• Tom Linkinen

Turku Prideen kuukausi aikaa:

Tiedote:

Kuukausi Turku Prideen

Viime vuonna Turussa järjestettiin ensimmäistä kertaa Pride, mielenosoitus ja juhla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Tänä vuonna Turku Pridea vietetään 10-16.8 ja viikko huipentuu lauantaina 15.8 perinteikkääseen Pride-kulkueeseen kaupungin keskustan halki sekä puistojuhlaan Vanhalla Suurtorilla. Ohessa vietetään myös Sateenkaariperheiden järjestämää perhetapahtumaa Puolalanpuistossa. Viikon mittaan kävijöille tarjotaan monipuolista tapahtumaa jokaiselle ikään ja sukupuoleen katsomatta: Pride-viikko pitää sisällään muunmuassa työpajoja, luentoja, taidetta ja bileitä.

⁃ Turku Pride on jo etukäteen iso tapahtuma:

tapahtumaa on valmisteltu keväästä saakka kymmenien vapaaehtoisten kesken ja varsinaisella Pride-viikolla talkoolaisten määrä kasvaa useisiin kymmeniin – ellei jopa satoihin, kommentoi Tom Linkinen, yksi tapahtuman suunnittelijoista ja talkoolaisista.

Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtuma, Helsinki Pride on kasvattanut kävijämääräänsä vuodesta toiseen, tänä vuonna marssiin osallistui ennätykselliset 25 000 kävijää. Vuonna 2014 arviolta 3500 turkulaista jalkautui ensimmäistä kertaa Turun kaduille osoittamaan mieltään tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta, tänä vuonna Turku Pride -yhdistys odottaa paikalle kaksinkertaista kävijämäärää.

Pride-liike alkoi New Yorkin Stonewall Innissä vuonna 1969 mielenosoituksena sateenkaarikansan ihmisoikeuksien puolesta. Suomessa Prideja on juhlittu eri nimillä vuodesta 1975 lähtien.

Lisätiedot:
turkupride.media@gmail.com