Tohtoroituminen jenkeissä

Yleisön pyynnöstä ja ihan oman muistin virkistykseksi alla vähän infoa, miten jatko-opiskelu sujuu Amerikassa. Kaikki tämä pätee vain humanisteihin ja sosiaalitieteilijöihin, luonnontieteissä ja insinööritieteissä on ihan omat jutut.

Ensimmäinen vuosi on kuherruskuukautta, kaikki ovat innostuneita ja kaikilla riittää energiaa ja ihmiset paahtavat kirjastossa extra readingeita pää punaisena. Jossain vaiheessa iskee stressi ja grad school-angsti, kun normaalien kurssien (yleensä neljä per lukukausi) lisäksi aletaan valmistautumaan general exameihin ja aletaan opettaa undergrad-lapsukaisia, yleensä kolmantena vuonna.

General exam (aka. qualifying exam) vaihtelee valtavasti aloittain. Oma oli suhteellisen tuskaton: 72 tunnin kotikoe oman alan keskeisistä kysymyksistä, kolme kysymystä, kunkin vastaus noin 10 sivua singlespaced. Tosin siitä stressistä palautumiseen meni kuukausi. Historian laitoksen tutuilla general exam oli neljän historian osa-alueen (75-80 kirjaa/alue) suullinen tentti, eli noin 300 kirjan tentti, joihin valmistautumiseen menee aikaa noin vuosi. Omiin meni vain puoli vuotta. General examit on siitä ongelmallisia, että niissä ei oikein saisi epäonnistua, koska sitten käydään ohjaajan kanssa keskustelua, kannattaako koulussa jatkaa vai vaihtaa maisemaa. Yleensä annetaan toinen mahdollisuus, mutta se ei sitten saa epäonnistua.

Muutama kuukausi general examien jälkeen kuuluu jättää dissertation prospectus eli väitöskirjan tutkimussuunnitelma, käytännöt vaihtelee. Sitten kun on saatu laitokselta vihreää valoa, voi alkaa kirjoittaa itse opusta. Aikaa tähän menee sitten X vuotta, tosin ei kuitenkaan pidempään kuin kymmenennen vuoden loppuun (tässä vaiheessahan ollaan jo kolmannen-neljännen vuoden opiskelijoita), sitten osoitetaan kylmästi ovea, jollei ole jotain disability-lappua.

Oma kirja alkaa olla jo lopuillaan, itse asiassa jo siinä pisteessä, että huomenna ohjaajat (3 kpl) saavat paksun nivaskan eteensä sisältäen ensimmäisen draftin. Sitten sitä korjataan ja korjataan ja vielä korjataan, kunnes ohjaajat ovat niin tyytyväisiä, että kirjoittavat nimmarinsa acceptance certificateen. Itse väitöstilaisuus ei ole ollenkaan samanlaista pönöttamistä kuin Suomessa, pikemminkin informaali kyselytuokio, jossa jutellaan mukavia väitöskirjan alalta. Huomattakoon kuitenkin, että niitä teoksia oikeasti hylätään väitöstilaisuuksissa.

Kirjoittelen sitten tulevaisuudessa enemmän edesottamuksista... Melkoinen taistelu lienee odotettavissa rekisteritoimiston ilkeiden mummojen kanssa, ne kun mittailevat viimeistä painettua tuotosta viivottimella, että vasemman laidan marginaali on varmasti 1,5 tuumaa, ja että alaviitteet on varmasti single-spaced, mutta alaviitteiden väli on double-spaced jne. jne. Tietenkin pitää myös varmistaa, että paperi on varmasti vuosisataisen ydintalven kestävää kallista kuitupaperia ja maksaa $115 siitä ilosta, että tuotokseni ikuistetaan mikrofilmille.