En oo oikein osannu eron jälkeen blogata, kun en oo osannut pukea erilaisia ja hyvinkin tiiviiseen vaihtuvia mielialoja millään tavalla sanoiksi. Nyt ehkä pystyn jotain raapustelemaan.

Ero on ollu mun elämäni vaikein, suoraan sanottuna en tiedä mikä tää on. Kamppeet laitettiin erilleen, mutta molemminpuolinen veto toisen suuntaan ajaa meidät aina silloin tällöin ajelulle, kattomaan sarjoja sylikkäin, sänkyyn, juttelemaan. Kokeiltiin jopa miltä se tuntuis olla jollain tavalla yhdessä ja tehtiin yhteinen reissukin hänen vanhempien luo. Vanhuksia oli ihana nähdä ja oleskella, mutta samaan aikaan tiesin että ei ainakaan vielä. Tarviin omaa tilaa koska siinä pääsen tutustumaan taas itseeni.

Kaikista pahinta tässä erossa on se, että ei oikeastaan ole mitään mitä syyttää. Paitsi ihmisaivot. Nimittäin exällä ei todellakaan oo helppoa mielen kanssa. Se oli vaikein pala erossa, mut mun piti lähteä erilleen, etten sairastu itsekin. Rakastan sen tuoksua, sen kroppaa, sen kasvoja, sen kanssa keskustelemista ja monia monia asioita, jotka eivät ole hävinneet mihinkään.

Oltiin jo jonkun aikaa erillään ilman että oikeastaan juteltiinkaan ollenkaan, kunnes mulla tuli tunne että nyt on asiat tosi huonosti. Otin yhteyttä ja sain kiinni todella rikkinäisen ihmisen. Olin läsnä, halasin, istuin hiljaa vieressä ja yritin auttaa. Lopulta hän halusi lääkäriin ja saatiinkin apua. Ilmeisesti täydellinen romahtaminen ei ollut kaukana, nyt mentiin jo rajoilla. Miten kovasti toivon vaan että asiat paranis ja hän olisi takaisin raiteillaan. Kaikesta huolimatta rakastan kuitenkin.

Tää koko kuvio on hankaloittanut muuta elämää. Oon tavannu kiinnostavia ihmisiä, joitten kanssa ei kuitenkaan pysty tapahtumaan mitään järjellistä niin pitkään kun ite käsittelen viel tätä asiaa. Tiiän mitä tarviin elämääni ja tiiän et joku vielä sen mulle tarjoaa, mutta nyt mulla on tavallaan rauhallinen olo. Mulla ei oo todellakaan kiire minnekään, elämä vie mukanaan :)

Tässä rinnalla oon elämäni suurimpien työhaasteiden äärellä ja oikeastaan pienetkin onnistumiset siellä tekee mun fiiliksille todella hyvää. Elämä töissä on todella stressaavaa ja hektistä, mutta kun teen sitä niin en mieti muuta. Se on mulle henkireikä, pelottavaa sinänsä :) Mutta hyvä yhteisö ja kiva työelämä on pelottavan iso osa ihmisen elämää.

Niin ja varasin Thaimaahan loman tammikuulle. Pääsen ensimmäistä kertaa sukeltamaan mereen laitteiden kanssa ja odotan sitä todella paljon. Vaikka onkin vaan viikko niin here I come Thailand!

Tän lisäks oon huseerannu vapaa-ajalla vähän kaikennäköstä ja ehkä niistä joskus tulevaisuudessa. Sen mä oon kuitenkin oppinut, että ihmiset välittää toisistaan, mulla on lähellä hyviä ihmisiä. Sanotaanko, että kaikki elämäntilanteet opettaa ja oon joutunut nyt niin paljon tutkiskelemaan itteeni ja maailmaa ympärillä että oon varmaan oppinut viimeseen puoleen vuoteen enemmän kuin taas pitkiin aikoihin. Elämä on kaikesta huolimatta melko jännää aikaa ja sitä on kai vaan kerran :)