Välillä, joskus, minuun iskee pelkoja, minun ja kullan suhteen. Välillä, joskus, olen epävarma.
Ja joskus mietin mitä ikäviä asioita meille voi vuosien päästä tapahtua.
Puhuimme näistä kullan kanssa viikonloppuna.
Minun ajatukseni ja pelkoni ovat turhia ja typeriä, tiedostan sen. Ja loukkaan niillä kultaa. Nyt tajuan, miten paljon niillä häntä loukkaan.
Hän on kuitenkin niin käsittämättömän ihana ihminen. Havahdun yhä uudestaan siihen, miten hän onkaan niin käsittämättömän ihana.
Ja se pelottaakin minua.
Ja joskus. Joskus pelkään menettäväni hänet.
On niin uskomatonta, kuinka olenkin saanut rinnalleni niin ihanan ja hyvän ihmisen kuin hän.
Ja vaikka kuvittelen, että myös minusta löytyy yhtä paljon hyvää kuin hänestä, mietin, mahdanko sittenkään olla hänelle riittävä.
Tahdon antaa hänelle niin paljon.
Olen jo antanut hänelle kaiken, kaiken rakkauteni, osoittanut heikkouteni, tunnustanut pelkoni, kaiken olen hänelle antanut.
Hän tietää minut läpikotaisin.
Ja tieto siitä, pelottaa minua. Hetkittäin.
Koska, minulla ei enää ole mitään minkä taakse suojautua.
Hän on riisunut kaiken minusta.
Tiedän hänen olevan kultaa. Hän on kallein ja kaunein aarteeni. En tahdo menettää häntä.
Arvossa mitattuna, en tiedä, olenko puoliksikaan hänen veroisensa.
Hän kirjoitti minulle:
"Siitä lähtien kun sut tapasin, musta on tuntunut että olen kokonainen, että viimein olen löytänyt sen mitä aina olen ettiny. Sä saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen, jotain enemmän, sun rakkauden arvonen. Ja niin kovasti toivon, että sullakin olis hyvä olla, että olisit onnellinen."
"Nyt kun viimein löysin sen mitä aina kaipasin, eli sut, ni en halua elää ilman sitä. Mä tarviin sut. Mulle on ihan sama, vaikka koko maailma kaatuis niskaan - ku tiedän et mul on sut ni musta tuntuu että mä jaksan mitä vaan ja että kaikki on mahdollista niin kauan ku sä rakastat mua."
"Sun ei ikinä tarvi pelätä, että mä pettäisin tai jättäisin sut. Mä tiedän, etten ikinä löydä toista sun kaltaista ihmistä. En aio ikinä tehä mitään, mikä pilais meiän suhteen. Toivon vaan, et osaan olla sulle aina niin hyvä, että haluat olla mun kanssa. Rakastan sua niin paljon, että voin mennä sun kanssa naimisiin heti kun meidän opiskelut on kunnossa!"
Ja tunnen olevani typerä. Täysi idiootti, kun pelkään asioita etukäteen.
Hänellä ei ole niitä pelkoja.
Ja niin sen pitää olla.
En saa pelätä. En enää koskaan enää - niitä pelkoja.
Hänen kanssaan minulla ei ole mitään pelättävää. Ei ikinä. Minun pitää uskoa siihen.
Uskoa yhtä vahvasti kuin hän.
Rakastan.
Ja tahdon elää koko ikuisuuteni hänen kanssaan. Tahdon vielä olla hänen vaimonsa. Tahdon, että hän on minun vaimoni.
Hän on oikeassa siinäkin, kun sanoo, että sovimme hyvin yhteen. Niin sovimmekin. Olemme aina sopineet. Siitä alusta lähtien.
Kun hän makaa sylissäni, minulla on turvallinen olo, hänen päänsä rinnallani. Siihen hän kuuluu.
Ja nyt tiedän.
Siinä hän tahtoo olla.
