Uudet Aivomonologit

Tunnin päästä on keskiviikko ja olen käyttänyt sen jo etukäteen. Siksi huomenna ei tapahdu mitään maata mullistavaa. Ei edes hallituksen muodostamista.
Käytän keskiviikkoni opintopäiväkirjojen, esseiden ja asuntohakemusten kirjoittamiseen. Siis asioiden jotka olen luvannut tehdä jo kuukausia sitten, siis heti kun olisin riittävän onnellinen tehdäkseni ne. No, nyt luulen kuitenkin, ettei sellaista hetkeä tule joten parasta tehdä työt alta pois. Jos minusta tulee lähitulevaisuudessa onnellinen, on parempi että työpöydälläni on tilaa sille.

Kulunut on mielestäni ruma sana. Näin arkistoihmisenä se tarkoittaa, että jostakin on jo saatettu menettää jotakin, mitä ei enää saada takaisin. Rumimpana mahdollisena esimerkkinä; muistan lukeneeni lauseen "kuluneet homot älköön vaivautuko".

Millainen on kulunut homo? Onko sen rusketus osittain vaalentunut? Onko siinä naarmuja ranteissa? Onko se kiertänyt ihmiseltä ihmiselle, tahtomattaan, vähän liikaa kolhuja kokien? Ja voiko homon korjata?

Jokainen ihminen on minun mielestäni hiukan kulunut. Meihin iskee iskujaan toiset ihmiset, raitiovaunut, kelan tädit, hajamieliset opettajat ja media.
Mutta kuu on taivaalla loistaessaan oikeastaan kaunis vaikka onkin täynnä kraatereita. Tästä maailman menosta puuttuu enää vain se, että joku keksisi tasoittaa kuun jotta se näytttäisi siistimmältä.

Tulinpa laittaneeksi facebookkiini viestin, että kerään kahvipusseja. Heti tuli useita vastauksia ja nyt minulla on jätesäkillinen kahvipusseja. Kai niistä pitää yrittää tehdä jotakin.
Mutta jos laitan nettiin seuranhakuilmoituksen, siihen ei tule vastauksia. Ei edes niitä joita en toivo. Mitä tästä opimme. Kahvipussit ovat helpompia kuin ihmissuhteet.
Kurkuntaimet ovat muuten 30-senttisiä ja kasvavat tukikepin varassa. Kohta ne pitää istuttaa ämpäreihin.

Alkuvuoden saldo: Sain kuin sainkin kissan. Paitsi että kyseessä on exbf:n kissa, eli toisin sanoen minun kissani. Se on oikeastaan ihan mukavaa, sillä olemme samassa elämänvaiheessa, kissani ja minä. Molemmat odottelemme hammaslääkäriä, sillä molemmilla on poistettavia hampaita. Molemmat karttelemme ihmisiä, jos ne tulevat liian lähelle. Ja molemmat tykkäämme nukuskella milloin sattuu.

Mulla on nyttemmin auto, ja olen ristinyt sen Toukoksi. Aluksi piloillani, ja nyttemmin nimi on jo vakiintunut. Neljässä vuodessa olen opiskellut hyvää vauhtia kulttuurintutkijaksi ja autoahan siinä tarvitaan. Ei kaikki kulttuuri Suomessakaan ihan Mannerheimintieltä löydy, Helsinki on köyhä muinaisuudessaan. Ja jos tuo Touko vielä pysyisi kasassa, mutta ei...

Muutama viikko sitten ajattelin kahta asiaa, ensinnäkin, että kun auto on vielä hyvässä kunnossa, niin voisin vaihtaa sen uudempaan ja toiseksi mietin kasvihuonetta maalla, ja mitä sinne laittaisin.
Ja kun oikein kovasti toivoo, niin saa sitten jotakin. Kasvihuoneen katto oli lumen painosta painunut lysyyn ja hajonnut. Ja viitisen minuuttia autonvaihtomietiskelyn jälkeen ajoin hiljaa autiolle parkkipaikalle ja onnistuin (!) kolhimaan autoni ainoaan toiseen autoon koko alueella.
Ja toissa päivänä kun huokaisin, että kun nyt ei enää tapahtuisi mitään odottamatonta, edelläajavasta autosta kimposi kivi ja tuulilasi halkesi.
Nyt olen täällä kodissani, ihan hiljaa. Yritän olla toivomatta mitään...

Parin vuoden tauon jälkeen tulee avata uusi blogi. Siis, mulla oli blogi joskus avaruusvuosia sitten. Sitten se katosi, ihan omasta päätöksestä, jälkiä jättämättä vuonna 2006. Tässä minä viiden vuoden takaa:

Miksi puusepäntöitä ei saa tehdä makuuhuoneessa.
Kirjoitettu: 27.08.2006, 13:19:32
Hmm. Vedin sitten lärvit, ihan sen tunnemuistin kunniaksi.
Lärvit tarkoittaa minun tapauksessani kolmea keskiolutta. Itse asiassa uni toteutui siten, että kävin ostoksilla ja päädyin ostamaan itselleni farkut. Kesken ostoksien aloin kuitenkin himoitsemaan puulavoja, joita näin marketin käytävillä. Niin paljon puutavaraa, niin vähän aikaa. Ja päädyin suunnittelemaan erilaisia huonekaluja joita voisin valmistaa ja myydä kierrättämällä.

Puusepäntöitä ei saisi tehdä kodissamme. Rikon sääntöä toistuvasti, roskiksesta pelastamani tuoli alkaa olla nyt lakkausta vaille. Tietokoneet eivät kyllä tykkää kun niiden päälle sataa puupölyä. Mutta kuten surut ja ilot, myös puupöly kuuluu elämään. Aluksi tosin annoin periksi säntilliselle kaupunkiasumiselle, mutta nyt minä ketku olen palannut vanhoille tavoilleni. Harmi vain että neliömäärät eivät aina riitä...
Nyt pitäisi alkaa lukemaan tenttikirjoja, joita olen varannut hyllylle. Ja katsomaan Hovimäki-sarjaa johon olen jäänyt koukkuun aivan totaalisesti.

Niinpä niin. Jatkoa siis seuraa.. Pysykää kanavalla.