Eräänä tavallisena tiistaina kello kaksi

”Toivo on hyve, jota kohti haluaa mennä, vaikka ei tuntisi toiveikkuutta. Tehtävänä on nimenomaan ryhtyä kävelemään eteenpäin. Toivon hyve on ajatusta siitä, että vielä kerran kaikki on toisin.”

Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo; HS 24.12.2016

En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan;
ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan
Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo
Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan.

Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt i signad juletid.
Giv mig Guds ära, änglavakt och över jorden frid.
Giv mig en fest, som gläder mest den Konung jag har bett till gäst.
Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt, giv mig en änglavakt.

Ei au, ei hiilgust otsi ma, ei taha kulda ka,
vaid taeva valgust palun ma ja rahu maailma.
See jõulud toob ja rõõmu loob, kes meeled puhtaks, vabaks teeb.
Ei au, ei kulda taha ma, vaid rahu maailma.

I need no fanfares, gold nor worth this holy Christmastide:
God's glory give me, peace on earth, an angel as my guide;
A humble feast, the table dressed as best befits the King, my guest;
No fanfares give me, gold nor worth, but give me peace on earth.
(Translation by Andrew Mackie)

Rauhaa ja rakkautta kaikille!

Onpa ollut todella synkkä loppuvuosi, enkä nyt tarkoita säätä. Liian monta liian aikaisin poislähtenyttä, vastoinkäymisiä ja sairautta lähipiirissä. Niin monia hetkiä, kun ei ole ollut sanoja lohdutukseksi, eikä ole ollut antaa tarpeeksi myötäsurua (Mitleid). Suomen kielen osanottoni ja surun valitteluni pitäisi hävittää kokonaan sanastosta. Ne jotenkin aina särähtävät omassa korvassani. Itse olen jo pitkään korvannut nuo sanomalla sen mitä noissa tilanteissa tunnen eli minulla ei ole sanoja. Se avaa toiselle mahdollisuuden puhua niin halutessaan.

Niin tein jo aikanaan, kun kauppaneuvos Lempi Hilden keskeytti joulun viettonsa Espanjassa tyttären kuoleman vuoksi. Se puhelu oli todella pitkä, vanhan surun murtaman ihmisen yksinpuhelu. Aivan puhelun lopuksi muistutin Lempiä, meille yhteisestä, elämän vuoristorata filosofiastamme. ”Juuri tuon takia minä halusin soittaa juuri sinulle” oli Lempin kommentti. Joitakin vuosia myöhemmin Lempi oli jo itse melko huonossa kunnossa, kun soitin. ”Minä olen jo 89-vuotias. Se on aivan hirveä ikä ihmiselle. Sitä minä vain odotan, että kuolema korjaisi ja sinne Helvettiin pääsisin.” Yritin toppuutella tuota helvettiin lähtemistä. ”Niin kun ne kaikki kaverit jo odottavat siellä”. Lempin huumori kantoi aivan loppuun asti.

Kuka lähtee sateenkaaren tuolle puolen, kuka helvettiin. Jotkut kuten äitini, joka on nyt saman ikäinen kuin Lempi kuollessaan, uskoo taivaaseen ja toivottavasti aikanaan sellaiseen pääsee. Sen hetken koittaessa kaikki on valmiiksi suunniteltuna kuolinkansiossa. On halunnut varmistaa, että kaikki tehdään sen suunnitelman mukaisesti. Omalta osaltani olen varsin realisti. Sitten joskus, toivottavasti ei vielä pitkään aikaan, sieluni tai mikä sen onkaan, lähtee viimeisen henkäyksen myötä ikuiselle matkalla avaruuden galakseihin.

Kaiken tämän syksyn synkkien asioiden keskellä olen oppinut arvostamaan entistä enemmän sitä, mikä on meille kaikille tärkeintä vastoinkäymisten kohdatessa; Ystävät. Sanattomat halaukset, hiljainen myötäeläminen tai kaikkeen aivan muuhun liittyvä keskustelu, joka saa ajatukset hetkeksi irti synkkyydestä. Neljännesvuosisata sitten olin vuosien tauon jälkeen käymässä vanhassa kotikaupungissani saattamassa kolmekymmentävuotiaana kuollutta veljeäni viimeiselle matkalle. Hautajaisia edeltävälle illalle olin sopinut tapaamisen lukioaikaisen ystäväni kanssa Teatteriravintolaan. ”Mä en tiedä mitä mä sanoisin” oli Arin avaus. Vastasin, että älä sano ainakaan sitä. Sen jälkeen vietimme kostean illan ja puhuimme politiikkaa kuten aina aikaisemminkin. Ehkä jotkut paikalla olleet minut vielä tunnistaneet saattoivat hieman paheksua käytöstäni, sen verran hauska ja hilpeä tuo hautajaisia edeltänyt illanvietto oli.

Ihmiset ovat erilaisia. Itse en ole sietänyt selkään taputtelijoita en hyvillä enkä huonoilla hetkillä. Sanaton halaus läheisimmiltä ystäviltä toimii kuitenkin aina, kiitos Harri ja Mark!

Elämä jatkuu eteenpäin, onko muuta vaihtoehtoa. Elämän vuoristoradassa on tärkeä muistaa, mikä merkitys ystävillä on. Mentiin sitten ylös- tai alaspäin, varsinkin kun tulee se viimeinen yllättävä notkahdus, kun luuli jo saavuttaneensa pohjan.

“It's so easy now, cos you got friends you can trust,
Friends will be friends,
When you're in need of love they give you care and attention,
Friends will be friends,
When you're through with life and all hope is lost,
Hold out your hand cos friends will be friends right till the end.”

Se yksi olut todellakin muutti elämäni.

Ei, ovi ei auennut eikä maailma pysähtynyt. Todennäköisesti haimme eri asioita. Toinen haki ehkä seikkailua. Itse hain ystävää ja jotakin kestävämpää. Halusin aikaa ja tilaisuuden rakentaa mahdollisuuden sellaiseen.

Harva ymmärtää, miten iso ihminen oma pikkumieheni, puolisoni on. Lupa suhteen ulkopuoliseen rakkaussuhteeseen tuli hyvin lyhyellä keskustelulla, pika-aterialla ennen Manhattan Transferin konserttia. ”Toteutan sen, mistä olet haaveillut, jos minä saan mitä minä haluan”. Kuulostaa todella itsekkäältä kirjoitettuna. Ja kai se myös oikeasti on sitä.

Toteutan sen, mistä olet haaveillut, tarkoittaa itselleni työtä / projektia, josta seuraa stressiä, vatsahaava ja todennäköisesti vielä yksi burnout lisää. Siis juuri sellaista tekemistä, mitä olen pakoillut enenevässä määrin viimeiset kymmenen vuotta. Sekin on iso uhraus. Iso uhraus, mutta todella pieni uhraus verrattuna siihen, että kaikkien vuosien jälkeen puoliso antaa luvan, oikeuden rakastua, rakastaa toista miestä.

Puolisoni oli varmasti oikeassa todetessaan, ettei siitä kuitenkaan mitään tule.

Siinä nuoressa miehessä tunnistin niitä piirteitä, joita itselläni oli nuorena, rohkeutta ja uskallusta pienellä silauksella röyhkeyttä. Muistin ne ajat, kun nuorena ja vielä vähän vanhempanakin ylpeänä ja selkä suorana annoin maailman nähdä, millainen on itseään häpeämätön Tomin mies.

Nyt vastoinkäymiset ja surut, myös ikä, ovat vuolleet pysyviä juonteita kasvoihini, ylpeyskin on saanut monia kolhuja. Sinulle nuori mies toivon helpompaa ja parempaa tulevaisuutta. Itseäni vastoinkäymiset ovat kasvattaneet voimakkaammaksi, kaikille ei käy yhtä hyvin.

Toivottavasti saan tilaisuuden kohdata vielä yhden kerran. Palautit minulle elämän, elämänuskon. Haluan osoittaa sinulle vilpittömän kiitoksen siitä.

Paikkakoordinaatit ovat voimassa tämän viikon, keskiviikkoa lukuun ottamatta. Jos maailma saa pysähtyä, sano niin. Muussa tapauksessa ota ylpeänä vastaan kiitokseni ja kunnioitukseni. Se yksi olut, toinen liikaa, muutti maailmani, eikä sitä muutosta voi enää pysäyttää.

Jos et uskalla tai voi tulla, tai jos et muista paikkakoordinaattia, toivotan sinulle sydämestäni kaikkea hyvää.

Kiitos!

Ei ollut mikään tavallinen tiistai, oli hyvin erityinen sunnuntai.

Siellä ravintolassa vilkuilin vaivihkaa, salaa kuten varatun miehen täytyy tehdä. Jäin kiinni, huomasit – et kerran vaan useammankin. Ajattelin realistisesti, saavuttamaton tapaus. Poistuimme ystävieni kanssa seuraavaan paikkaan. Vielä muutama paikka lisää. Lisää olutta, liian monta. Kiitos Hans.

Aamuyöllä viimeinen kapakka, ravintola, jossa en ole koskaan ennen käynyt enkä varmaan koskaan toista kertaa tule menemään. Sinä olit siinä kadulla ravintolan ulkopuolella. Menin ystävieni kanssa sisälle, mutta palasin takaisin ulos luoksesi. Olit minulle magneetti, joka veti puoleensa. Tulit kanssani sisälle.

Mitä juot? Yhden oluen. Tarjoan. Ei tarvitse. Tarjoan silti.

Maailma pysähtyi ympärillämme. Ei ollut ketään muuta kuin me kaksi; yhden oluen ajan. Tai oli siinä läsnä eräs kolmaskin. Jossakin siinä oikealla yläviistossa hymyili astraalihahmona musta mies lierihattu päässään. Suutelimme pari kertaa siinä kaikkien normiheteroiden keskellä. Ei tullut edes mieleen, että kahden miehen välisissä hellyyden osoituksissa voisi olla jotakin paheksuttavaa tai edes siinä, että ikäeromme oli huomattavan suuri. Sitten tein, mitä vanhemman varatun miehen täytyy tehdä, poistuin.

Kotiuduttuani tunnustin: olen rakastunut ja ehdottomasti aivan liian nuoreen mieheen. Kyyninen ja aivan realistinen kommentti: ei siitä kuitenkaan mitään tule.

Emme vaihtaneet puhelinnumeroita tai edes sähköpostiosoitteita. Jätin kuitenkin oven raolleen, annoin paikkakoordinaatit. Jos joskus tulet ja avaat sen oven, maailma saa pysähtyä. Maailma on meidän ja se hymyilköön kanssamme.

Kohtalo on oikukas, eikä sen kanssa pidä leikitellä. Jotenkin kuitenkin uskon vahvasti, että se pieni musta mies sateenkaaren tuolta puolen saa vielä kerran polkumme yhteen.

Kirjoitin tämän täysin tietoisena siitä, että kirjoituksen lukee puolisonikin ja lukuisa joukko ystäviä ja tuttuja. Iän myötä olen kuitenkin oppinut, että on olemassa hetkiä ja asioita, joita ei pidä eikä saa katua tai hävetä.

Toivottavasti sinäkin eksyt tämän kirjoituksen pariin.

Ja lopuksi: kiitos vielä kerran Morgan Kaikesta!

17. syyskuuta to -
18. syyskuuta pe 4 tupakkaa
19. syyskuuta la -
20. syyskuuta su 2 tupakkaa
21. syyskuuta ma -
22. syyskuuta ti 1 tupakka
23. syyskuuta ke 2 tupakkaa

Kun näkee pelkät luvut, mutta ei elämää niiden takana, on vaikea tehdä myöskään tulkintoja. Pessimistisesti voisi sanoa, ettei tupakoimattomuuteni sitten kauhean hyvin onnistunutkaan – kuluuhan tuota tupakkaa noin 10 kpl per viikko…

Optimistisesti näkisin kuitenkin asian niin päin, että tupakoin tällä hetkellä viikossa alle puolet siitä määrästä, mitä aiemmin päivässä! Kun en myöskään ole asettanut mitään ehdottomia rajoja lopettamisyritykselleni, ei tämän hetkinen tilannekaan ole vielä epäonnistuminen, vain väliaikainen hidaste matkalla lopulliseen määränpäähän.

Silti pelkät luvut. En aio sen enempää avautua niistä henkilökohtaisista, perhe- ja työlähtöisistä syistä, jotka ovat aiheuttaneet kunkin tupakan sytyttämisen. Useimpiin niistä on ollut joku ”syy”. Tupakka on vahvasti koukuttava aine, joka kuiskii niitä hyviä syitä tupakan sytyttämiseen vielä pitkän tupakoimattomuudenkin jälkeen…

Elämästä irrallaan olevat luvut: Istuin parikymmentä vuotta sitten tilaisuudessa, jossa nyt jo eläkkeelle jäänyt S-ryhmän johtaja piti puhetta valmistumassa oleville ammattikorkeakoululaisille: ”Nyt, kun te olette valmistumassa täältä, te kuvittelette, että te tiedätte ja osaatte kaikesta kaiken. Ja p…t, ette te mitään osaa. Ette te mitään tiedä, ennen kuin te tiedätte, mitä luvut ovat hikeä ja verta…”

Hikeä ja verta. Työelämässä noita lukuja luetaan niin usein ilman pienintäkään ymmärrystä siitä käytännön työstä, jolla ne luvut syntyvät. Tai siis eihän niiden lukujen koneelle kirjoittamisessa sen enempi hikeä ja verta kulu, vaan siinä työssä jota luvut yrittävät kuvata. Suuria ja ratkaisevan kohtalokkaita virheellisiä korjausliikkeitä tehdään, kun lukuja luetaan an sich. Toisaalta, kun hikeä ja verta on vahvasti lukujen tulkitsijan selkärangassa ja hermonpäissä pystyy lukujen takaa löytämään myös palan real life. Jos itsellä ei ole fyysiset ponnisteet hallussa, voi myös lainata. Tein kymmenen vuotta sitten lukujen pohjalta skenaarioita erään ravintolan tulevaisuudesta. Olemassa olevan hahmottamiseksi tutkiskelin tuloslaskelmia useita vuosia taaksepäin. Tunnuslukujen valossa vuosien varrelta nousi esille useampia selvästi poikkeavia radikaalimpia nousuja ja laskuja / kausia tuloslaskelmissa. Vietin sitten eräänä aamuna pidemmän kahvituokion kyseisen toimipaikan pitkäaikaisimman työntekijän seurassa. Jokaiselle poikkeamalle löytyi oma tarinansa; liikeidean muutoksia, uusia kilpailijoita tai muutoksia vanhoissa jne. Pari selkeää” matalasuhdannetta” vaikutti henkilöityvän yksittäiseen toimipaikan päällikköön. Ehkä nuo kytkökset todellisuuteen olisivat salapoliisityöllä selvinneet erilaisia mappeja ja tiedostoja penkomallakin, mutta vanhempaa työntekijää jututtamalla nuo luvut muuttuivat inhimilliseksi elämäksi nopeammin ja paljon mieluisammin.

Elämästä irrallaan olevat luvut 2. Aivan oma tieteenalansa elämästä irrotetuista luvuista on tilastotiede. Varovaisuutta noudattaen tilastomatematiikka on mitä oivallisin työkalu, mutta äkkinäisen kädessä arvaamaton. Suuresta datasta löytää erilaisin tilastollisin menetelmin vaikka mitä mielenkiintoista. Tilastojen tutkijalla tulisi kuitenkin olla selkeä käsitys siitä mitä selvittää – testattava hypoteesi. Haulikkoammunnalla saa toki tuloksia, mutta suurella todennäköisyydellä niillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Eräälle tilastomatemaatikolle tuotiin kerran (lääketieteellinen) data/aineisto. Kysyi sitten, mitä hän aineistosta etsii ja millä menetelmillä. ”Katso nyt vaan mitä sieltä löydät”, oli vastaus. Näinkin heppoisella pohjalla voidaan tutkimuksia (muistaakseni lisensiaattityö) tehdä.

Tilastomatematiikan yleisimpiin kompastuskiviin olisi jokaisen hyvä perehtyä, ettei kävisi kuten Jutta Urpilaiselle keskitulon kanssa. Edelleen hyvin toimiva opastus tilastotieteen perusteisiin: Kuinka tilastoilla valehdellaan; Darrell Huff, Otava 1974. Kun aikanaan opetin tilastomatematiikan perusteita ammattikorkeakoululaisille, keräsin lehdistä talteen esimerkkejä vääristelevistä tilastoista ja graaffeista. Jos opettaisin nykyään samaa aihetta, ei noita virheitä kauheasti tarvitsisi keräillä. Sopivia virhe-esimerkkejä saisi aina saman päivän lehdistä. Tästä voi päätellä ettei tilastomatematiikan perusteita nykyään vaadita edes kaikilta korkeakouluopiskelijoilta – sen verran yleisiä nuo tilasto ja graaffi –källit ovat akateemisesti koulutettujen journalistienkin jutuissa. Ehkä täytyy kuitenkin laittaa mieluummin kiireen piikkiin, joka lienee myös median puolella suurin laatua heikentävä tekijä.

Tilastoista yhteenvetona: kun pää on jääkaapissa ja jalat hellan päällä on keskimäärin hyvä olla? Näin ilmeisesti ajattelevat ainakin sosiaaliviranomaiset eli elämästä irrallaan olevat luvut osa 3.

Korjaus: ei pidä osoittaa syyttävää sormea viranomaisiin, vaan lainlaatijoihin siis rakkaisiin kansanedustajiimme, jotka lakeja säätävät ja verotuksesta päättävät.

Olen aina välillä miettinyt ovatko köyhimpiä ne, jotka onnistuvat toimeentulotukea saamaan vai ne, joilta se hakemuksista huolimatta evätään. Kun eduskunta suuressa viisaudessaan parantaa kaikkein pienituloisimpien asemaa erilaisia tukia ja korvauksia korottamalla, eivät nämä korotukset koskaan koske toimeentulotukea nauttivia, kun toimeentulotuen rajoja ja normeja ei samalla muuteta. Jos esim. asumistukeen tulisi parikymmentä euroa korotusta, vähennettäisiin tuo saatu korotus vastaavasti maksettavasta toimeentulotuesta. Toimeentulotukihan on teoreettinen laskelma ihmisen ”hyväksyttävistä” normimenoista ja todellisista tuloista.

Ei liene sosiaaliviranomaisten vika, että nuo normiarvot ovat kaukana todellisuudesta ainakin pääkaupunkiseudulla. Esim. yksinasuvan ihmisen hyväksyttävät normikulut asumisesta ovat (2009) Helsingissä 560 € / kk – ehkä sellaisiakin asuntoja löytyy… Aika yleisesti todelliset asumiskulut lienevät kuitenkin jotakin 600 € tai 700 € ylöspäin. Tuo todellinen normia suurempi asumiskulu (esim. 40 – 140 €) täytyy siis kattaa toimeentulotuen perusosasta 417,45 € / kk (yksin asuvalta). Täytyy kuitenkin muistaa, että tuosta perusosasta tietysti ensin vähennetään kaikki muut tuet ja tulot ml. pankkitilille tulleet lotto- ja veikkausvoitot. Tuolla ruhtinaallisella käytettävissä olevalla perusosalla siis katetaan mm asumisen omavastuuosa, normin ylittävä osuus asumiskuluista, opintolainan korot ja lyhennykset, ruoka, vaatetus ym. normaalit elämisen kulut jne.

Tästä tietysti seuraa jo tuntemattomassa sotilaassa todettu tosiasia: ”menkääpä herroille valittamaan nälkäänne, niin ne lyö teille sellasen rätingin eteen, jossa todistetaan, ettei teillä kerta kaikkiaan voi olla nälkä.” Tuleepa mieleeni helsinkiläinen kaksilapsinen opettajapariskunta, jolle ei asumiskulujen ja opintolainan lyhennysten jälkeen jäänyt käytännössä yhtään rahaa elämiseen – normilaskelmien mukaan kyllä ihan riittämiin.

Nyt nämä asiat alkavat olla taas kasvavalle väestön osalle ajankohtaisia kuukausittaisia ongelmia. Millä tulla toimeen, kun normit ja todellisuus eivät kohtaa. Huolestuttavinta on, etteivät asioista puhuvista ja kirjoittavista kunnallisista tai valtakunnallisista päättäjistä tai edes lehtien toimittajista suurin osa tunnu ymmärtävän, miten meidän sosiaaliturvamme käytännön tasolla toimii.

Kun eläkkeitä nostetaan eurolla tai parilla brutto, kerrotaan asia tietysti julkisuuteen miljoonina valtiontaloudessa. Kun esimerkiksi peruspäivärahaa tai asumistukia korotetaan, jätetään kertomatta, että käytännössä tehdään vain kulusiirto kunnilta valtiolle, kun kuntataloudet säästävät toimeentulotuissa vastaavan summan.

Pitkäaikaisella, nykyään noin 100 miljoonan euron vuosiliikevaihdosta vastaavalla, esimiehelläni oli tapana sulkea korvansa (ja ymmärryksensä) aina, kun puhuttiin luvuista tai rahasta. Välillä tuntuu, että niin taitaa tehdä suuri enemmistö ihmisistä.

28.elo pe -
29.elo la -
30.elo su 3 tupakkaa
31.elo ma 1 tupakka
1.syys ti -
2.syys ke -
3.syys to -
4.syys pe -
5.syys la -
6.syys su 3 tupakkaa
7.syys ma 1 tupakka
8.syys ti 1 tupakka
9.syys ke 4 tupakkaa
10.syys to 1 tupakka
11.syys pe 1 tupakka
12.syys la -
13.syys su 1 tupakka
14.syys ma 2 tupakkaa
15.syys ti 1 tupakka
16.syys ke -

20.8. to -
21.8. pe -
22.8. la -
23.8. su 3 tupakkaa
24.8. ma -
25.8. ti -
26.8. ke -
27.8. to -

ke laastari iholla
to laastari
pe rapujuhlissa 2 tupakkaa, kapakkakierroksella 2 tupakkaa, jotka annettiin kaupanpäälle juomaostoksiin
la laastari iholle jo vuorokauden vaihduttua, illalla kaksi sosiaalisessa tarkoituksessa poltettua tupakkaa

su -
ma -
ti -
ke -

Nyt siis menossa 5. vuorokausi ilman korvikkeita (ja ilman tupakkaa)