Piled Higher and Deeper

Mikä ihme perusopiskelijoita vaivaa tätä nykyä!?! Tänään yksi kurssilla olevista kundeista mailasi ja sanoi, että nyt vähän ahistaa ja nyt sitten tarvitsisi lisäaikaa kotitehtävien tekemiseen, kun viikonloppu meni ahistuksen potemiseen. Ehkä olen ollut jenkeissä liian kauan, mutta nyt pulssi kyllä kohoaa, kun tullaan ruinaamaan kaikkea mahdollista ties millä tahansa verukkeella. Täällä on erityinen toimisto, jonka funktio tuntuu olevan kaikenlaisten lappusten kirjoittaminen ja sitten opiskelija saakin elää kuin pellossa. Meikäläisen sympatiapankista on nyt krediitti loppu! Miksei voida olla kaikki aikuisia ja tehdä töitä kuin aikuiset, kun vielä ollaan yliopistossa ja kaikki?

Kyseessä ei ole empatian puute niitä kohtaan, joilla on ihan oikeita ongelmia, vaan lähinnä vit*tusta siitä, että joka siunatun kurssilla tulee joku pallinaama avautumaan ja vaatimaan erikoiskohtelua mitä erilaisimmissa muodoissa. Kyllä joskus olisi itsekin mieli tehnyt marssia lekurille ja pyytää saitsua erilaisiin ahdistuksiin / masennuksiin / työuupumuksiin tässä vuosien varrella, kun ei ole napannut tehdä toitä, mutta kun se ei vaan toimi niin. Jos meikäläinen on opetusassarina poissa, se tarkoittaa sitä, että kurssia pitävä proffa vitt**ntuu meikäläiseen hyvin nopeasti, koska se joutuu itse tekemään ne likaiset hommat, ja tarkastettavat kotitehtävät kasantuu poydälle yms. yms., joten helpommalla pääsee, kun ottaa kolme Buranaa ja painaa sisulla läpi. Olen opettanut keuhkokuumeessa, kuultuani kotoa rakkaan koiran kuolemasta, unettomien öiden jälkeen yms. yms., mutta show must go on - ei niitä poissaoloja kukaan kollega paikkaa, chacun pour soi.

Koulun Gay and Lesbian Caucus ja muutama muu järjestivät eilen social hourin jatko-opiskelijoille tai professional schoolien väelle. Järkytys oli melkoinen paikalle tullessani, kun suurin osa paikallaolijoista oli ilmeisesti lähinnä perusopiskelijoita, ja teiniangsti ja -attitude oli sen mukaisia. Joko jatko-opiskelijoiden keski-ikä on pudonnut 21:een tai kundien henkinen ja fyysinen kehitys on hidastunut vuoden 1980 jälkeen.

Ei millään pahalla blogin nuorempia lukijoita kohtaan, mutta nämä happeningit ovat tarkoitettu tietylle yleisölle. Eihän meikäinenkään millään muotoa ole tervetullut undergradien vastaaviin social houreihin (yksi kaveri lensikin kerran pihalle sellaisesta) tai muihin tapahtumiin. Sikstoisekseen ei nappaa katsella sitä undergradien lapsenomaista intoa, kun bileissä saakin yllättäen viinaa (drinking age siis täällä 21), vähän aikuismaisempaa menoa odotin...

Kulttuurisena taustana: joka koululla on yliopistolla oma LGBT-ryhmänsä, jotka eivät hirveästi sekoitu. Tämä oli nyt Law Schoolin, Design Schoolin ja muutaman muun yhteisyritys puhaltaaa vähän henkeä yhteistyöhön, mutta ei näköjään mikään järkyttävä menestys.

Tänään kirjoitin väitöskirjani viimeisen virkkeen. Ei tämä hauskuus tähän lopu, nyt alkaa armoton viilaus, koska aika suuri osa analyysista varmaan menee uusiksi, kunhan kolme lukijaani pääsee iskemään siihen hampaansa. Ja onhan sitä viilattavaa, osa siitä tekstistä on niin huonoa, että itku meinaa päästä, kun sitä itse lukee korjauksien jälkeenkin.

Luulen, että tänään ymmärsin, miltä kirjailijoista tuntuu, jos heidän hengentuotteensa teilataan julkisesti. Jos joku leikkelisi oman tuotokseni palasiksi osoittaen kaikki sen puutteet armottomasti, ottaisi se varmaan aika ilkeästi sydänalasta. Tiedemaailmassa toimiminen on kuin koulun musiikintuntien laulukokeet - jokainen virhe ja epäpuhtaus on välittömästi kaikkien kuultavana.

Väitöstilaisuus on kolmen viikon päästä; jos jollakulla on pakottava tarve kuulla germaanisten kielten vertailevasta kieliopista, tervetuloa joukkoon iloiseen.

Ehkäpä tämä antaa kuitenkin aihetta palkita itsensä puolikkaalla vapaapäivällä, ihan jo pääsiäisen kunniaksi.

...on aika tehdä jenkkien veroilmoitus. Onneksi omat verot on aika iisi juttu, koska tulot on tasan yhdestä lähteestä, eikä ulkkarisinkkuna ole mitään asiaa vaikeuttavia tekijöitä kuten vaimoa, lapsia, taloa, asuntolainaa, toisessa osavaltiossa olevaan tyopaikkaa jne. Useimmat jenkit siirtävät veroilmoituksensa teon tilitoimistolle ihan suosiolla, mikä ei ole mikään ihme. Paikallinen erityispiirre on, että liittovaltion veroilmoitus on ihan eri kaavake kuin osavaltion veroilmoitus, joihin pätevät myös sitten ihan eri säännöt.

Kävin eilen kaljalla yhden uuden tutun kanssa, jolle sitten outtasin itseni (ei kuulemma näy päälle, katsos kummaa), josta saatiin pitkä keskustelu aikaan. Homouden selittäminen heteroille on aina jotenkin elähdyttävää, koska niitä reaktioita on niin montaa eri tyyppiä: shokki, ällistys, suuttumus, hämmennys, ihastus jne.

Aloin miettimään eettistä ongelmaa: jos kerran käyn helposti heterosta, pitäisikö sitten yrittää olla homompi? Onko homoyhteisön pettämistä, jos tahallani sulaudun hetskumassaan? Yksi homoaktivistikaveri totesi tähän "Just because you can doesn't mean you should..."

Olen hakemassa yhtä akateemista duunia Suomesta ja sinne vaaditaan "opetusportfolio", jossa pitäisi kuuleman mukaan kuvata "opetusfilosofiaa". Sanokaa minua vanhanaikaiseksi, mutta mitä järkeä on siinä, että selitän niille ummet ja lammet, kuinka opetus on minusta tosi tärkeää ja kuinka "oppimisen itsearviointi" ja "oman osaamisen ylläpitäminen" ovat superloistavia ideoita?! Ihan yhtä kaikki voisin kertoa, mitä ajattelen maidon hinnasta Ruotsissa tai Helsingin raitiovaunujen täsmällisyydestä, koska niillä on aivan yhtä vähän relevanssia ja kaikki perustuu aivan yhtä vähän todennettaville faktoille.

Don't get me wrong, pidän toki opettamisesta paljonkin, mutta minusta on aika vähän järkeä kyykyttää aikuisia ihmisiä sepustamaan moista enimmäkseen dokumentoimatonta mutu-fiilistelyä. Meneehän sinne portfolioon varmaan ihan järkevääkin matskua, mutta tuo ns. "opetusfilosofia" on sellaista amerikkalaista hapatusta, jonka mielellään jättäisin tälle mantereelle.

Tänään meinaan repäistä ja pitää puolikkaan vapaapäivän. Käyn muutaman kaverin kanssa päivällisellä ja sitten aikaisin nukkumaan, että jaksaa viikonlopun. Aloitettiin parin kollegan kanssa muutama vuosi sitten traditio käydä ravintolassa nimeltä Cheesecake Factory, jossa nimensä mukaisesti tarjoillaan juustokakkua (+paljon muutakin tietenkin). Ei siis mitään samaa kuivaa rahkakänttyä kuin Suomessa, vaan täyteläistä, herkullista ja ehdottoman epäterveellistä oikeaa juustokakkua. Se on siitä hassu paikka, että sisustus on sekoitus pastellivärejä, uusklassisismia ja amerikkalaista dineria, mikä takaa ehdottomasti mauttomimman yhdistelmän mitä keksiä voi. Itse ruoat ovat ihan jees, annokset aivan liian suuria, mutta eihän sinne kukaan mene pääruokien takia... Siellä on myös kiva käydä ystävällisen palvelun takia (mikä ei tietenkään ole aitoa, mutta mitäs pienistä - kyllähän minäkin osaan teeskennellä kohteliaan kiinnostunutta oppilaitteni aktiviteeteista).
Tosi suloinen on ruokalistojen välissä oleva pieni "kansainvälisille vieraillemme"-lappu, jossa ystävällisesti kerrotaan tippauksen tärkeydestä. Jostain syystä kaupungin perusopiskelijat ovat keksineet, että Cheesecake Factory on loistava deittiravintola. Minusta raflassa on ihan yhtä paljon romantiikkaa kuin villasukissa ja kumisaappaissa, mutta jos kitsch vetoaa, niin mikäs siinä.

Nyt kun jenkkiruoka tuli puheeksi, oman vakiruokalan sapuskat alkavat tulla korvista. Siellä syöminen kun on pakollista, jos meinaa haluta asua jatko-opiskelija-asuntolassa (tai siis niistä sapuskoista maksaminen on pakollista, ei syöminen). Yhden aterian hinnaksi tulee $11,70. Tietenkään asuntolassahan ei ole pakko asua, mutta on se kyllä erinomaisen käytännöllinen tapa asua ja ihan suhteellisen halpa verrattuna vapaisiin markkinoihin - sitä paitsi kuka voi sanoa asuvansa viiden minuutin kävelymatkan päässä tyopaikaltaan?

Tänään alkoi uusi kurssi, jolla on tällä kertaa neljä opiskelijaa. Henkensä pitimiksi pitää opettaa aika tavalla ja tällä kertaa ohjelmassa on kakkosvuotisille pidettävä kuusiviikkoinen historiallisen lingvistiikan tutoriaali. Amerikkalaiset undergradit on sitten suloisia, ovat niin energeettisiä ja innostuneita kuin koiranpennut. Tosin niillä fiilarit heittelee aikamoista vuoristorataa, koska monilla on ihan opiskeluihin asti vaikuttavia ongelmia ja sitten sen seurauksena meikäläinen soittelee kaikenlaisille tuutoreille ja muille tukimekanismeille, kun ei ole miehestä/naisesta kuukauteen kuulunut.

Yksi opiskelijoista on aivan selkeästi klubin jäsen. Onneksi ei mikään supersöötti, muuten tulisi kiusaus pyytää käymään vastaanottotunnilla... Jotkut undergrad-pojat ovat kyllä ihastuttavia...

Väitöskirja lähenee valmistumistaan, mutta nyt ei tänään jaksa vetää koko yötä läpi, silmiä painaa siihen malliin ja päässä suhisee jo. Viime yönä jäi unet vähiin tuntien valmistelun ja muun duunin takia ja tämäkin päivä on mennyt tähän asti Starbucksin voimin. Kai sitä tulee vanhaksi, vaikka ikää on vasta 28, mutta all-nighter käy jo voimille; muutama vuosi sitten olisi vielä mennyt.

Yleisön pyynnöstä ja ihan oman muistin virkistykseksi alla vähän infoa, miten jatko-opiskelu sujuu Amerikassa. Kaikki tämä pätee vain humanisteihin ja sosiaalitieteilijöihin, luonnontieteissä ja insinööritieteissä on ihan omat jutut.

Ensimmäinen vuosi on kuherruskuukautta, kaikki ovat innostuneita ja kaikilla riittää energiaa ja ihmiset paahtavat kirjastossa extra readingeita pää punaisena. Jossain vaiheessa iskee stressi ja grad school-angsti, kun normaalien kurssien (yleensä neljä per lukukausi) lisäksi aletaan valmistautumaan general exameihin ja aletaan opettaa undergrad-lapsukaisia, yleensä kolmantena vuonna.

General exam (aka. qualifying exam) vaihtelee valtavasti aloittain. Oma oli suhteellisen tuskaton: 72 tunnin kotikoe oman alan keskeisistä kysymyksistä, kolme kysymystä, kunkin vastaus noin 10 sivua singlespaced. Tosin siitä stressistä palautumiseen meni kuukausi. Historian laitoksen tutuilla general exam oli neljän historian osa-alueen (75-80 kirjaa/alue) suullinen tentti, eli noin 300 kirjan tentti, joihin valmistautumiseen menee aikaa noin vuosi. Omiin meni vain puoli vuotta. General examit on siitä ongelmallisia, että niissä ei oikein saisi epäonnistua, koska sitten käydään ohjaajan kanssa keskustelua, kannattaako koulussa jatkaa vai vaihtaa maisemaa. Yleensä annetaan toinen mahdollisuus, mutta se ei sitten saa epäonnistua.

Muutama kuukausi general examien jälkeen kuuluu jättää dissertation prospectus eli väitöskirjan tutkimussuunnitelma, käytännöt vaihtelee. Sitten kun on saatu laitokselta vihreää valoa, voi alkaa kirjoittaa itse opusta. Aikaa tähän menee sitten X vuotta, tosin ei kuitenkaan pidempään kuin kymmenennen vuoden loppuun (tässä vaiheessahan ollaan jo kolmannen-neljännen vuoden opiskelijoita), sitten osoitetaan kylmästi ovea, jollei ole jotain disability-lappua.

Oma kirja alkaa olla jo lopuillaan, itse asiassa jo siinä pisteessä, että huomenna ohjaajat (3 kpl) saavat paksun nivaskan eteensä sisältäen ensimmäisen draftin. Sitten sitä korjataan ja korjataan ja vielä korjataan, kunnes ohjaajat ovat niin tyytyväisiä, että kirjoittavat nimmarinsa acceptance certificateen. Itse väitöstilaisuus ei ole ollenkaan samanlaista pönöttamistä kuin Suomessa, pikemminkin informaali kyselytuokio, jossa jutellaan mukavia väitöskirjan alalta. Huomattakoon kuitenkin, että niitä teoksia oikeasti hylätään väitöstilaisuuksissa.

Kirjoittelen sitten tulevaisuudessa enemmän edesottamuksista... Melkoinen taistelu lienee odotettavissa rekisteritoimiston ilkeiden mummojen kanssa, ne kun mittailevat viimeistä painettua tuotosta viivottimella, että vasemman laidan marginaali on varmasti 1,5 tuumaa, ja että alaviitteet on varmasti single-spaced, mutta alaviitteiden väli on double-spaced jne. jne. Tietenkin pitää myös varmistaa, että paperi on varmasti vuosisataisen ydintalven kestävää kallista kuitupaperia ja maksaa $115 siitä ilosta, että tuotokseni ikuistetaan mikrofilmille.

Tämä on nyt blogini ensimmäinen posti, saapa nähdä, eksyykö tänne kukaan... Lupaan yrittää kirjoitella suurempaakin yleisoä kiinnostavista aiheista, mutta juuri nyt mielessä pyörii jatkuvasti vain V. V eli Väitöskirja, jonka olisi tarkoitus valmistua pikemmin kuin haluaisin, mutta jos meinaan sen diploman plokata harrypotterpukuisena dekaanilta kesäkuussa, sen olisi parempi valmistua pikemmin ennemmin kuin myöhemmin.

Se kiva jenkkiyliopistoissa on, että kaikille valmistuville pistetään pystyyn kunnon bileet sen sijaan, että yliopisto antaa lämmintä kättä ja lasin halpaa kuoharia kuten HY:ssa. Ei se valmistuminen kuitenkaan halpaa lystiä ole, tohtorinkaapu kaikkineen maksaa kuutisensataa.

Blogin nimi on muuten saanut inspiraationsa Jorge Chamin loistavista sarjakuvista:
www.phdcomics.com/comics
Suosittelen lämpimästi kaikille jatko-opiskelijoille ja sellaisiksi haluaville (miksi?!).