minun pieni maailmani

Luin tänään. Nöyrää tekstiä uskosta ja luottamuksesta Jumalaan:

Jumalani, tee niin, että minä alati samassa mielenvireessä otan vastaan kaikenlaiset kohtalot, sillä emme tiedä, mitä meidän on anottava, enkä voi toivoa toista enempää kuin toistakaan olematta itseviisas ja asettumatta tuomariksi ja vastuunalaiseksi niistä seurauksista, jotka viisautesi on oikeudenmukaisesti tahtonut minulta salata.

Herra, minä tiedän, että tiedän vain yhden asian: sen että on hyvä sinua seurata ja paha sinua loukata. Sitä lukuunottamatta en tiedä, mikä missään suhteessa on parasta tai pahinta. En tiedä, mikä minulle on hyödyllistä: terveys vai sairaus, varallisuus vai köyhyys, enkä mikä muukaan kaikesta, mitä maailmassa on. Se on asia, jonka erotteleminen käy yli ihmisten ja enkelien voiman ja joka on kätketty sinun kaitselmuksesi salaisiin päätöksiin, joita kunnioitan
(Blaise Pascal 1623-1662).

Mietin pitkään katsoisinko tämän tositapahtumiin pohjautuvan draamaelokuvan, joka oli minulla tallennettu tiistailta 26.1.(yle tv1:ltä alkaen klo 21).

Elokuvan nimi oli: Annan sinulle anteeksi (Forgiven/Britannia 2007; Emmy palkittu Lucy Cohy mukana). Se kertoi perheen sisäisestä insestistä ja sen paljastumisesta: http://areena.yle.fi/video/709298

Elokuva oli näytelty niin uskottavasti "sisältäpäin katsottuna".. ja hyvin kaikessa järkyttävyydessään, että kaikista vastenmielisistä tuntemuksista huolimatta se oli katsottava loppuun asti.

Myös insesti-isän ajatusmaailma tavallaan avautui, ja jopa sen raadollisuuden pystyi osittain ymmärtämäänkin hänen terapiansa myötä. Tosiaan kaikki asiat eivät ole niin musta-valkoisia. Tässä perhe pystyi palaamaan yhteen kaikkien vaikeuksien/terapioiden jälkeenkin, mikä oli mielestäni paljon.

Työssäni tapaan noita tapauksia, insestin uhreja, mutta tämä oli jotenkin toisesta näkövinkkelistä kerrottu; Ja toi jotain ymmärrystä sairaan ihmisen ajatusmaailmasta.

Mutta seuraava elokuva saa kyllä olla sitten viihteellinen, vaikka kauniin romanttinen..

Olen ollut joskus tilanteessa, jossa antaa toiselle anteeksi hänen loukkaavat sanansa ja auiheuttamansa mielipahan. Kuitenkaan en voi vaatia, että toinenkin unohtaisi saman asian/riidan kuten sinä, vaikka syytä olisikin ollut molemmissa.

Onhan se hermostuttavaa, kun huomaa, että on itse jo "unohtanut" ja antanut anteeksi, mutta toinen jauhaa vielä samoja asioita.

Pitää antaa vielä anteeksi toiselle sekin, että ei ole itse vielä saanut anteeksi. Vaatii ylimääräistä ponnistelua: Eikö hän voisi jo unohtaa niinkuin minäkin. Kaikkein pahinta on toisen mököttäminen; Tai kun hän sitten aukaisee suunsa. Sanoja tulee: "Miksi sinä sanoit niin; mitä sinä sillä tarkoitit?.. jne.." Ja selität tuhannen kerran.

Mutta jokaisella on oma aikataulunsa: En voi sille mitään, että kahden ihmisen välillä anteeksiantamisella ja -saamisella on erilaiset käsittelyaikansa. Toinen käsittelee asian hitaammin; ei samassa tahdissa kuin itse.

Miten turhauttavaa tämä ihmiselo onkaan toisinaan, kun ollaan erilaisia. Silloin sitä ei ota rikkautena kenties rakkautena :)

Jätin yli kuukausi sitten Sana-lehden rukouspalstalle esirukouspyynnön niiden kristittyjen ihmisten puolesta, jotka eivät pysty hyväksymään erilailla seksuaalisesti suuntautuneita ihmisiä, niin että Jumala voisi avata heidän silmänsä näkemään ja hyväksymään... erilaisuutta. (Tämä rukouspyyntö oli tarkoitettu myös keskustelufoorumeille tuleville "saarnaajille", jotka hyökkäävät hlbtiq-ihmisiä vastaan).

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, minulle itselleni tulee Sana-lehti, ja olen ollut lehden hiljaisena esirukoilijana ainakin 10 vuotta. Lehti on ilmestynyt 4 kertaa rukouspyyntöni jälkeen. Ja innokkaana olen seurannut, onko se hyväksytty, kun lehti on tippunut oven postiluukusta. No ei vielä... :( ...soitin toimitukseen... on kuulema pitkä jono rukouspyyntöjä.

Luonnollisesti en suoraan heille puhunut/kirjoittanut seksuaalisuudesta, mutta rivien välistä voi sen lukea. Olen surullinen, että lehti kyllä hyväksyy vanhempien rukouksia, jotka pyytävät nuorten tai aikuisten lastensa "parantumista" homoudesta/lesboudesta ihan noilla sanoilla.

En kuitenkaan vielä anna periksi, vaan lähetin uuden esirukouspyynnön, joka on luettavissa alempana. Ja näin seuraan Sana-lehden kantaa erilaisia ihmisiä kohtaan. Miten toimitus hyväksyy asian (rukouspyyntöni)?
Tämä tuleekin olemaan sitten vakiorukouspyyntöni, jonka lähetän uudestaan Sana-lehteen, josko se aikanaan hyväksyttäisiin.

Esirukouspyyntöni:

"Pyydän rukoilemaan eräiden henkilöiden puolesta, jotka eivät pysty hyväksymään erilaisuutta uskonsisarissa ja -veljissä. Herramme Jeesus, avaa heidän sydämensä rakkaudella näkemään nämä henkilöt tasavertaisina Jumalan edessä. - Jumalan avulla erilaisuuteen eheytynyt"

Ex-mieheni otti minuun viimeksi yhteyttä tänä Jouluna (jota en odottanut) joulutoivotuksin yli puolen vuoden tauon jälkeen. Erostamme on kulunut lähes vuosi.

Olen ajatellut jostakin syystä häntä paljon viime aikoina ja eilen minulla oli tunne, että hän ottaa yhteyttä.. Puhelin soi ja tiesin keneltä sen on. Ex-mieheni soitti ja kyseli vointiani: onko kaikki kunnossa? Juteltiin ihan tavallisista asioista pitkän aikaa. Lopuksi sanoin hänelle, että hänen soittonsa ei ollut minulle yllätys.. että tiesin jo yhteydenoton etukäteen.

Näitä asioita sattuu itselleni usein.. onko se telepatiaa.. jonkinlainen lahja.. vai mikä? Parempi olla pohtimatta asiaa sen pitemmälle. Tuntuu kuitenkin hyvältä, että siltoja ei ole poltettu lopullisesti. Aika tuo etäisyyttä asioihin ja niihin suhtautuu paljonkin eri tavalla. Monet mukavat muistot palaavat mieleen.

Olen ollut terveydenhuollon puolella töissä n. 30 vuotta. Oikeastaan työnkuvani on ollut hyvin vaihteleva, koska minulla on kaksi erilaista terveydenhuollon koulutusta.

Jään miettimään menneitä vuosia. Monesti on tuntunut siltä, että olen ollut melkein naimisissa työni kanssa.. kutsumusammatti.. no osittain. Hoitopuolella on pulaa pätevistä työntekijöistä, mutta ne laatuvaatimukset ja työn kuluttavuus kolmivuorotöineen.. Jatkuvaa kouluttautumista, työn kehittämistä, uusia laatuvaatimuksia jne.. Muistelen, että kymmenen viime vuoden aikana olen ollut lähes joka toinen vuosi prosessikoulutuksissa työn ohella (erilaiset terapiakoulutukset + muut)..

Elämäänsä ei oikein voi suunnitella eteenpäin; muuten kuin lomien kautta. Mietin jotenkin vähän säälien tulevaa sukupolvea, miten he jaksavat.. mutta se on itsestä kiinni ja nuorisolle monet asiat ovat jo niin tuttuja, että tällainen työskentely on vain haaste. Sanotaan, että nuorena sitä jaksaa. Mutta sitä en uskalla sanoa ääneen töissä..

Ja sitten tänäkin päivänä on niitä, joille ei aukeakaan sitä työsarkaa. Jää tavallaan tyhjän päälle taloudellisesti ja henkisestikin.. Koveneva työmaailma, -elämä imee joskus kirjaimellisesti ihmisen kuiviin. Vaatimuksia tulee enemmän ja enemmän ja parhaimmat "palkitaan". No, minulla on hyvin.. takana vain yksi loppuunpalaminen.. mutta nyt positiivisella mielellä eteenpäin.

Niin positiivistakin elämänasennetta voi opetella. En enää ota asioita niin musta-valkoisesti ja annan itselleni luvan työskennellä joskus ihan rennosti.. Kiireenkin keskellä voi olla rauhallinen: se on mielentila, jonka voi myös oppia. Huumori auttaa tätä tämän hetken yövuorolaiskirjoittajaa, joka antoi itselleen luvan kirjoittaa tämän bloggauksen ihan työnantajan piikkiin :))))

Vapaata 2 päivää, ja pakkasta riittää.. Viime yönä oli n. -26 Celsius astetta. Luonto on niin valokuvauksellisen kaunis, mutta en uskalla muuta kuin viedä roskat. Kenties teen ihan pienen lenkin pukeutuen lämpimästi. Niin, eihän nämä ole mitään Siperian pakkasiin verrattuina.

Suomen pakkasennätys taitaa olla n. -51 Celsiusta. Katsoin, että virallinen pakkasennätys on -51,5 Kittilässä, mutta epävirallisesti on mitattu yli -55 C asteen pakkasia myös Suomessa. Eipä siinä autokaan lähde käyntiin.. Kävelen työmatkat: siinä saa hyötyliikuntaa ja pensaa ei pala.

Kun on nyt tehnyt itselle päätöksen, että saan vain laiskotella nämä pari päivää, on hyvä ja rento olo. Jumalanpalveluksen voin kuunnella huomenna radiosta. Ruokaakin on viikonlopun yli. Käyn sytyttämässä parvekkeelle kynttilät illalla.

Kuva pakkasesta parvekkeeltani.

Serkkuni, joka halusi minut eheytymishoitoihin ja "ex-gay-ihmiseksi", on saanut uuden idean. Hän lähtee jatkamaan opintojaan terapeutiksi, ja kaiken lisäksi joksikin seksuaalialan terapeutiksi (kestänee muutaman vuoden työn ohella).

Vaikka kouluttautuminen onkin maallisella puolella, hän saa erittäin hyvät valmiudet jatkaa terapeuttina noita homojen "eheytymishoitoja" (myöskin lupa yksityissektorilla). Huh.. toivottavasti tuo koulutus kuitenkin avaa hänen silmiään ja hyväksymään enemmän erilaista seksuaalisuutta.

MUTTA pelkään pahoin, että kysymyksessä on motivaatio saada oman yhteisön sisällä toimintavalmiuksia noihin "eheytymisiin".. Toisaalta jos näin on, en voi muuta kuin rukoilla, että tällainen maallinen koulutus todella opettaa hänet näkemään myös asioita toisesta näkövinkkelistä.. mutta..

Joskus olen miettinyt isän puolen suvun perintötekijöitä.. tummuus.. vaaleus. Puolet esim. tädeistäni siltä puolelta ovat musta-ruskea-silmäisiä ja -tukkaisia; toinen puoli onkin sitten vaaleatukkaista ja sinisilmäistä sakkia. Ja samoista vanhemmista syntyneitä. Mummo oli mustasilmäinen ja tummahiuksinen, kun taas ukkini vaalea.

Isäni oli tumma ja ruskeasilmäinen. Vanhempani odottivat, että edes yksi meistä neljästä jälkeläisestä olisi perinyt tuon tummuuden.. mutta vaaleita ollaan kuten suomalaiset yleensäkin. Joskus nuoruudessani pidin ruskeita piilolinssejä.. mutta nykyisin omat siniset silmät käy parhaiten :) Niin olisikohan tuo elämä ollut "tummenpana" sen kummallisenpaa.. Homoutta en tiedä suvussani olevan.. sisarusten parissa vain minä yksi kummajainen.. :)))

Joulu töissä kaikkine mukavuuksineen. Ilmainen ruoka.. vähemmän potilaita (lomalla).. yhdessä ilottelua sairaalan ilmapiirissä. Kuusikin on ja joululaulut raikuivat.

Nyt sitten koko Uusi Vuosi samoin töissä.. nakkeja ja perunasalaattia riittää kaikille.. tinat on valettu ja ruokaa syöty niin että vatsa rutisee.

Näinhän itse toivoin. Perheelliset saavat viettää lapsiensa kanssa yhteistä laatuaikaa. Ja minulle se sopii. Käytäntö on ollut lähes sama joka vuosi: sen jälkeen kun isäni kuoli ennen Joulua minun syntymäpäivänäni 8 vuotta sitten. Ihme, että joulumieli ja Uusi vuosi tuntuvat myös töissä juhlilta! Ja nyt iltavuoroon.