Olen ollut joskus tilanteessa, jossa antaa toiselle anteeksi hänen loukkaavat sanansa ja auiheuttamansa mielipahan. Kuitenkaan en voi vaatia, että toinenkin unohtaisi saman asian/riidan kuten sinä, vaikka syytä olisikin ollut molemmissa.
Onhan se hermostuttavaa, kun huomaa, että on itse jo "unohtanut" ja antanut anteeksi, mutta toinen jauhaa vielä samoja asioita.
Pitää antaa vielä anteeksi toiselle sekin, että ei ole itse vielä saanut anteeksi. Vaatii ylimääräistä ponnistelua: Eikö hän voisi jo unohtaa niinkuin minäkin. Kaikkein pahinta on toisen mököttäminen; Tai kun hän sitten aukaisee suunsa. Sanoja tulee: "Miksi sinä sanoit niin; mitä sinä sillä tarkoitit?.. jne.." Ja selität tuhannen kerran.
Mutta jokaisella on oma aikataulunsa: En voi sille mitään, että kahden ihmisen välillä anteeksiantamisella ja -saamisella on erilaiset käsittelyaikansa. Toinen käsittelee asian hitaammin; ei samassa tahdissa kuin itse.
Miten turhauttavaa tämä ihmiselo onkaan toisinaan, kun ollaan erilaisia. Silloin sitä ei ota rikkautena kenties rakkautena :)
