Hiljainen ensirakkaus..

Muistan hänen poikamaisen hymynsä, hänen tummat hiuksensa, ja kauniit silmänsä, jokaisen piirteen hänen olemuksessaan.

Monesti juttelimme yömyöhään, yölläkin asioistamme toisillemme, jakaen ystävyytemme. Olimme niin nuoria. Yritimme ja teimme yhdessä musiikkia, jotka olivat "nauhallani".. kuuntelin niitä jälkeenpäin ja muistelin. Sinä soitit kitaraa ja minä lauloin. Sinä teit kappaleen ja sanat, jotka minä tulkitsin. Silloin tuntui niin hyvältä kuin sielumme olisivat olleet yhdessä.

Kävimme telttailemassa kesällä monta kertaa. Soittelimme usein toisillemme. Olimme myös samalla luokalla vuodesta toiseen (5 vuotta). Olit ajatuksiltasi niin syvällinen ja joskus salaperäisen oloinen, miehekäs. En aina ymmärtänyt sanojasi.. ne olivat ihmeellisiä.

Kun kävimme nuorten paikoissa, olit siinä vierelläni.. sinä olit minusta niin kaunis ja naiset pitivät sinusta. En ollut mustasukkainen.. koska sinä sait sitä rakkautta, mitä halusit.

Rakastin sinua salaa kymmenen vuotta. Se oli merkillisen tuskallista ja samalla ihmeellistä. En voinut kertoa siitä kenellekään, varsinkaan sinulle, ethän olisi kenties ymmärtänyt.. näitkö sen silmistäni? Minulle riitti, kun rakastiti minua parhaana ystävänäsi.. minun suuri ensirakkaus.. tuskallinen.. kaunis, hiljainen, sanaton. Sinä olit kaunis tähteni, jota en uskaltanut kadottaa.

Sitten sinä sairastuit.. En ehkä ollut tarpeeksi tukenasi.. yritin.. mutta et enää jaksanut elää.. halusit kuolla pois.

Vanhempasi pyysivät minut hautajaisiisi. Miten tuskallista, raskasta oli kantaa arkkuasi ja laskea se haudan hiljaiseen lepoon.. ja valkeat liljat haudallesi. Itkin sisälläni.. sydämeni kyyneleet..

Sinä olit elämäni suurin rakkaus, enkä koskaan voi rakastaa toista samalla tavalla tai niin paljon.. hiljaista, sanatonta rakkautta. Tiedän, että olet osa elämääni aina ja tiedän, että sitä olin minäkin sinulle.. paras ystäväsi.