Niin se aika vain vierähtelee eteenpäni, nytkähtelee tasaisen varmasti jalkoja eteenpäin liikuttavalla voimalla päivästä toiseen. Eikä tapahdu mitään suurta. Pienet asiat jäävät tekemättä ja tulevaisuuden portiti niin pieniltä etten mahdu niistä läpi. Ehkä jumiudun nykyisyyteen? Jään tämähetkisten porttien sisään?
Viikonloppu kullan luona. Olimme vihdoinkin pitkästä aikaa sosiaalisia ja kävimme istuksimassa iltaa perjantaina kullan ystävien luona. Voi kuinka soma koti heillä oli. Ja lastakin ovat suunnittelemassa, tai toivomassa..vai miten se tavataan ilmaista?
Kyselivät meidänkin vauvasuunnitelmia. Joita ei kyllä ole, eikä tule.:D
Ei ei ja vielä varmuudenvuoksi, ei.
Lauantaina olimme myös sosiaalisia, mutta tällä kertaa ei tarvinnut meidän lähteä mihinkään, kun kullan ystävät tulivat käymään kullan luona. Hirmu mukavia ja ihania ystäviä kullalla.:)
Ja perjantaina tuli jo humalainen kutsu yhden Kristan vanhempien 30vuotis hääpäiville, mutta sinne ei kyllä olla menossa. Tai en ole menossa.
Enkä usko, että Kristankaan mielestä meidän kutsuminen olisi hyvä idea. Siis, ihan vaina sen vuoksi, että minä en edes tunne hänen vanhempiaan, enkä kristaakaan vielä kovin hyvin ja mitä minä ja kulta siellä sitten tehtäisiin? Eihän moinen juhla meitä niin kosketa. Ja sinne tulee varmasti tuhatpäin sukulaisia, eikä meillä ole osaa eikä arpaa heihin kehenkään mitenkään.
Ja, minulla on silloin synttärit, siinäkin riittänee syytä tarpeeksi kutsun torjumiseen.
Ensi viikonloppuna pikkusiskoni tulee kylään, ihanaista. Minulla on sitä kova ikävä. Kauhean kova ikävä. Se on niin ihana, maailman ihanin pikkusisko, tai siisko. En osaa oikein ajatella, että hän on pikkusisko, vaikka meillä on neljä vuotta ikäeroa. Se on niin kypsä ja fiksu.:)
Minuun tullut.;D
Viikonloppuna juhlitaan, sillä äiti sai toivomansa vakituisen viran. Jihuu.
Tänään mennään ravinteliin syömään, mutta sitten viikonloppuna, kun tulee pikkusisko juhlitaan vielä kotona ja leivotaan kakku jne.:)
Ensi viikonloppuna sitten menen kullan luokse, tai ainakin yritys on kova. Meillä on pieni mutka matkassa, kun meidän olisi tarkoitus mennä Jennyn synttäreille, mutta jos miulla on Coppervauva mukana se on hiukan hankalaa.
Täytyy toivoa, että äitillä ei olisi silloin töitä. Mutta jos on, niin pitää yrittää kehittää jotain.
Ongelma on siinä, että Copper on niin minun perääni, että jos se jäisi yksin kullan luokse illaksi niin se haukkuisi miun perään.
Ei se kotona hauku perään, se on tuttu paikka ja hänen oma vahvistettu reviirinsä, jossa hän on tottunut siihen, että ulkoa saattaa kuulua ääniä, mutta niihin ei tarvitse reagoida, kun ei hänellä ole mitään hätiä.
Kullan luona hänellä ei vielä ole sitä omaa turvallista reviiriä, vaan hän kokee itsensä vieraaksi ja puolustaa itseään ja minua kuullessaan rapusta ääniä. Ja jos lähtisin ja jättäisin hänet yksin, se varmasti haukkuisi ikävissään ja huolestuksissaan miun perään.
Monimutaksiat selittää tätä asaiaa. Mutta näin se kuitenkin on. Tai voisi olla, en voi tietää haukkuisiko se lakkaamatta vai vain kuulemiaan ääniä.
Olen kutienkin nyt kehitellyt ajatuksia Copperin varalle.
1.Pyydä äitiä katsomaan
2.Jos äiti ei pysty, pyydä siskoa
3.Ota Copper mukaan ja yritä hankkia jostain sitruunapanta lainaan
4.Osta myös apteekista valeriaanaa ja anna Copperille iltarualla sitten lauantaina, niin se ehkä nukkuisi sikeämmin yksin ollessaan ja ei heräisi pikkuääniä haukkumaan
5.Osta apteekista sellainen pistorasiaan työnnettävä rauhoittavaa systeemiä erittävä pallojuttu
Hmm..kaikenlaista.
Ainiin, kulta on uskomattoman ihana.
Se oli ostanut aivan ihania suklaasydän konvehteja miulle ja ihanan kortin "hyvää myöhästynyttä 7kk päivää kulti". Aah, rakastan. Ja toki liikutuin kultin lahjasta.:')
Nam.
Nyt kuitenkin lopettelen ja lähden tunnille.
