Olen ollut terveydenhuollon puolella töissä n. 30 vuotta. Oikeastaan työnkuvani on ollut hyvin vaihteleva, koska minulla on kaksi erilaista terveydenhuollon koulutusta.
Jään miettimään menneitä vuosia. Monesti on tuntunut siltä, että olen ollut melkein naimisissa työni kanssa.. kutsumusammatti.. no osittain. Hoitopuolella on pulaa pätevistä työntekijöistä, mutta ne laatuvaatimukset ja työn kuluttavuus kolmivuorotöineen.. Jatkuvaa kouluttautumista, työn kehittämistä, uusia laatuvaatimuksia jne.. Muistelen, että kymmenen viime vuoden aikana olen ollut lähes joka toinen vuosi prosessikoulutuksissa työn ohella (erilaiset terapiakoulutukset + muut)..
Elämäänsä ei oikein voi suunnitella eteenpäin; muuten kuin lomien kautta. Mietin jotenkin vähän säälien tulevaa sukupolvea, miten he jaksavat.. mutta se on itsestä kiinni ja nuorisolle monet asiat ovat jo niin tuttuja, että tällainen työskentely on vain haaste. Sanotaan, että nuorena sitä jaksaa. Mutta sitä en uskalla sanoa ääneen töissä..
Ja sitten tänäkin päivänä on niitä, joille ei aukeakaan sitä työsarkaa. Jää tavallaan tyhjän päälle taloudellisesti ja henkisestikin.. Koveneva työmaailma, -elämä imee joskus kirjaimellisesti ihmisen kuiviin. Vaatimuksia tulee enemmän ja enemmän ja parhaimmat "palkitaan". No, minulla on hyvin.. takana vain yksi loppuunpalaminen.. mutta nyt positiivisella mielellä eteenpäin.
Niin positiivistakin elämänasennetta voi opetella. En enää ota asioita niin musta-valkoisesti ja annan itselleni luvan työskennellä joskus ihan rennosti.. Kiireenkin keskellä voi olla rauhallinen: se on mielentila, jonka voi myös oppia. Huumori auttaa tätä tämän hetken yövuorolaiskirjoittajaa, joka antoi itselleen luvan kirjoittaa tämän bloggauksen ihan työnantajan piikkiin :))))
