Siilille maitoa

Tiedättekö, mitkä ovat Helsinkiä idempänä sijaitsevat suomalaiset rannikkokaupungit? Noitahan ovat ainakin Porvoo, Loviisa, Kotka ja Hamina. Mutta näiden lisäksi löytyy vielä yksi.

Kun tuttavaperheen pihapiiriin asteli siili, kaikki muistuttivat toisilleen, ettei siilille saa antaa maitoa. Oli kuin luokkahuone täynnä hikipinkoja olisi kiihkeästi viitannut, opettaja, opettaja, minä tiedän! Kysyin, että mitä siilille sitten saa antaa? Kukaan ei tiennyt. Vedestä ei voi olla mitään haittaa, joten sitä sitten annettiin tarjolle.

Kaikki siis tietävät, ettei siilille saa antaa maitoa, koska siilit kuulemma kärsivät laktoosi-intoleranssista. Tieto on kai sen tähden syöpynyt niin hyvin mieleen, koska ennen yleisesti tarjottiin siileille maitoa lautaselta. Ja maitohan on hyvää. Kai se siilillekin kelpaa. Kun on oppinut jotakin yllättävää, kuten että maidon tarjoaminen sympaattiselle pikku eläimelle onkin karhunpalvelus, se jää paremmin mieleen.

Nuori työkaverini on erikoistunut oikomaan vääriä käsityksiä. Hänen silmänsä loistavat, kun hän pääsee julistamaan jonkin tiedon myytiksi tai kertomaan jonkin yllättävän tiedon. Muut ovat alkaneet epäillä nuoren tietäjän tietoja, ja aikamoista höttöä onkin joutunut kuuntelemaan. Oikojat, kuten työkaverini, eivät ole kiinnostuneita oppimaan asiakokonaisuuksia vaan ainoastaan pirstaletietoa. Niistä saa hyviä jutunaiheita. Mutta huonona puolena on se, että asiat muuttuvat ja tiedot vanhenevat ja oikoja saattaakin olla väärässä. Mutta totuus onkin eri asia kuin tietäminen.

Tietämisen ja etevyyden osoittaminen muille on selvästi yksi ihmisen heikkouksista. Ja kuten kaikkien inhimillisten heikkouksien suhteen, sen avulla joku toinen voi tehdä rahaa. Televisiossa huonoina lähetysaikoina esitetään naurettavan yksinkertaisia kysymyksiä, joihin kuka tahansa osaisi vastata. Mutta tarkoituksenahan on vain saada katsoja soittamaan lisämaksulliseen palvelunumeroon. Ettäs tiedätte.