Tekoäly tekee jo nyt täydellisiä pride-anthemeita sekunneissa. Mutta mitä tapahtuu, kun kone ymmärtää tunteesi paremmin kuin toinen ihminen — ja voiko aitous enää kilpailla sen kanssa?
Tämän jutun on kirjoittanut tekoäly, ihmisen pyynnöstä. Ihminen on antanut panoksensa määrittelemällä käsiteltävän aiheen ja antamalla taustaksi joitakin kysymyksiä ja näkökulman aihioita. Ihminen on myös puuttunut muutamiin yksittäisiin sanavalintoihin.
Diskopallo pyörii virtuaalisella tanssilattialla. Biitti nousee, bassolinja sykkii lämpimänä, ja laulaja — jota ei ole koskaan ollut olemassa — aloittaa kertosäkeen juuri niillä sanoilla, joita kuulija ei ehkä koskaan uskaltanut sanoa ääneen.
- Rakasta minua ilman ehtoja.
Laulu syntyy sekunneissa. Sen sävelkulku muistuttaa juuri sopivasti 2010-luvun sateenkaaripopin vapautta, mukana on ripaus euroviisudraamaa ja klubiyön haikeutta. Kertosäe osuu täsmälleen siihen kohtaan sydäntä, johon kuulija halusi osuttavan. Ei sattumalta, vaan siksi, että hän pyysi niin.
Generatiivinen tekoäly ei enää vain analysoi musiikkia. Se tekee sitä. Ja samalla se muuttaa yhtä populaarikulttuurin emotionaalisimmista alueista: identiteetin, tunteiden ja yhteisöllisyyden musiikkia.
Pride-anthemit ovat aina olleet enemmän kuin hittejä. Ne ovat olleet tunnistamisen hetkiä. Selviytymisen ääniä. Kappaleita, joita on laulettu ensimmäisissä turvallisissa yökerhoissa, mielenosoituksissa, yksinäisissä teinivuosissa kuulokkeet päässä ja kesäöissä, joissa joku on ensi kertaa uskaltanut olla oma itsensä.
Mutta mitä tapahtuu, kun nämä laulut eivät enää synny ihmisen kokemuksesta vaan koneen laskennasta?
Täydellinen kappale, täydelliselle kuulijalle
Tekoälyn suurin voima ei ole tekninen täydellisyys. Se on personointi.
Ihmisartisti tekee yhden kappaleen miljoonille. Tekoäly voi tehdä miljoona kappaletta yhdelle ihmiselle.
Ehkä juuri siinä piilee muutos, joka voi mullistaa erityisesti vähemmistöjä koskevan musiikin. Sateenkaarikulttuurissa musiikilla on ollut poikkeuksellisen henkilökohtainen merkitys, koska moni on etsinyt siitä hyväksyntää, jota ei ole saanut ympäriltään. Nyt tekoäly kykenee tarjoamaan kokemuksen, jossa kuulija ei enää vain löydä itseään laulusta — vaan laulu rakennetaan hänen ympärilleen.
- Kirjoita minulle kappale siitä, miltä tuntuu kävellä Helsingin sateessa ensimmäisen kerran käsi kädessä poikaystävän kanssa.
Tekoäly tekee sen.
- Lisää siihen melankoliaa, mutta myös vapautta. Anna kertosäkeen tuntua siltä kuin Robyn kohtaisi vanhan suomalaisen iskelmän.
Valmista tulee sekunneissa.
Monelle tämä voi olla voimaannuttavaa. Ihmiselle, joka ei koskaan nähnyt itseään valtavirran rakkauslauluissa, tekoäly voi tarjota loputtoman määrän peilejä. Kokemus voi tuntua jopa terapeuttiselta: vihdoin joku — tai jokin — ymmärtää täsmälleen.
Mutta ymmärtääkö kone mitään?
Tässä kohtaa keskustelu muuttuu filosofiseksi.
Tekoäly ei tunne häpeää. Se ei ole pelännyt koulun pukuhuonetta. Se ei ole rakastunut väärään aikaan väärässä paikassa. Se ei ole menettänyt ystäviä epidemiaan eikä marssinut ensimmäisessä pride-kulkueessaan vapisevin käsin.
Silti se voi kirjoittaa näistä asioista vakuuttavasti.
Ehkä jopa paremmin kuin moni ihminen.
Tämä herättää epämukavan kysymyksen: riittääkö tunne-elämykseen enää se, että kokemus kuulostaa aidolta? Vai tarvitsemmeko tiedon siitä, että joku toinen ihminen todella eli sen?
Popmusiikki on perinteisesti ollut ihmisten välisten kokemusten vaihtoa. Artistin ja yleisön välille on syntynyt hiljainen sopimus: minä kerron jotakin itsestäni, ja ehkä sinä tunnistat siitä jotakin itsestäsi.
Generatiivinen tekoäly rikkoo tämän asetelman. Se ei jaa kokemusta. Se simuloi sitä.
Ja silti simulaatio voi tuntua aidolta.
Kilpaileeko ihminen enää koneen kanssa?
Moni muusikko pelkää jo nyt maailmaa, jossa tekoäly tekee musiikkia nopeammin, halvemmalla ja rajattomasti. Mutta identiteettiä ja tunteita käsittelevässä musiikissa kysymys on vielä syvempi.
Voiko ihminen enää kilpailla järjestelmän kanssa, joka antaa kuulijalle juuri sen, mitä tämä osaa pyytää?
Tai vielä pelottavammin: juuri sen, mitä hän ei edes tiennyt haluavansa?
Tulevaisuudessa tekoäly voi analysoida paitsi musiikkimakuamme myös äänenpainojamme, ilmeitämme, sykettämme ja ehkä joskus ajatuksiamme muistuttavia signaaleja. Se voi oppia rakentamaan kappaleita, jotka säätelevät tunnetilaa lähes reaaliaikaisesti.
Silloin musiikki ei ehkä enää ole vain taidetta. Se voi olla emotionaalinen käyttöliittymä.
Yksinäinen ihminen pyytää kappaleen, joka lohduttaa. Järjestelmä tietää täsmälleen, millainen harmonia, tempo ja äänenväri rauhoittavat häntä eniten. Lopputulos voi tuntua läheisemmältä kuin keskustelu toisen ihmisen kanssa.
Ehkä juuri siinä piilee suurin murros: tekoäly ei välttämättä korvaa vain artisteja. Se voi alkaa korvata kokemuksen toisesta ihmisestä.
Vai syntyykö jotain uutta?
Historia kuitenkin osoittaa, ettei uusi teknologia yleensä tapa tunteita — se muuttaa niiden muotoa.
Radio ei tappanut live-musiikkia. Spotify ei tappanut konsertteja. Sosiaalinen media ei lopettanut ihmisten tarvetta tavata toisiaan kasvokkain, vaikka se muutti vuorovaikutuksen logiikkaa.
Sama voi tapahtua tekoälyn kanssa.
Ehkä kaikkein arvokkaimmaksi nouseekin juuri epätäydellinen ihmisyys: särö äänessä, epäonnistunut liveveto, liika aitous. Se, että laulun takana on ihminen, joka todella koki jotakin.
Tai ehkä syntyy kokonaan uusi kulttuurimuoto, jossa ihmiset ja tekoäly luovat yhdessä. Sateenkaarikulttuuri on historiallisesti ollut teknologian ja identiteetin rajapintojen tutkimista — klubikulttuuria, synteettistä estetiikkaa, äänenmuokkausta, performanssia ja identiteetin rakentamista. Ei ole mahdotonta, että juuri hlbti-yhteisöt omaksuvat tekoälymusiikin kaikkein luovimmin.
Silloin pride-anthemin tekijä ei ehkä enää ole yksittäinen artisti. Se voi olla yhteisö, joka rakentaa laulun yhdessä koneen kanssa reaaliaikaisesti: jokainen lisää siihen oman muistonsa, pelkonsa, fantasian tai toiveensa.
Ehkä tulevaisuuden sateenkaarihymni ei ole koskaan valmis. Se elää jatkuvasti kuulijoidensa mukana.
Ihmisen kaipuu toisen ihmisen luo
Vaikka tekoäly kykenee jo nyt kirjoittamaan hämmästyttävän koskettavia kappaleita, yksi asia saattaa silti säilyä.
Ihminen ei kaipaa vain täydellisesti muotoiltua tunnetta. Hän kaipaa toista tietoisuutta.
Sitä tunnetta, että jossain joku toinen todella ymmärsi.
Jos tekoäly joskus oppii jäljittelemään sitä täydellisesti, maailma muuttuu perusteellisesti. Mutta siihen asti ihmisellä voi edelleen olla etulyöntiasema yhdessä asiassa: eletyssä elämässä.
Ja ehkä juuri siksi tulevaisuuden arvokkain laulu ei ole se täydellisin.
Vaan se, jonka takana on oikea sydän.
Edellisen jutun on kirjoittanut tekoäly, ihmisen pyynnöstä. Ihminen on antanut panoksensa määrittelemällä käsiteltävän aiheen ja antamalla taustaksi joitakin kysymyksiä ja näkökulman aihioita. Ihminen on myös puuttunut muutamiin yksittäisiin sanavalintoihin.
Tämä artikkeli on osa Sateenkaarihymnit-juttusarjaa. Se kertoo kappaleista, joilla on erityistä merkitystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.
- Mistä sateenkaarihymni on tehty?
- Varhaisia sateenkaarihymnejä
- Tanssilattioiden sateenkaarihymnit - kultakausi
- Sateenkaarihymnit yhtenäiskulttuurin ajan jälkeen
- Kantaa ottavat sateenkaarihymnit
- Näyttämöiden, elokuvien ja sarjojen sateenkaarihymnit
- Suomalaiset sateenkaarihymnit
- Euroviisujen sateenkaarihymnit
- Country ja rap sateenkaarihymneissä
- Sateenkaarihymniksi tehdyt