Eräänä tavallisena tiistaina kello kaksi

Täytyy kohta vaihtaa tää laskenta päiviin...

Tupakoimattomuudesta on tullut jo enemmän normaaliolotila. Ei kauhean useasti tee edes mieli (siis tupakkaa).

Yhden melkein kokonaisen tupakan poltin viikonloppuna. Tupakan tarjoajan kommentti: "ei sun tartte sitä kokonaan polttaa, jos se noin pahalta maistuu".

Olihan tää pakko käydä kuittaamassa, vaikka roikunkin taas tuolla aktiivisten bloggaajien listalla.

Neljä (4) viikkoa takana.

Olisikohan aika muuttaa avatarta =)

"Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus;
minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
Sisukseni kuohuvat lakkaamatta,
kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta;
minä nousen ja huudan väkijoukossa.
Minusta on tullut aavikkosutten veli
ja kamelikurkien kumppani."

Edelleen hirveät nikikset.

Mietin tuleeko tuolta ulkoa tupakan hajua nenääni vai huonekaluista. Tupakanhimo niin hirveä että näköä haittaa. Toisaalta savuisassa baarissa passiivisena tupakoitsijana ei himoja niinkään.

Veljen tyttö kyllä varoitti tällaisesta vaiheesta.

Kaikesta huolimatta ajatus savujen vetämisestä tupakasta tuntuu vastenmieliseseltä. Olen tainnut sentään onnistua psyykkaamaan itseni tupakan makua vastaan, vaikka vierotusoireita podenkin.

Huono karma, josh, biorytmit on jatkunut yhtä pitkään kuin tupakoimattomuus, eikä näy niissäkään mitään muutosta.

"Viekää tuhkatkin pesästä perkele !"

Ehkei sentään vielä...

Siis kolme viikkoa ja puoli vuorokautta päälle.

Aivan vilpittömästi ja häpeämättä olen kateellinen kaikille niille, jotka ovat onnistuneet lopettamaan polttamisen sormia napsauttamalla kärsimättä minkäänlaisia vierotusoireita.

Näin pitkän ajan jälkeen iski aivan kauheat vierotusoireet päälle. Köhityttää ja levoton olo. Onneksi tuli maistettua kolme kertaa savujen verran menneellä viikolla. On helpompi olla ilman, kun muistaa miten paha maku suuhun jäi.

Kaikenlainen napostelu ja karkit on tullut korvaamaan tupakkaa ja kilojakin on ilmestynyt jo pari lisää. Kilojen tuleminen on tosin vielä toistaiseksi vain ja ainoastaan positiivinen asia. Ensi viikolla kutsuu kuitenkin taas kuntosali, ettei aivan holtittomaksi karkaa.

Joku lohdutteli viime viikolla, että jos kaikki on jo päin helvettiä, ei sitten voi olla edessä päin muuta kuin muutos parempaan. Kuten aiemmin kirjoitinkin, vuoristoradassa on aina se yllättävä loppunotkahdus - enkä sitten yhtään yllättynyt, kun sellainen tuli kohdalle kaiken päätteeksi.

Liikkeenjohdon termiksi lanseerattiin muinoin "management by perkele". Olisikohan tämä sitten vaikka "life by saatana". Jumalatonta puhetta, mutta kirosanat ovat välillä raikuneet ja pöytien pinnat ovat kolhuilla.

Kaikkea hassua sitä ajattelee.

Olen koko ajan kirjoittanut tätä tietäen, että varsin moni ihminen tietää ja tuntee myös ihmisen nimimerkin takana.

Vaikka tässä onkin ensisijaisesti kysymys tupakanpolton lopettamisesta, sivussa kulkee tietysti myös oikea elämä.

Jos tästä sattuisi olemaan jotakin iloa jollekin samassa tilanteessa olevalle, OK!

Jos joku tunnistaa minut ja saa uutta tietoa tekemisistäni eksyttyään tähän blogiin, OK.

En kuitenkaan kauheasti ihastunut, kun nimimerkkini oli noussut ahkerampien bloggaajien listan loppuun.

Ajatus siitä, että joku tulisi varta vasten uteliaisuuttaan lukemaan tätä siksi, että tämä on "irokeesin" kirjoittama, ei tuntunut kivalta.

Täytynee yrittää tasapainoilla sellaisella kirjoitusaktiivisuuden tasolla, etten nouse tuolle listalle uudestaan.

Jostakin kummasta ihmisellä löytyy aina lisää voimia silloinkin, kun luulee, ettei enää jaksa. Kun tuntuu, että koko maailma kaatuu päälle, eikä enää jaksa...

Kun on pakko koota itsensä taas töihin. Kun on pakko alkaa tekemään asioille jotakin. Nyrkkiä pöytään ja PERKELE!

Läpi harmaan kiviseinän asia kerrallaan ja tupakoimatta.

Miksi antaisin periksi tupakalle, kun en anna muissakaan asioissa periksi - I stronger.

HELVETTI!

Tuli taas kelattua mieltä yli 30 vuotta taakse päin.

Tekisi melkein mieli kääriä sätkä eikä vain maistaa paria savua.

Se kai tupakan positiivinen puoli on, että se jotenkin kuitenkin rentouttaa..

Ehkäpä kuitenkin odotan pilven polttamisen laillistamista - se kuitenkin rentouttaa huomattavasti paremmin =)

Tulipa mieleen aika hassu asia: ihmiset tutkivat sähköposteistani (ja näistä blogeista) kellon aikoja ja olettavat mun kirjoittavan humalapäissäni kapakan jälkeen.

Välillä sitäkin, mutta osalla meistä on myös hassuja työaikoja - nuo päivällä kirjoitetut ovat yleensä "aamu"kahvin aikaan kirjoitettuja.

Kauhea tunnustus !

Vappupäivänä tunnekuohujen ja alkoholin vaikutuksen alaisena maistoin tupakkaa.

Imaisin kahdet savut sisääni, heitin tupakan menemään ja totesin "tää ei oo enää mun juttu"!

Toisaalta vähän kaduttaa tuolainen "sortuminen", mutta toisaalta se vain vahvisti tunnettani siitä, että tupakat ovat nyt forever gone!