Elin nuoruuteni jatkuvassa pelossa seksuaalisen identiteettini paljastumisesta. Siihen aikaan homoseksuaaliset teot olivat rangaistavia. Olin vuonna 1971 iältäni 30-vuotias kun rikoslaki muuttui eli rangaistavuus poistui. Se oli kuin raskas kivi olisi pudonnut päältäni.
Olen todennut eläneeni koko nuoruuteni "aina antennit ulkona", eli koettanut ennakoida ihmisten käyttäytymistä minua kohtaan. Pelkona torjutuksi tuleminen taikka turpiin saaminen homouden vuoksi.
Vääjäämättä noina vuosina opin "lukemaan" ihmisiä hyvinkin tarkasti ja väistämään jo ennakkoon konflikteja. Opin myös taitavaksi keskustelun ohjaajaksi. Jos aavistin, että seurueessa keskustelu kääntyy homouteen, osasin ohjata tarinaa toiseen suuntaan.
Ihmisten "lukeminen" ei aina ole mukavaa. Havaitsen usein esimerkiksi sen kuinka henkilö valehtelee minulle päin naamaa, vaikka muuta väittää. Hänen ruumiinkielensä ja sanaton viestintänsä sen paljastaa.
Tuollaista kykyä kutsutaan empatiaksi, kyvyksi asettua toisen ihmisen tilanteeseen. Tässä kyvyssä toimivat nk. peilisolut. Ne turvaavat ihmisten välistä vuorovaikutusta.
Oman ikäluokkani homot ovat luultavasti aika monet eläneet antennit ulkona ja oppineet tulkitsemaan sanatonta viestintää.