JuhaniV

Pride-kuukautena haluan kertoa oman tarinani, millaisen polun pitkänlinjan homomies on joutunut kulkemaan rikollisleimasta itsekunnioituksen omaavaksi, tasavertaiseksi ja lopulta avioliitossa olevaksi Suomen kansalaiseksi.

Tausta tälle kirjoitukselle on YLE TV:n Efter Nio -ohjelma vuodelta 2018, teemana häpeä. Haastateltavana oli kirjailija Christer Kihlman (1930-2021), joka kertoi kokeneensa häpeää koko ikänsä. Hän on julkisesti kertonut olevansa bi-seksuaali.

Häpeäni alku

Minun häpeäni realisoitui jossakin esimurrosiän paikkeilla. 4-5 vuoden ikäisenä esiintyi tunteita, joille ei ollut vielä nimeä. Tunteilleni tuli nimi paljon myöhemmin kylällä liikkuneiden kertomusten kautta inhottavista miehimyksistä, joiden tekemisistä liikkui mitä mielikuvitukellisimpia tarinoita. Samaan aikaan ihmettelin hiljaa mielessäni, että miksi juuri nuo asiat kiinnostavat kovasti heteromiehiä ja miksi niistä pitää puhua myös ääneen vaikkapa saunailloissa.

Ajattelin silloin, että minä en ole millään tavalla sellainen ihminen kuin tarinoissa kerrottiin. Myönteisiä esimerkkejä ei tuolloin ollut. Vain eräs Monsieur Mosse, oikealta nimeltään Raimo Jääskeläinen (1932-1992). Hän rakasti julkisuutta ja teki sen hyvin vastenmielisellä ja moraalittomalla tavalla. Hän myös rakensi esiintymisillään monen ihmisen mieleen kielteisen ja kliseisen homomiehen karikatyyrin.

Saatavilla oli lähinnä homoseksuaalisuuden tuomitsevaa tietoa. En ymmärtänyt, että rikoslaissa puhuttiin vain homoseksuaalisista teoista. Olla homoseksuaali ei siis ollut silloinkaan rikollista. Edes sitä tietoa minulla ei alkuun ollut. Ainoa keino oli salata ominaispiirteeni kaikilta, myös omalta perheeltä. Häpesin syvästi tuota piirrettäni. Koko nuoruuteni pelkäsin paljastuvani.

Häpeääni pahensi se, että homoseksuaalisuus oli siihen aikaan määritelty myös sairaudeksi. En tuntenut itseäni millään tavalla sairaaksi. En myöskään halunnut muuttua esimerkiksi heteroksi. Sellainen ajatus ei ikinä edes käväissyt mielessäni.

AIDS leimasi homoyhteisöä pahasti

80-luvun alussa HIV-infektio iski ensimmäisenä amerikkalaiseen homoväestöön. AIDS leimattiin alkuun häpeälliseksi homorutoksi. Siitä leimasta homoyhteisö vapautui vasta pitkän ajan kuluttua, josko vieläkään aivan kokonaan.

Terapia auttoi

Henkinen paine kävi kuitenkin lopulta niin kovaksi, että turvauduin ensin yleislääkäriin, joka mitään tutkimatta määräsi testosteroni-tabletteja. Niillä ei ollut mitään vaikutusta. Hän olisi kirjoittanut myös LSD-tabletteja. Siihen aikaan niiden uskottiin voivan hoitaa myös homoseksuaalisuutta. Onneksi luin kirjoituksen, jossa varoitettiin LSD:stä. En lähtenyt kokeilemaan. Päädyin lopulta psykiatri ja kirjailija Oscar Parlandin asiakkaaksi. Olin lukenut jostakin hänen kirjoituksensa, jossa vaadittiin muuttamaan suhtautumista homoseksuaaleihin. Häpeäni purkaminen alkoi hänen vastaanotoillaan. Hänen terapiassaan kävin parin vuoden ajan.

Nuoruuteni ja varhaisaikuisuuteni olin äärettömän ujo. Pelkäsin jokaista julkista esiintymistä. Tietoliikennealan ammattilaisena esiintymiskokemusta ei juurikaan tarvittu. Päätin tehdä asialle jotakin. Lähdin kouluttautumaan monipuolisesti psykologiaan. Samaan aikaan liityin useaan yhdistykseen, joissa joutui pakosta esiintymään.

Julkinen esiintyminen lopetti viimeisetkin häpeän tunteet

Vuosien kuluttua päädyin SETAn vapaaehtoiskouluttajaksi kertomaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Pesti kestikin peräti 15 vuotta. Esiinnyin hyvin erilaisille yleisöille, suurin taisi olla 500 henkeä. Huippuna voisi pitää luentoani kansanedustajille eduskunnan auditoriossa, ei tietenkään istuntosalissa. Se oli aikaa, jolloin valmisteltiin lakia rekisteröidystä parisuhteesta. Päivi Räsäsenkin kanssa tuli vaihdettua ajatuksia luentoni aikana.

Tänä päivänä omaan seksuaaliseen identiteettiini liittyvä häpeä on lähes tyystin poissa. Joskus saan vielä itseni kiinni hetkellisesti tuon kaltaisesta häpeästä. Tiedostan sen heti historiani jäänteeksi jossakin mieleni perukoissa. Koen olevani tasapainossa itseni kanssa. Seksuaalinen identiteettini on osa minua, eikä se miksikään muutu.

Olen hyvin iloinen nähdessäni nuorten sateenkaari-ihmisten elävän luontevasti oman seksuaalisen identiteettinsä kanssa. Monelle heistä se ei ole mikään erityinen juttu. Meillä on nykyisin myös mahtava joukko tukijoita. Tämä näkyi vaikkapa PRIDE-paraatissa silloin kun sen järjestäminen oli mahdollista. Tällä hetkellä kannan huolta transihmisten asioiden hitaasta etenemisestä. He ovat joutuneet ja käyvät edelleen samankaltaisen taistelun oikeuksistaan kuin aikanaan homot ja lesbot. Olen omalla tavallani heitä tukemassa, periaatteena antaa hyvän kiertää.

Juttukuva: Kuvaaja cottonbro palvelusta Pexels

https://areena.yle.fi/1-4294694

Uskaltauduimme yli vuoden tauon jälkeen varovasti takaisin kuntosalille. Muutama harjoittelukerta osoitti, että kroppa on oikeasti odottanut monipuolista treeniä, johon ei kotona ole ollut mahdollisuutta. Joitakin välineitä toki tuli hankittua kotiin, mutta se ja lenkkeilykään eivät riitä.

Olin melkein unohtanut, millainen ilmapiiri kuntosaleilla on. Nehän ovat oikeita makkoluolia. Siellä on ollut nyt joka kerta tyyppi, joka painoja nostellessaan karjuu kuin kurkkua leikattaisiin. Muutamat karjut ovat niin heikkokuntoisia, että levytanko pudotetaan suorilta käsiltä lattialle. Koko talo tärisee kuin maanjärjistyksen jäljiltä.

Peilit ovat kuntosalien yksi tärkeimmistä välineistä. Niiden avullahan voi tarkistaa, että harjoitus menee oikein. Väärin! Peilien tarkoitus on antaa mahdollisuus ihailla omaa ihanaa kroppaa. Ja ihan oikeasti jotkut viihtyvät peilien ääressä paremmin kuin raudan kanssa.

Pukuhuoneessa alasti oman kropan peilailu saa sellaisia muotoja, että minua huvittaa todella. Se on heille tosi vakavaa asiaa, joten parasta vain pitää oma naama peruslukemilla.

Tämä on tietenkin kateellista panettelua. Nykyisellä koronaeristyksen runtelemalla kropallani ei huvita edes vilahtaa peilin edessä.

Lohdutan itseäni sillä ajatuksella, että jos tietää olevansa vaikkapa tosi mazzo, ei sen korostamiseen tarvita koko kuntosalia häiritseviä toimia. Heikon itsetunnon omaavat käyttäytyvät häiritsevästi ja muiden huomiota tavoitellen.

Juttukuva: Pexels-kuvapankki

Psykologian apulaisprofessori Jan Antfolk:

"Ennen homoseksuaaliksi itsensä kokeneet olivat pakotettuja elämään heterosuhteissa. Mistä johtuen homoseksuaalinen taipumus on kulttuurissa jäljellä."

Ohjelmassa Efter Nio Antfolk esitti edellä olevan kommentin. Se on toki irroitettu keskustelusta, mutta silti minulle ainakin perin hämmentävä ja epämääräinen.

Siis että homomies avioiduttuaan naisen kanssa ja tehdessään lapsia pitää huolta homoperimän jatkuvuudesta väestössä?

Voisiko tästä seurata, että kun homoavioliitot yleistyvät, mutta niissä liitoissa lapsia on heteroavioliittoja vähemmän, homopopulaation pitäisi vähetä, kenties sammua kokonaan?

https://areena.yle.fi/1-50642492
Alkaa kohdasta 44'

Kuvaaja Marcelo Chagas palvelusta Pexels

Kerttu Kaitalaksi ilmoittautuva henkilö muisti minua tänään erikoislaatuisella tarjouksella.

Jopa 4 tunnin erektio ja jopa 13 cm pidempi penis - Onko se mahdollista?

Kasvata penistäsi ja pidennä erektiotasi niin, että te molemmat tulette muistamaan tämän yön ikuisesti!

Tässä menetelmässä käytetään uutteita ja vitamiineja, joita saadaan harvinaisesta kasvista, jotka stimuloivat peniksen paisuvaiskudosta ja kasvattavat sitä merkittävästi. Lisäksi ne parantavat siemennesteen laatua ja makua. Kasvi auttaa myös pidentämään erektiota, joka voi kestää jopa useita tunteja.

Pohdin sitä, että onko olemassa sellaisia ihmisiä, jotka uskovat moiseen roskaan. Hieman tarkemmin mietittynä vastaan kyllä. Onhan tänä päivänä suuri joukko ihmisiä, jotka pitävät totena mitä mielikuvituksellisimpia salaliittoteorioita.

Typeryyden edessä jumalatkin ovat voimattomia.

(Schiller)

Poliisilla on ollut muutama onnistunut julkitulo. Yksi sellainen on oopperatason laulava poliisi. Hän meni kuitenkin mielestäni mokaamaan ryhtymällä julkisesti abortinvastustajaksi ja vetoamalla uskontoonsa.

Konstaapeli Daniel oli jo aikaisemmin esillä julkisuudessa ja nyt YLEn haastattelussa. Komea tapaus ja ei ole ainakaan möläytellyt julkisuudessa mitään sopimatonta.

https://yle.fi/uutiset/3-11771842

Elin nuoruuteni jatkuvassa pelossa seksuaalisen identiteettini paljastumisesta. Siihen aikaan homoseksuaaliset teot olivat rangaistavia. Olin vuonna 1971 iältäni 30-vuotias kun rikoslaki muuttui eli rangaistavuus poistui. Se oli kuin raskas kivi olisi pudonnut päältäni.

Olen todennut eläneeni koko nuoruuteni "aina antennit ulkona", eli koettanut ennakoida ihmisten käyttäytymistä minua kohtaan. Pelkona torjutuksi tuleminen taikka turpiin saaminen homouden vuoksi.

Vääjäämättä noina vuosina opin "lukemaan" ihmisiä hyvinkin tarkasti ja väistämään jo ennakkoon konflikteja. Opin myös taitavaksi keskustelun ohjaajaksi. Jos aavistin, että seurueessa keskustelu kääntyy homouteen, osasin ohjata tarinaa toiseen suuntaan.

Ihmisten "lukeminen" ei aina ole mukavaa. Havaitsen usein esimerkiksi sen kuinka henkilö valehtelee minulle päin naamaa, vaikka muuta väittää. Hänen ruumiinkielensä ja sanaton viestintänsä sen paljastaa.

Tuollaista kykyä kutsutaan empatiaksi, kyvyksi asettua toisen ihmisen tilanteeseen. Tässä kyvyssä toimivat nk. peilisolut. Ne turvaavat ihmisten välistä vuorovaikutusta.

Oman ikäluokkani homot ovat luultavasti aika monet eläneet antennit ulkona ja oppineet tulkitsemaan sanatonta viestintää.

Tällä sivustolla ei olla taidettu käsitellä kertaakaan tämän vuoden kaikkein isointa, meihin kaikkiin vaikuttavaa asiaa, nimittäin Covid-19 ja sen torjumiseen.

Asetuin mieheni kanssa omaehtoiseen koronakaranteeniin heti maaliskuussa. Ajatuksemme oli, että meidän on parasta asennoitua tilanteen jatkumiseen vähintään vuoden. Niin näyttää nyt käyvän, ehkä hieman ylikin.

Hygienia- ja muitakin määräyksiä olemme noudattaneet todella tarkasti. Kysymyksessähän on lopulta oma henki. Kaikkia lähikontakteja on vältelty ja sisätiloihin menoa monien samanaikaisten ihmisten kanssa on väistelty.

Tiukka paikka tuli, kun suku halusi viettää joulua yhdessä tavalliseen tapaan isolla porukalla. Ilmoitimme ettemme tule silläkin uhalla, että joku ottaisi herneitä nenään. Kukaan ei ottanut, kun selitimme. Eivät muuten muutkaan kokoontuneet yhteiseen joulunviettoon.

Tämä karanteeni ei ole ollut niin raskas kuin olisi voinut etukäteen odottaa. Alkuun ruokaa tilattiin kaupasta kotiinkuljetuksena ovelle. Se oli ihan näppärää ja antoi töitä muutamille ihmisille. Myöhemmin eräs kauppa päätti avata klo 6 aamulla riskiryhmille, jollaiseen mekin kuulumme. Sieltä käydään ostamassa silloin tällöin. Lähistön ruokaravintoloita olemme suosineet silloin kun heillä on kotiinkuljetus taikka take away -annoksia. Toivomme ravintoloiden selviävän yli tämän tilanteen.

Ilman internettiä karanteeni olisi saattanut tuntua tylsältä. Nyt esimerkiksi päivän uutisiin tuhrautuu helposti pari tuntia.

Liikuntaa toteutetaan kotijumppavälineillä ja pitkillä lenkkeilyillä.

Kahdestaan on ollut hyvä olla. On aikaa olla lähekkäin ja pohtia omaa elämäämme, maailman menoa ja tehdä suunnitelmia koronan jälkeiselle ajalle.

Kuinka sinun koronavuotesi on sujunut?

Kovasti on odotettu lunta myös tänne etelään. Aamunäkymä oli tällainen.