Minulla on ogelma? Meillä on ongelma? Minulla? Meillä? Minulla?!
-Minulla on ongelma.
Enkä nyt tiedä, olenko kamala ihminen. Olenko vaatimassa? Painostamassa? Pakottamassa?! Onko minulla oikeutta omaan mielipiteeseeni? Kuuluuko asia minulle mitenkään, ollenkaan, yhtään?
Ihanat kuusi päivää kullan kanssa ja sitten, eilen, juuri kun kulta on lähdössä pois, hän sanoo, että haluaa muuttaa kanssani yhteen jo ensi syksynä.
Ihanaa, ehkä maailman ihaninta.
Sitten.
Sanon, että en tahdo olla mitään muuta kuin nyt olen. Ja tarkoitin sillä sitä, että tahdon olla hänen tyttöystävänsä. Tyttöystävä. En kämppäkaveri, jonka kanssa hän muuttaa yhteen, koska "asuinkustannukset ovat pienemmän" tms. Ja se sopii. Tai pitäisi sanoa, "sopii" - nimittäin:
olen tyttöystävä kaikille muille, paitsi - hänen isälleen. Isälle ei kerrota, ei ikinä, ei koskaan.
En ole aiemmin juurikaan keskutellut kullan kanssa siitä, että hänen "pitäisi" kertoa seksuaalisuudestaan isälleen. Mutta nyt. Nyt minusta todella tuntuu, että hänen pitäisi.
Ja olen siis vaatimassa häntä katkaisemaan välinsä isäänsä.
Enkä mielestäni ole.
Enkä ymmärrä, enkä käsitä, enkä voi tietää - emmekä kuulemma sitten varmaankaan voi muuttaa yhteen.
En minä tarkoita, että vaadin häntä kertomaan, enkä minä tahdo häntä painostaa, saatika sitten pakottaa. Ja nyt tuntuu, että kiristän häntä. Enkä tahdo kiristää. En en en. Mutta toisaalta, kiristääkö hänkin minua?
Tai kumpi tässä nyt painostaa ja ketä, kummalta vaaditaan ja mitä?
Minulla on kuitenkin syyni siihen, että haluaisin hänen kertovan isälleen:
1.uskon, että hänen isänsä hyväksyy hänet
2.minua loukkaa se, etten saa olla kokonaan osallisena kullan elämään - hän peittää minut
3.entä jos joskus menemme naimisiin?
4.isompi entä jos: entä jos haluamme/saamme jsokus lapsia?
5.minun mielestäni vanhempien tehtävä on rakastaa lapsiaan juuri sellaisina kuin he ovat ja tahtoisin/toivoisin, että kultakin saisi olla kokonainen itsensä, kokonainen tytär isälleen - minun mielestäni kultani on ansainnut täyden rakkauden, hyväksynnän, juuri sellaisena kuin on. Mielestäni myös kullan isällä on oikeus saada olla osana tyttärensä "kokoelämää", tietää, että hänen tyttärensä on onnellinen minun kanssani, että minä olen hyvä hänen tyttärelleen.
6.olen tukena ja turvana, sylinä ja suojana, taistelijana kultani vierellä
7.minusta olisi myös kullan isälle reilumpaa kuulla asiasta kullalta, kuin joskus jostain muualta
8.en tahdo, että hänen isänsä tietämättömyys rajoittaa meidän yhteistä elämäämme
Noin, siinäpä ne syyni.
Ymmärrän toki kultani syyn/syyt olla kertomatta isälleen, enkä yhtään väheksy niitä.
En kuitenkaan ole sanonut, tai pyytänyt tms, että hänen täytyisi kertoa tänään, huomenna - tai edes ensi kuussa. Ensi syksyynhän on aikaa.O.o
Argh...*tuntee itsensä huonksi, pieneksi ihmiseksi*
2 kommenttia
Esperanza
17.11.2006 13:50
Toi on aina vaikea asia. Itse tulin ulos vanhemmille silloin kun muutin ensimmäistä kertaa yhteen miehen kanssa. Juuri noista mainitsemistasi syistä. Mutta kerroin vanhemmilleni, koska itse halusin, en siksi, että silloinen mieheni olisi pyytänyt sitä. eikä hän tehnyt sitä vaan sanoi että valinta on minun ja hän kestää kyllä elämän osittain kaapissa. (Silloin muuten oli vielä lankapuhelimet, joten elämä oli tietyllä tavalla monimutkaisempaa, koska samaan "vieraan" miehen vastaaminen minun puhelimesta olisi voinut olla epäilyttävää.)
Sitten, kun muutin yhteen nykyisen mieheni kanssa, hän halusi kertoa perheelleen minusta. En missään vaiheessa ajatellut, että puuttuisin asiaan, koska olin aika varma, että se ennen pitkää häiritsisi häntä niin paljon, että hän tekisi sen pyytämättäkin. Siksi, että itse halusi kertoa äidilleen ja perheelleen löytäneensä ihmisen, jonka kanssa elämän jakaa.
Eli anna ajan kulua, se luultavasti ratkaisee asian niin kuin haluat. Mikäli Isän reaktio on negatiivinen - kertominen ei välttämättä johda hyväksyntään ainakaan heti- saat sitten olla turvana ja tukena, sylinä ja suojana. Miehen äiidin kanssa minun "olematttomuuteni" kesti useamman vuoden, mutta nyt on anoppi tulossa kylään. Ja voin sanoa, että anopin suhtautuminen ei mitnekään rajoittanut meidän elämään, mies siitä jonkun verran kärsi Anoppi ei voinut tulla mm. meidän hääjuhlaan, missä oli muita sukulaisia jne.), mutta asian kanssa pystyi elämään ihan hyvin.
Älä turhaan myöskään soimaa itseäsi, kaikki järjestyy varmastiu parhain päin: )
pimazukka
20.11.2006 10:34
Kiitos esperanza, tuo helpotti kovin oloani.:)