkään Tom Of Finlandin piirustukseksi. Poly Styrenen X-Ray Spex lauloi identiteetistä ja rajoista. Tom Robinson lauloi Glad To Be Gay, Buzzcocksin alkuperäinen laulaja oli homo. Malcom Maclarenin luotsaama Sex Pistols perustui proto-punk bändiin New York Dolls, joka oli tunnettu niin räkäisestä saudeista, kuin esiityjien meikeistä ja hiuksista.

New York punk muodostui Andy Warholin kuuluisan Silver Factoryn raunioiden ympärillä pyörineistä hengaajista, jotka muodostivat nyt oman scenen Max Kansas City ja CBGB-klubeilla. New Yorkin punk oli velkaa myös Beat kulttuurille. Englannin punkkia lyyrisempana sen sankareita oli niin Jack Kerouac, William Burroughs sekä Allen Ginsberg. Varsinkin Patti Smith toi alunperin runoilijana kirjallisia viitteitä esiin Arthur Rimbaudin hengessä. Patti Smithin ystävyyttä Robert Mapplethorphen ei voi sivuuttaa.

Kommenttia muokattu: 10.09.2013 klo 22:59
Samoin suomalaisen punkin pioneerit, kuten Pelle Miljoona, kritisoivat mm. uskontoa ja sivusivat homo-teemaakin

Pelle Miljoona - Sodoman poika: http://www.youtube.com/watch?v=Vaa0XzsmAWU
(tuo biisin video on tosin asiaankuulumattomuuksinen)

- - -

Kertoikos Frank Ocean olevansa homo, vaiko bisse?
Eli kumpaakos hän oikeasti on? Ja entä tämä ruotsalainen?

- - -

Uusimmassa Me naisessa ainakin yksi, ilmeisen bisse kertoo muka olleensa homo http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/usko_teki_homosta_heteron
Miesrukka on joutunut eheytyskristillisten medianukeksi ja kauppaa tarinaansa jo ties monettako vuotta.

Toisaalta Amadeushan antaa ymmärtää että hetero-miekkoset ovat raivoraittiita ja että kristityille ei olisi olennaista litkiä joka sunnuntai alkoholilientä ...

Mediaa vaivaa yhä se, että sille on olemassa vain hetskuja TAI homoja ja se ei tunne bissejä, jotka eivät muutu sen kummemmin homoiksi, eivätkä heteroiksikaan, vaan ovat sitä mitä ovat.

Kommenttia muokattu: 10.09.2013 klo 22:34