Käytiin keskustelu poitsun kanssa. Mulle tuli aika selkeeks se mitä on välittäminen ja mitä on rakastaminen. Se että mie rakastan, ei todellakaan tarkoita sitä että saisin sitä takaisin. Hänen suunnaltaan ei ollut tulossa missään vastaan ja tiesin että mä kidun jos jatkan. Pyysin häneltä, että harkitsee edes että tehtäisiin jotain yhdessä ja yritettäis löytää muutakin aikaa. Tämä ei ollut mahdollista. Mun oli pakko pistää juttu jäähylle ja ei oo pitkään aikaan tuntunut yhtä tyhjälle.
Homopojalla joka ei ole täysin kaapista ulkona ja jonka suhteesta ei ole saanut puhua, ei ole minkäänlaista tukiverkostoa tälläiseen tilanteeseen. Oon aika tyhjän päällä. Oikeestaan olen huomannut että mulla on vaan tyhjänpäiväsiä kaveruussuhteita, joitten varaan en voi tukeutua. Mulla ei ole homokavereita ja varsinaisetkin tuntuu olevan jossain tavoittamattomissa.
Tuntuu että tein elämäni isoimman virheen. Ois pitänyt vaan niellä ylpeys ja antaa periksi. Ehkä hän olisi sitten joskus jättänyt ja olisin voinut jotenkin jättää itseni syyttämisen.
Miten tälläsessa tilanteessa missä mä oon pitäs toimia. Pitäskö ettiä joku korvaava suhde vai erakoitua vai mitä vittua.
Tää blogikin meni kyl vituiks. Tän piti olla ilonen kaapista ulostulemistarina mut kaikki lähti menee päin vittui... pitäs ehkä kuopata tääkin.