Ja mistä ei voi puhua, siitä on puhuttava silti

Edellinen

Someraivo?

Koin ja tunsin ensin että olivatkohan Valavirran potkut kuitenkin vähän liikaa. Olisivatko varoitus ja julkinen anteeksipyyntö riittäneet?

Sitten luin esimerkiksi Ranneliikkeen keskustelut, ja nyt olen sitä mieltä että hyvä, tällainen varoittava esimerkki on tarpeen.

(Kommentointi on auki, siitä vain.)


Vielä tiedote Turku Pridesta:

Tiedote:

Lauantaina marssitaan Turku Priden mielenosoitus Turun keskustassa.
Kokoontuminen kulkueeseen tapahtuu taidemuseonmäellä kello 13.30, ja kulkue lähtee kello 14.00.

Tärkeää:

Tuhansien ihmisten kulkueeseen kannattaa osallitua tai tulla katsomaan jalan.
Keskustan halki kulkeva liikenne ohjataan osittain kiertoreiteille.

Mielenosoitus jatkuu puistotapahtumana Vanhalla Suurtorilla kello 15 alkaen ja jatkuu iltaan saakka.

Taustaa:

Kyseessä on mielenosoitus sen puolesta että monenlaisilla, kaikenlaisilla ihmisillä olisi lupa rakastaa ja oikeus olla.
Erityisenä mielenosoituksen kohteena on transihmisten asema ja tasa-arvoisen, syrjimättömän translakiuudistuksen ajaminen Suomessa tänään, juuri nyt.
Oikeuteen olla liittyy tärkeä asia siitä miten jokapäiväisessä elämässä ihmisten seksuaalisuuksia ja sukupuolia oletetaan. Älä oleta onkin keskeinen trans-ongelmien purkuun tähtäämä motto.

Motot:

Lupa rakastaa, oikeus olla!
Älä oleta!

--
Turku Pride 10.-16.8.2015
https://turkupride.wordpress.com



Turku Prideen kuukausi aikaa:

Tiedote:

Kuukausi Turku Prideen

Viime vuonna Turussa järjestettiin ensimmäistä kertaa Pride, mielenosoitus ja juhla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Tänä vuonna Turku Pridea vietetään 10-16.8 ja viikko huipentuu lauantaina 15.8 perinteikkääseen Pride-kulkueeseen kaupungin keskustan halki sekä puistojuhlaan Vanhalla Suurtorilla. Ohessa vietetään myös Sateenkaariperheiden järjestämää perhetapahtumaa Puolalanpuistossa. Viikon mittaan kävijöille tarjotaan monipuolista tapahtumaa jokaiselle ikään ja sukupuoleen katsomatta: Pride-viikko pitää sisällään muunmuassa työpajoja, luentoja, taidetta ja bileitä.

⁃ Turku Pride on jo etukäteen iso tapahtuma:

tapahtumaa on valmisteltu keväästä saakka kymmenien vapaaehtoisten kesken ja varsinaisella Pride-viikolla talkoolaisten määrä kasvaa useisiin kymmeniin – ellei jopa satoihin, kommentoi Tom Linkinen, yksi tapahtuman suunnittelijoista ja talkoolaisista.

Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtuma, Helsinki Pride on kasvattanut kävijämääräänsä vuodesta toiseen, tänä vuonna marssiin osallistui ennätykselliset 25 000 kävijää. Vuonna 2014 arviolta 3500 turkulaista jalkautui ensimmäistä kertaa Turun kaduille osoittamaan mieltään tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta, tänä vuonna Turku Pride -yhdistys odottaa paikalle kaksinkertaista kävijämäärää.

Pride-liike alkoi New Yorkin Stonewall Innissä vuonna 1969 mielenosoituksena sateenkaarikansan ihmisoikeuksien puolesta. Suomessa Prideja on juhlittu eri nimillä vuodesta 1975 lähtien.

Lisätiedot:
turkupride.media@gmail.com



Seurakuntavaalit

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys jatkuu vielä huomenna torstaina 30.10. ja perjantaina 31.10.

Seurakuntalaiset, käykäähän äänestämässä sellaista kirkkoa jollaisen haluatte.

Itse olen ehdokkaana Turun Tuomiokirkkoseurakunnassa eli Turun keskustassa.

Suosittelen ja mainostan äänestämään pastori Tuuli Kastemaata tai itseäni lämpimästi ja häpeilemättä, jos haluatte muiden asioiden hoidon ohella sateenkaariperspektiivit kuuluviin kotikirkossamme, joka on samalla tämän maan kansallispyhäkkö.

Tosin on varoitettava että listamme ei ole alkuunkaan sinivalkoinen, vaan punavihreä.

Joka tapauksessa, käykää, seurakuntiin kuuluvat, äänestämässä.

-Tom Linkinen


Homofobian vastainen tapahtuma Turussa ja Turun seudulla

Alla viime hetken tiedote tapahtumasta nyt perjantaina:

Osana 17.05 IDAHO = International Day Against Homophobia, Biphobia and Transphobia -päivää:

Homot: Eilisen mestattu lainsuojaton - huomisen täysivaltainen
kansalainen?

Turun seudun Seta järjestää sekä mennyttä että tulevaa pohtivan
tapahtuman vuoden 2013 homofobian vastaisena päivänä perjantaina 17.5.
Tämän päivän, International Day Against Homophobia (IDAHO),
tarkoituksena on tunnistaa ja purkaa homofobisia rakenteita
yhteiskunnassa ja kulttuurissa kautta maailman. Turun seudulla
haluamme tänä vuonna muistaa mennyttä, arvoida nykyhetkeä, ja katsoa
tulevaan.

Haluamme muistuttaa millaisiin julmuuksiin rakkauden ja
seksuaalisuuden säännöstely voi johtaa. Tapahtuman pohjana on
suomalaisen homohistorian surullinen alku ja taivassalon kahden
Heikin, Suomen ensimmäisten nimeltä tiedettyjen homojen kohtalo.
Heidät tuomittiin kuolemaan "sodomiittisen synnin" vuoksi ja
poltettiin roviolla Taivassalon Kyynelten kalliolla vuonna 1665.
Kahden Heikin julmaa kohtaloaTaivassalon Kyynelten kalliolla valottaa
kulttuurihistorian tutkija FT Tom Linkinen. Nykyajan säännöstelystä
tilaisuudesta puhuu Turun seudun Setan varapuheenjohtaja Kirsi
Mikkonen. Tule mukaan todistamaan mennyttä ja arvioimaan tulevaa:
Loppuuko rakkauskesken mikäli sen säännöstelystä luovutaan?

Bussikuljetus Kyynelten kalliolle lähtee pe 17.5. klo 17.05
Humalistonkadulta, TuSetan toimiston kohdalta (pysäkki 150).
Ilmoittaudu bussikuljetukseen lähettämällä sähköpostia osoitteeseen
tuseta@tuseta.fi tai puhelimitse toimiston aukioloaikoina numeroon 045 132 4877.
Matka on maksuton. Tilaisuus Kyynelten kalliolla alkaa klo 18.
Paluumatkalla poiketaan kahvila Heikinkarin Ranthuoneella. Takaisin
Turussa olemme noin klo 21.

Voit myös tulla omalla kyydillä. Silloin kannattaa ajaa Turusta 8-
tietä Porin suuntaan n. 8 km, josta ajetaan Kustavintielle. Sitä
edetään noin 43 km Taivassaloon, josta käännytään kohti Uuttakaupunkia
ja ajetaan noin 7 km, josta vasemmalle Helsingin(rannan)tielle. noin
5km päässä tien oikealla puolella tulee vastaan Kyynelten kallio.

- - -




Väitöskirjan tarkastus Turussa 13.4.

Väitöskirjani ”Stinking deed, deepest love: Same-sex sexuality in later medieval English culture”
(Haiseva teko, syvin rakkaus: Samasukupuolinen seksuaalisuus myöhäiskeskiajan englantilaisessa kulttuurissa)
tarkastetaan julkisesti lauantaina 13.4. Turun yliopistossa, luentosalissa Calonia 1 (osoite Caloniankuja 3), kello 12.00 alkaen.

Alla tietoa ja taustaa väitöstutkimuksesta.

Haisevista teoista syvimpään rakkauteen

Samaa sukupuolta olleiden seksuaaliset teot ja halut ymmärrettiin keskiajalla monilla eri tavoilla.
Kyse oli inhottavista, haisevista teoista, mutta myös hiljaisuudesta, rakkaudesta ja pariskunnistakin.
Nykykulttuurissa samaa sukupuolta olevien suhteet tunnetaan lähinnä homoseksuaalisuutena, mutta keskiajalla asia ymmärrettiin monin tavoin toisin, ja se asettui useisiin erilaisiin merkitysyhteyksiin.
Ennen kaikkea oli kyse luonnonvastaisesta synnistä ja synnistä, jota ei saanut mainita.
Silti asiasta kyllä puhuttiin, ja siitä puhuttiin, eli kirjoitettiin, monin eri tavoin.

Kulttuurihistorian alaan kuuluva väitöskirjatutkimus samaa sukupuolta olleiden seksuaalisuudesta myöhäiskeskiajan englantilaisessa kulttuurissa pohjautuu kaikenlaisiin aihepiiriä käsitteleviin lähteisiin teologisista tutkielmista kronikoihin ja runoista kuviin.

Tutkimus jäsentyy kuuteen eri pääkysymykseen, jotka muodostavat työn kuusi päälukua.

Ensimmäinen pääkysymys keskittyy tuomitsemisten raameihin.
Näitä olivat pohjattoman tuomitseva sodomian käsite, joka kehitettiin juuri keskiajalla määrittelemään luonnonvastaista syntiä.
Tuomitseva sodomian käsite on keskiaikaista Raamatun tulkintaa ja yksi keskiajan kulttuurin keskeisiä perintöjä tästä aihepiiristä myös myhemmille ajoille.
Luonnonvastainen synti oli taas toinen, ja ehkä kaikkein keskeisin tuomitseva käsite näille asioille.
Luonnonvastainen tarkoitti tuolloin ennen muuta luonnollisuuden vastaista sekä sukupuolirajojen rikkomista.
Samaan sukupuoleen kohdistuneita seksuaalisia tekoja kutsuttiin myös rikoksiksi, mutta tämä oli lähinnä retorista, koska yksiselitteinen rikollistava laki laadittiin Englannissa uuden ajan alussa 1500-luvulla, siis keskiajan jälkeen.

Toinen tutkimuksen pääkysymys keskittyy hiljaisuuteen aihepiirin ympärillä. Aihepiiri tunnettiinkin keskiajan loppuun mennessä yhä yleisemmin syntinä, jota ei pitänyt edes mainita.
Hiljaisuutta on tosin korostettu myöhemmässä tutkimuksessa liikaakin, koska melua riitti myös.

Kolmas pääkysymys keskittyy tähän meluun, jota tuotettiin kronikoissa ja runoissa erityisesti mustamaalaustarkoituksessa.
Osansa saivat niin kaksi 1300-luvun kuningasta, katolinen kirkko, uskonnollinen uudistusliike Lollardit, kuin kerettiläisiksi tuomitut Temppeliritaritkin.
Syytökset liitettiin muihin syytöksiin ja kaikki syytökset yhdessä vahvistivat toisiaan. Syytöksillä oli välinearvo, ja ne näyttävät olleen ajan tapa pärjätä poliittisissa valtapeleissä.
Samalla syytösten listat näyttävät olleen myöhäiskeskiajan kulttuurissa keskeinen tapa käsitellä ja argumentoida vääriksi koettuja asioita.

Neljäs pääluku keskittyy inhoon, pelkoon ja kauhuun asiaa kohtaan.
Inhon ja pelon kuvauksia on teologiassa ja runoelmissa runsaasti.
Samasukupuolinen seksi sijoitettiin helvettiin silloin kun sitä yleensä kuvailtiin tarkemmin.
Tämä osoittautuu toistuvaksi kirjalliseksi tavaksi käsitellä näitä asioita. Kyse oli suorastaan kirjallisesta fantasiasta eliminoida koko aihepiiri pois myöhäiskeskiajan kommentoijien omasta maailmasta.

Nauru on viides pääkysymys. Kyse on pilkkanaurusta, joka kohdistui sukupuolirajojen rikkomiseen, mutta myös kokonaiseen kimppuun erilaisia nauramalla tuomittavia asioita.

Viimeinen pääkysymys on pitkä luku erilaisten mahdollisuuksien raameista ohi tuomitsemisten.
Näitä pohditaan hiljaisuuden, hämmennysten, ystävyysliittojen ja ystävien rakkauden ylistämisen traditioiden kautta.

Menneisyyden naisparien mahdollisuudet näyttävät asettuvan hiljaisuuden raameihin, miesparien taas ystävien rakkauden ylistämisen perinteeseen, kunhan samaan aikaan ei puhuttu seksistä yhtään mitään.
Ja kun ei puhuttu, ei puhuttu myöskään synnistä.

Ystävyyssuhteita saatettiin solmia kirkoissa, ja niistä kirjoitettiin ylistäviä romanttisia runoja.

Tutkimus on ensimmäinen kattava, kokonaisen kirjan mittainen historiantutkimuksellinen selonteko aihepiiristä tänä aikana.
Tutkimus on valmistunut vuosien mittaan Turun yliopistossa kulttuurihistorian oppiaineessa sekä keskiajan ja uuden ajan alun tutkimuskeskuksessa, sekä Yorkin keskiajan tutkimuskeskuksessa.

Virallisena vastaväittäjänä toimii historian professori ja keskiajantutkija Ruth Mazo Karras Minnesotan yliopistosta, ja kustoksena kulttuurihistorian professori Hannu Salmi.

Oheisessa linkissä vielä vähän lyhyempi, toimittajille tarkoitettu väitöstiedote:

http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/mediatiedotteet/vaitostiedotteet/Sivut/haisevista-teoista-syvimpaan-rakkauteen-vaitos-samaa-sukupuolta-olleiden-suhteista-keskiajalla.aspx

Edellinen