• cchaser

Sorto!

Joku aika sitten tuli vuokraisännältä ilmoitus että toimistosta kamat ulos ja mäelle. Kaveri oli kiertänyt valittamassa minusta siellä ja täällä kuin vaeltava vitsaus. Yhtiökumppanin naama ei ollut miellyttänyt ja toimistolla oli ollut 'liian kotoisan näköistä'.

Lisäksi se tuli yhdessä vaiheessa kieltämään ettei täällä saa vastaanottaa asiakkaita koska siitä on lähialueen ihmisille harmia. Ajattelin että kaverilla ei oo nyt lääkitys kohdallaan ja jatkoin hommia sen kummempia ajattelematta.

Viime yönä juotiin viinaa kaksin käsin vuokraisännän kaverin, A-sanin kanssa. Se oli tuonut baariinsa kadulla riehuneita pohjoiskorealaisia chimpiroita elikkä huligaaneja, ne olivat ulkona mellastaneet ja A oli ärsyyntynyt ja marssinut ulos ja sanonut kavereille että jos mellastus ei lopu, tulee turpaan tässä paikassa tai sitten lähdette mun baariin juomaan nyt heti.

Neljä pohjoiskorean poikaa oli mukanaan raahannut ja ilmaista tequilaa juottanut. Baari oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä, rikkoutuneita laseja ja sekamelskaa, A;n jalasta vuoti verta ja jossain vaiheessa iltaa kaikki miespuoliset olivat ottaneet kaikki vaatteet pois ja juoneet alasti sitä ilmaista tequilaa.

Noh, A kertoi että todellinen syy miksi mun on toimistolta lähdettävä on se että vuokraisännän omien sanojen mukaan 'en tiennyt että se on joku vitun hinaaja'. Oli ollut huolestunut siitä että kokolattiamattoon tarttuu paskaa. Näinhän sitä voi paskaa tarttua kokolattiamattoon kun työskentelee.

Hyvä tietää. Tosin kaikki ovat samassa klikissä joten asiasta ei voi nostaa meteliä. Vaan on siellä jokunen munkin puolella oleva joitten mielestä vuokraisäntä on väärässä.

Uutta toimistoa etsien. Elettiinkö me jo vuotta 2010? Kivikausi on täällä, Uruk.

1 kommentti

Kolmoisritti

20.5.2010 11:06

Voitko pyytää sitä käymään teidän kotonanne ja tarjota sille ruokaa? Se voi tepsitä.