Torstai toivoa täynnä. Tai niin ainakin sanotaan.
Kohta pian on viikonloppu ja sitten peian taas seuraava ja sitten seuraava jolloin kulta tulee miun luokse, 7.10! Wihii. Kädet ilmaan. \o/
Minun luokseni. Minun kotiin.:)
Minun kultani.
Pidän omistusmuodosta. Pidän, todellakin.
Vitsinkeikka, saatan saada sängyn, jossa on säädettävät päädyt, eli siis, että saa jalat tai pään säädettyä sähköisesti ylös. Vähän olisi luksusta.:D
...tiedä sitten, että miten pitkälle se toimii, kun kyseessä on ikea...:D
Mutta, hetkellinen ilokin on sentään kuitenkin ilo.:D
Aamulla oli kuvista ja voi että oli mukava tunti taas, niinku aina. Joskus, aika harvoin, mutta joskus kuitenkin miulle herää pieni kipinä siitä, että ehkä pyrin ja ehkä pääsisin taidekorkeaan. Tai sitten en, koen aina mielikuvissani vain nolon mahalaskun, kun mietin asiaa. Mutta, se kipinä joka joskus syttyy on mukavan tuntuinen, tänään oli taas sellainen hetki, kun opettajakin kehui miun kädenjälkeä ja sillä oli se sellainen loiste silmissä - sellainen, kun itselläni on, kun näen jotain mielestäni ihanaa/nerokasta/uutta/jännittävää. Pienen vilisevän sekunninsadasosan ajan olen joskus miettinyt mahdollisuutta sille, että opettaja kulkisi näyttelyssä oppilaiden kanssa ja esittelisi heille minun töitäni, kertoisi minun käsistäni.
Juuuuu, aika herätä päiväunista!
Maanpinnalle. Kyllä, juu. Täällä olen. Palauduin. Pienellä rytinällä, kuten aina.
