Eräänä tavallisena tiistaina kello kaksi

11x24 + 0,5

Otsikko löytyi viikonlopun IS liitteestä. Michael Douglasin isoisän keino voittaa tupakka.

Sinänsä aika rankka yhteensattuma, että juuri tähän tupakanpolton lopettamiseen ajoittuu samalla tällainen helvetillinen huonon karman jakso.

Ehkä asia täytyy yrittää nähdä positiivisessa valossa. Jos tämän myllytyksen läpi onnistun pitämään tupakoimattomuuspäätökseni, ei ihan hevin tule vastaan sellaista järkytystä, joka ajaisi sytyttämään ensimmäistä tupakkaa.

Vuoristoratafilosofian mukaisesti tuokin oli kyllä vaarallinen ajatus.

Vuoristorata yllättää aina. Juuri, kun kuvittelet, ettei syöksylasku voi kestää enempää ja asiat eivät enää tämän huonommin voi mennä, tulee se viimeinen uusi yllättävä notkahdus.

"Elämä on kuin vuoristorata, jossa jokaista nousua seuraa lasku. Aina kun kuvittelee saavuttaneensa mäen alapään, tulee vuoristoradalle ominainen loppusyöksy.

Toisaalta jokaisen alamäen jälkeen seuraa uusi nousu. Huvipuistossa vuoristoradan nousut ja laskut voi opetella tuntemaan. Elämän vuoristoradassa ei koskaan voi tietää miten pitkiä nuo nousut ja laskut ovat ja miloin tapahtuu taas uusi käänne."
(lainaus valmiiksi kirjoitetusta puheesta vuoden takaa - tilaisuudessa revin puheeni ja puhuin omasta päästäni)

Onko tupakoimattomuus parantanut elämänlaatuani - EI
Onko se huonontanut - EI

Jotakin se on tuonut tullessaan:

"God, I feel so strong,
I feel so strong
I´m so strong" (Alice Cooper, 1973, Hello Hooray)

Jotakin positiivista tupakoimattomuudessa keksin eilen. Jokakesäinen "taskuongelma" helpottuu. Inhoan reppuja ja kasseja, joten olen joutunut läpi kesän roikottamaan mukanani jonkin sortin takkia tavaroitani varten: avaimet, lompakko, kk-kortti, kännykkä, sätkärasiat, sätkäkone, purut, filtterit ja paperit.

Metroasemalla junan mentyä haistoin tuoksun, jota en ole vuosiin haistanut:

Lapsena tuli leikittyä paljon (Märklinin) pienoisrautateillä. Pienoisveturin kuumentuessa siitä, lähtee tietty ominaistuoksu, jossa yhdistyvät kuumentuneet koneöljy ja metalli.

ÄSH! Olisi tietysti ensin pitänyt kertoa tuo pienoisrautatiejuttu. Olisi syntynyt loistavan kömpelö aasinsilta vuoristoratafilosofiaan.

Täytyisi varmaan alkaa lukea näitä tekstejä vähän tarkemmin. Kirotusvireitä jää vähän turhankin paljon. Kirjaimien puuttuminen ja tuplaantuminen on pelkästään ärsyttävää.

Välillä syntyy aivan itsellisiä ajatuksia, jotka pistävät pohtimaan.

Järkyttävä, hauska tai mitä lie tuo löytämäni yliherkän hiirimaton aiheuttama lapsus (osa tekstistä hypännyt vanhan tekstin väliin, kun jännitteinen kämmen käynyt 5 cm päässä hiirimatosta)

Ehkäpä tuo on lähinnä runollinen:

"Tänään ei sentään en kuitenkaan kukaan kuollut"

Tänäänkin (eilen) teki useasti mieli tupakkaa. Oli tosin helppo sanoa ei. Kaikki tilanteen olivat myös sellaisia, että oli helppo ymmärtää logiikka tuolle tupakanhalulle ao tilanteissa.

Eniten huolestuttaa, että edelleen niin usein unohtaa, ettei enää polta - ai niin!

Vasta tänään uskalsin kertoa äidilleni tupakanpolton loppumisesta. Heitin sen positiivisena uutisena kaikkien ikävämpien asioiden perään: "ai niin, jotakin positiivistakin, oon muuten ollut 9 vrk polttamatta"

Nukuin pitkään.

Näin unta, jossa olin sortunut polttamaan sen yhden tupakan. Herättyäni mietin pitkään, että se varmasti oli vain unta.

Jatkoin eilisen perhekonfliktin selvittämistä puhelimitse. Puhelun jälkeen teki mieli tupakkaa.

Söin rasvaista ruokaa. Ruuan jälkeen teki mieli tupakkaa.

"polta, polta tupakkaa;
henkeen vedä että keuhkot halkeaa;
vielä luona taivaan portin
pyhä pietar tarjoo nortin;
siis polta, polta tupakkaa"

Muistaako kukaan?

onneksi on olemassa ystäviä, jotka saa herättää aamuyöllä klo 3 jälkeen.

Tämän päivän päätteeksi tekisi vieläkin tupakkaa, mutta ei sentään enää fyysisesti =)

Omalla tavallaan toteutui jo se kauhusekenaario siitä, mikä voisi saada mut polttamaan uudestaan...

Toivottavasti tämän yön tekemiset poistivat senkin uhan.

Kun paskaa alkaa kaatumaan niskaan, sitä sitten kaatuu !

Tänään ei sentään en kuitenkaan kukaan kuollut, mutta en kauhean montaa paskempaa päivää muista.

Nyt taon tätä konetta enää vain etten kuitenkaan sytyttäisi tupakkaa palamaan.

Tai kuoli tänäänkin jotakin...ei onneksi kuitenkaan kukaan ihminen...

Kuoli rakkaus, kuoli viha, kuoli toivo, kuoli onni, kuoli usko...

...but from the ashes of the tree a new life will grow...

Hassu juttu: yli kahdeksan vuoden ylläpidetyn vihan ja katkeruuden kuolettaminen taisi olla kaikkein kovin koetus tupakoimattomuudelle -ja on vieläkin.

Man´s got to do what man´s got to do...

Nyt jos koskaan kaipaisin ystävää, joka tuntee yli kahdeksan vuotta taaksepäin - onkohan kukaan enää hengissä.

Joku osasi varoittaa, että 7. päivä on pahin. Päivä sinne tänne - tiesi mistä puhui.

Muutama edellinen päivä on ollut lasten leikkiä tähän verrattuna. Olo on suoraan perkeleestä ja (tupakan)himoa vastaan joutuu tappelemaan useamman kerran tunnissa.

Harmi, että täytyy työn vuoksi pysyä selvin päin koko ilta. Muuten olisin jo baarissa ja vetäisin kaljaa kurkusta alas joka kerta, kun tupakan tuska ilmoittaa itsestään.

Näinköhän viinan juominen karkaa hallitsemattomaksi ennen kuin olen päässyt tupakasta eroon.

Tässä kohtaa joku minut ja levykokoelmani tunteva saattaisi huolestua.

Istuin pitkään selaamassa kokoelmaa läpi enkä löytänyt mitään, mitä olisin halunnut kuunnella !

Mikään ei nyt mene putkeen ja jokaisen "huonon" puhelun jälkeen ensireaktiona on mieliteko tupakan sytyttämiseen.

Karma, josh tai biorytmit... joku niistä tai mikään niistä ei ole nyt kohdallaan.

Lauantai iltana eräs tuttava totesi minun näyttävän hyvin voivalta. Eipä sanoisi kyllä nyt niin. Peilistä katsoo ahdistuneet, vanhat ja juonteiset kasvot.

Kaikki ongelmat ratkeaisivat kerta laakista, kun vain jatkaisin polttamista...

No siihen halpaan en sentään mene.

Kauheasti ihmiset ovat kannustaneet. Samalla moni on kertonut, miten itse tuli sitten sorruttua kuukauden, vuoden tai muutaman vuoden jälkeen.

Tulisi mieluummin joku ja väittäisi niin looseriksi, ettei musta ole lopulliseen lopettamiseen.

Sillä lailla valmistui aikoinaan gradunikin päinvastoin kuin kossupullosta vetoa lyöneellä tuttavallani. Odotan siis sitä kossupulloa vieläkin - nyt jo yli 10 v.

Joku kysyi kommentissaan kuinka usein vielä tekee mieli. Nyt tekee taas. Ehkäpä yhdistelmä yöoluet, tuhti yöpala ja pieni yömyssy oli sellainen viekoitteleva tupakkaan houkutteleva yhdistelmä.

Yli 180 tuntia ilman tupakkaa - ei uskoisi, että vielä voi tulla näin vahvoja fyysisiä oireita. Muistuttaapahan vain siitä, etten ainakaan voi ottaa sitä yhtäkään, kun irtipääseminen on niin helppoa - ei prkl ole.

Nyt, kun aika kulkee niin hitaasti, voisi saada aivan mitä tahansa aikaiseksi, mutta...

Puuttuu kokonaan sellainen käynnistävä voima ja aiempi lähes maaninen tekemisen tahto.

Aamutreenejä en ole tehnyt kertakaan näiden tupakoimattomien päivien aikana. Imurointia ja lattianpesua olen lykännyt jo monta päivää. Lienenkö jossakin alitajunnassa halukas pitkittämään tämän pinttyneen tuhkanhajun poispesemistä.

Jotkut kuulemma ovat lihoneet tupakanpolton lopettamisen jälkeen. Oma ruokahaluni ei ole ainakaan vielä kasvanut. Mieluumminkin olen potenut lievää ruokahaluttomuutta.

On niin helppoa syyttää tupakattomuutta kaikesta mahdollisesta. Todennäköisempi syy ruokahaluttomuudelle ja muullekin saamattomuudelle löytynee aivan muista asioista.