Mie oon jotenkin aina ajatellut elämän ja sen valinnat sellaisena huoneiden jatkumona. Eli seison aina jossain huoneessa jossa on lukematon määrä ovia, jotkut lukossa ja jotkut auki. Aina tietyn oven avaamalla siirtyy uuteen huoneeseen joka sisältää lähes kaikki samat ovet, tietyt kuitenkin muurattuna umpeen ja joskus sinne ilmestyy uusia ovia. Lisäksi huoneiden keskellä on iso kasa avaimia, suurin osa vääriä ja osa sopivia.
Lähinnä tuon ajattelumallin takia mun on ollu vaikeeta kertoilla itsestäni muille, koska pelkään aina sulkevani liikaa ovia takaani. Muutamille oon sit kuitenkin kertonut ja huomannut että oikeastaan niitä ovia ei sulkeudu ja pitäisi kai opetella se ajattelumalli että ne ovet mitkä sulkeutuu niin sitten ne sulkeutuu.
Olen oikeastaan oppinut vasta kurkistelemaan.
3 kommenttia
martin
21.8.2008 22:37
Mutta eikö Sinusta tuo ole aika mekaaninen malli? Eivätkö huoneet esim. kasva ikäänkuin mukana orgaanisesti tai etkö voi olla tarkkailemassa joitakin huoneita (ulkopuolelta)...?
Simsalabim Jim
22.8.2008 10:52
Minun mieletäni elämä on ennen kaikkea vapautta. Loputtomat valinnat eivät kuitenkaan ole vapautta, vaikka sellaisen tulkinnan helposti tekeekin. Siksi ei välttämättä kannata rajoittaa omia tekemisiä moisilla mielikuvilla.
Tai jos on oltava huoneita ja ovia, niin olkoon ne ovet sitten sellaisia sähköisiä automaattiovia, samanlaisia kuin kaupoissa, jotka kaikki rävähtävät auki kun vähänkin liikahtaa.
boy84
23.8.2008 08:58
Onhan tuo aika mekaaninen malli, mutta sen avulla pystyy jotenkin hahmottamaan elämää ja valintoja. Toisilla ne ovet voi olla niitä sähköovia, mutta jotenkin en vaan saa sellasta mielikuvaa. Ja kyllä niitä toisia huoneita pystyy kuvittelemaan etukäteen, miten käy jos avaan ton. Tavallaan jännää mut tavallaan vitun ahdistavaa.