minun pieni maailmani

Ikävä vai haikeus?

On loma-aika, mutta jostain ihmesyystä ex-mieheni kummittelee mielessäni; haikeus.. Kävimme lomilla yhdessä matkoilla.. kenties tämä johtuu siitä. Pala kurkusta on nieltävä ja lähdettävä ihmisten ilmoille kohti uusia asioita.. jos katson taakseni voin muuttua suolapatsaaksi.


Loma alkoi..

No vihdoinkin se loma alkoi, ruhtinaalliset 3 viikkoa. Mitä tekisin? En ole suunnitellut mitään. Ainakin muutaman päivän tässä vain lepäilen (siivoan, kun siltä tuntuu). Kaukaiset etelän rannikot kiinnostaisivat.. äkkilähtöön vai? Olisi halvempaa ja ex-temporee lähtö.. katotaan, mutta matkakohde voi sitten olla mikä tahansa.. kunhan etelään. Ainakin saisin aurinkoa ja valoa, joka on minulle niin tärkeää. Sorrun tietysti taas tavalliseen laivaristeilyyn Suomi-Tukholma tai Suomi-Tallina :)


Lunta on tullut..

Mieliala on ollut matalalla. Kärsin aina pimeän ajan masennuksesta. Onneksi en asu pohjoisemmassa, jossa on keskitalvella täydellinen kaamosaika, miten siihen voi sopeutua... Talven lumi vähän kirkastaa täällä keskemmällä Suomea.. kuva parvekkeelta.


Hiljainen ensirakkaus..

Muistan hänen poikamaisen hymynsä, hänen tummat hiuksensa, ja kauniit silmänsä, jokaisen piirteen hänen olemuksessaan.

Monesti juttelimme yömyöhään, yölläkin asioistamme toisillemme, jakaen ystävyytemme. Olimme niin nuoria. Yritimme ja teimme yhdessä musiikkia, jotka olivat "nauhallani".. kuuntelin niitä jälkeenpäin ja muistelin. Sinä soitit kitaraa ja minä lauloin. Sinä teit kappaleen ja sanat, jotka minä tulkitsin. Silloin tuntui niin hyvältä kuin sielumme olisivat olleet yhdessä.

Kävimme telttailemassa kesällä monta kertaa. Soittelimme usein toisillemme. Olimme myös samalla luokalla vuodesta toiseen (5 vuotta). Olit ajatuksiltasi niin syvällinen ja joskus salaperäisen oloinen, miehekäs. En aina ymmärtänyt sanojasi.. ne olivat ihmeellisiä.

Kun kävimme nuorten paikoissa, olit siinä vierelläni.. sinä olit minusta niin kaunis ja naiset pitivät sinusta. En ollut mustasukkainen.. koska sinä sait sitä rakkautta, mitä halusit.

Rakastin sinua salaa kymmenen vuotta. Se oli merkillisen tuskallista ja samalla ihmeellistä. En voinut kertoa siitä kenellekään, varsinkaan sinulle, ethän olisi kenties ymmärtänyt.. näitkö sen silmistäni? Minulle riitti, kun rakastiti minua parhaana ystävänäsi.. minun suuri ensirakkaus.. tuskallinen.. kaunis, hiljainen, sanaton. Sinä olit kaunis tähteni, jota en uskaltanut kadottaa.

Sitten sinä sairastuit.. En ehkä ollut tarpeeksi tukenasi.. yritin.. mutta et enää jaksanut elää.. halusit kuolla pois.

Vanhempasi pyysivät minut hautajaisiisi. Miten tuskallista, raskasta oli kantaa arkkuasi ja laskea se haudan hiljaiseen lepoon.. ja valkeat liljat haudallesi. Itkin sisälläni.. sydämeni kyyneleet..

Sinä olit elämäni suurin rakkaus, enkä koskaan voi rakastaa toista samalla tavalla tai niin paljon.. hiljaista, sanatonta rakkautta. Tiedän, että olet osa elämääni aina ja tiedän, että sitä olin minäkin sinulle.. paras ystäväsi.


Isänpäivä..

Isäni kuoli ennen Joulua kahdeksan vuotta sitten minun syntymäpäivänäni, jonka takia myöskin muistan sen niin selvästi.

Sytytin kynttilän hänen muistolleen. Kristittynäkin hän tuki minua ehkä henkisesti eniten, kun sai tietää, että olen homo. Lämpimät muistot jäi jälkeen...


Neitsyt Maria..

Luterilaisesta kristillisyydestä lähtien koen tämän vieraaksi, mutta katolinen perinne kiinnostaa...

"Katolisille Maria on Jumalan äiti, taivaan kuningatar ja ikuinen neitsyt. Hänet on otettu elämänsä jälkeen taivaaseen sieluineen ruumineen. Katoliset ajattelevat Marian myös siinneen vailla perisyntiä, siten että Kristuksen lunastustyö luettiin ainutlaatuisella tavalla Marian hyväksi jo sikiämisen hetkellä.

Sekä idässä että lännessä on ensimmäisistä kristillisestä vuosisadoista alkaen esiintynyt käsitys Marian taivaaseenottamisesta. Tämä oli pitkät ajat vain hurskas perimätieto, kunnes vuonna 1950 paavi Pius XII vahvisti asian katolisen kirkon dogmiksi. Ortodoksisessa kirkossa tapahtumaa nimitetään Marian kuolonuneennukkumiseksi.

Katolisessa kirkossa Marialla on hyvin tärkeä asema. Suurin osa maailman katolisista kirkoista onkin omistettu hänelle. Lisäksi maailman jokaisessa katolisessa kirkossa on Marialle omistettu alttari, jolla on hänen kuvansa tai veistos hänestä. Katolilaisten, ortodoksien, luterilaisten ja muslimien tulkinnan mukaan Maria oli ikuinen neitsyt (lat. semper virgo) kuolemaansa asti. Tämän vahvistivat jo ensimmäiset ekumeeniset kirkolliskokoukset. Myös Martti Luther, Ulrich Zwingli ja Jean Calvin puolustivat tätä tulkintaa, mutta myöhempi protestanttisuus hylkäsi sen. Vuonna 1854 Paavi Pius IX julisti dogmin, jonka mukaan Maria oli sikiämisensä ensihetkestä alkaen Jumalan erityisen armon ja etuoikeuden kautta Jeesuksen ansioiden tähden tullut varjelluksi kaikesta perisynnistä. Dogmin mukaan Kristus lunasti Marian vapaaksi kaikesta synnistä. Idän kirkot kutsuvat Mariaa "autuaaksi" tarkoittaen hänen olleen vapaana kaikesta synnistä. Kun aramean kielessä ei ollut veljeä tarkoittavaa sanaa, vaan samaa sanaa käytettiin myös serkuista, evankeliumeissa esiintyvät Jeesuksen veljet on toisinaan tulkittu Jeesuksen serkuiksi. Ortodoksisessa kirkossa yleisemmän ajattelutavan mukaan Marian puoliso Joosef oli vanha mies ja leski, ja veljet ovat Joosefin aiemman avioliiton lapsia.

Sekä katolinen että ortodoksinen kirkko viettävät Marian kuoleman tai taivaaseenastumisen muistopäivää 15. elokuuta, mutta niillä on eri käsitys juhlan merkityksestä. Katolisen kirkon käsityksen mukaan Maria otettiin ruumiineen taivaaseen, mikä vuonna 1950 julistettiin dogmiksi (Assumptio Mariae). Tämän vuoksi juhlapäivän nimi on esimerkiksi ranskaksi Assomption, italiaksi kuitenkin Ferragosto. Ortodoksisessa kirkossa ei tällaista dogmia ole, mutta sekin viettää päivää suurena juhlapäivänä, jonka täydellinen nimi on Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kuolonuneen nukkumisen muistopäivä."

http://www.youtube.com/watch?v=2uYrmYXsujI
&feature=related


palmu...

Jucca-palmuni on kasvanut kattoon asti. En raaskisi vielä katkaista sitä. Se on kulkenut mukanani vuodesta -95 lähtien. Sillä on ainakin 5 muuttokeikkaa takana. Sain sen tämän kaupungin setan kristillisen piirin jäseniltä... siis sillä on paljon tunnearvoa. Onneksi se on poikinut toisen palmun yli metrin korkuisen: Jouduin katkaisemaan yhden oksan, koska pääpalmusta olisi tullut liian leveä, mutta olen luvannut sen veljenpojalleni... Palmun katkaisupäätös on surullinen, mutta väistämätön... ehkä ensi kesänä.


Petri Paavolaa..

Jusa kehottaa älkää lukeko... sensuroitavaa... vastenmielistä

Jumala on siis säätänyt seksuaalisuuden miehen ja naisen välille. Seksin harjoittamista ei ole siis tarkoitettu yksin harjoitettavaksi, vaan miehen ja naisen välille. Miehen tehtävä on tyydyttää vaimonsa seksuaaliset tarpeet sekä vaimon tehtävä on tyydyttää miehensä seksuaaliset tarpeet. Näin molempien sekä miehen että vaimon seksuaaliset tarpeet tulee tyydytettyä. Seksiä ei ole siis tarkoitettu yksin harjoitettavaksi. Itsetyydytys on siis syntiä sekä hyvin itsekästä, sillä sen tarkoitus on tuottaa vain itsekkäästi itselleen seksuaalista mielihyvää.

Lopun ajan ihmisten ongelma on hillitön halu kokea jotakin sellaista mihin he ovat kyvyttömiä, mutta mitä he kuitenkin haluavat kaikkein eniten. Tämä hillitön halu on halua kokea seksin "hurmaa", mutta he ovat kuitenkin kyvyttömiä terveeseen ja oikeanlaiseen seksiin. Sen seurauksena he haluavat koko ajan kaikella tavalla etsiä tyydytystä himoillensa.

Parisuhteessa ongelmien tullessa lopun ajan ihminen ei suinkaan aina heti ryntää hakemaan apua, vaan turvautuu oman käden onneen tai vieraaseen petiin. Luonnollisen seksuaalisuuden kokemisen puute ajaa myös monia kokeilemaan lesbosuhteita sekä homosuhteita. Lopun ajan ihmisen sisällä on vääristynyt seksuaalisuus, siksi hän epätoivossaan kokeilee kaikenlaista. Jumala on luonut miehen ja naisen ja antanut heille lahjaksi seksin pysyvään parisuhteeseen, kaikenlainen muu seksinharjoittaminen on syntiä Jumalan edessä.
Synti aina jollakin tavalla rikkoo ihmistä, myös seksialueen synti.
Synti ja saatana (pahuuden riivaajahenget) alkavat rakentamaan synnin ansoja ihmisen elämään synnin orjuuden kautta. Riivaajahenget käyttävät tässä orjuudessa ihmisen omia kokemuksia ja toisten ihmisten vaikutusta. Eli ihminen oppii synnin orjuudessa itse valitsemaan syntiä sekä toiset opettavat häntä siihen; toiset haavoittavat ihmistä tekemällä pahoja tekoja, joka muokkaa ihmisen ajatusmaailmaa, kasvatusympäristö ja erilaiset kokemukset eri tilanteissa esim. aikuinen mies käyttää pikkupoikaa seksuaalisesti hyväksi, jonka seurauksena tämän pikkupojan seksuaalisuus vääristyy ja menee rikki, joka voi johtaa homoseksuaalisuuteen.

Nykypäivänä tiede uskottelee, että joillakin miehillä on homogeeni, jonka tähden heille on homous luonnollinen ja normaali seksuaalisuuden muoto. Tieteen homogeenit ja väkivaltageenit ym. lyövät omalla valheellansa kerralla kaksi valhetta pöytään; he siirtävät ihmisessä asuvan pahuuden geeneihin ennen syntymää ja näin myös häivyttävät saatanan olemassaolon synnin lähteenä sekä sen että syntiä ei ole olemassa. Me emme saa uskovina sortua ja eksyä ihmisviisauden tukemiseen, koska se aina kampittaa valheella totuutta. Pakkoporno tuo ongelmia esim. parisuhteeseen, jossa seksiriippuvuuteen koukkuun jäänyt haluaa koko ajan vain seksiä.

Tämä pakkopornoriippuvuus johdattaa myös vankinsa koko ajan sairaampaan seksikäyttäytymiseen. pakkopornosta kärsivä etenee addiktiossa ja himossaan usein koko ajan epäterveempään suuntaan. Näistä epäterveistä seksuaalimuodoista pakkopornoriippuvaiset ovat vaarassa ajautua muun muassa seuraavanlaisiin ilmiöihin: homo- ja lesbosuhteet, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaukset, ryhmäseksi sekä aviopuolison pettäminen ja jopa pornoilu eläinten kanssa.



Valohoito

Syyspimeys ja kaamosaika tulossa. Siis valohoitolamppu käyttöön.. lieventää talven apatiaa. Toiset ovat talvi-, toiset kesäihmisiä. Ennen pidin myös talviajoista, mutta nykyisin ne masentaa.. ikä kai. Kun saan loppuvelan maksettua asunnostani. Suunta on etelään talven loma-ajaksi kollöttämään aurinkorannalla.