Itävalta sai rekisteröidyn parisuhteen
Nationalrat eli Itävallan parlamentti äänesti 10.12.2009 rekisteröidystä parisuhteesta. ja muista lakimuutoksista, joita samalla joudutaan tekemään. Laki hyväksyttiin.
Nationalrat eli Itävallan parlamentti äänesti 10.12.2009 rekisteröidystä parisuhteesta. ja muista lakimuutoksista, joita samalla joudutaan tekemään. Laki hyväksyttiin.
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on lupautunut avaamaan tulevan kesän Helsinki Pride -viikon. Helsinki myös panostaa homoystävällisyyteen - ja homomatkailijoiden houkutteluun. Asiasta kertoo YLE:n verkkosivut.
Sofian parlamentissa syntyi kiihkeä sanasota eilen ulkomaisten suurlähettiläiden läsnäollessa, kun äärikansallinen edustaja syytti toisen puolueen edustajaa piilohomoksi.
Kolme nuorta miestä joutuu oikeuteen, koska he ovat pitäneet yllä uusnatsistista internet-sivua Redwatch. Sivusto on amerikkalaisella palvelimella.
Britanian pääministeri haluaa edistää homojen oikeuksia EU-alueella ja koko Euroopassa. Englanti on jo käynyt neuvotteluja Ranskan ja Espanjan kanssa.
Petroskoi on viime aikoina silloin tällöin ollut HLBTI-uutisissa. Heinäkuussa HLBTI-aktivistit ylistivät juuri valittua pormestaria positiivisesta suhtautumisesta HLBTI-vähemmistöön. Tänään on uutinen homojen ja lesbojen sosiaalitoiminnasta Petroskoissa
Ugandalainen oikeusvaliokunta on poistanut lakiehdotuksesta kuolemanrangaistuksen. Lakiesityksen tehnyt kansanedustaja on eri mieltä. Eilen BBC kyseli: pitäisikö homot teloittaa.
Poliisiammattikorkeakoulu on jo vuosien ajan selvittänyt viharikosten määrää. Nyt on tietoa myös HLBTI-ihmisiin kohdistuvista viharikoksista. Poliisilla on viime vuodelta merkinnät 859 viharikoksesta. Ne ovat lisääntymässä.
Äänin 11-2 on Washingtonin kaupunginvaltuusto päättänyt avioliiton avaamisesta. Nyt homoaktivistit toivovat, että kongressi ei esitä vetoa.
Hondurasissa ihmisoikeustilanne on vaikeutunut. Sotilasjuntta syrjäytti puoli vuotta sitten demokraattisen hallinnon. Nyt homoaktivisti ammuttiin.
Bobbi Davis, bordellin omistajatar, Nevadan maaseudulla, 2 tunnin automatkan päässä Nevasasta, haluaa tulevaisuudessa myös miehiä töihin. Bisnes saisi lama-aikana uuden sysäyksen. Floridassa homo-pornotähti tukehtui.
Spiegelin haastattelussa Venäjän ortodoksisen kirkon ulkomaanasioiden päällikkö sanoo, että yhteistyö protestanttien kanssa on mahdotonta. Yksi syy: vapaamielinen suhtautuminen homoihin.
Torstaista sunnuntaihin on Edinburghissa Englannissa pidetty IGLYOn vuosikokousta. IGLYO on International Lesbian and Gay Youth Organisation.
Lauantaina Texasin osavaltion suurimman kaupungin Houstonin pormestariksi valittiin Annise Parker. Hän sai 53 prosenttia annetuista äänistä. Annise Parker on avoimesti lesbo.
40 helsinkiläistä naisparia on hakenut adoptio-oikeutta puolison lapseen. Hakijoiden joukossa ei ole ollut miespareja. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Tukholman poliisi etsii lisää uhreja. Kaksi nuorta miestä tekeytyi homojen tuttaviksi ja ryösti heidät kodeissaan.
New Jersey: Rocktähti Bruce Springsteen ottaa nettisivullaan kantaa avioliiton avaamisesta homoille ja lesboille kotiosavaltiossaan New Jerseyssä. Tähden mukaan se on ihmisoikeus.
Lauantaina 12.12.2009 valitaan uusi pormestari USAn Houstonille. Toinen kärkiehdokkaista on lesbo. Miten käy konservatiivisessa Houstonissa?
Friedrich-Ebert -säätiön toimesta nettiin on saatu laaja ihmisoikeustyön käsikirja. Saksankielisessä käsikirjassa on 220 sivua ja se käsittelee mm. eurooppalaisia instituutioita, jotka toimivat ihmisoikeuksien puolesta.
Montrealin yliopiston tutkijat etsivät tutkimukseensa 20-30-vuotiaita miehiä, jotka eivät ole lainkaan käyttäneet pornoa. Ei löytynyt.
Amerikkalainen Transgender Legal Defense & Education Fund raportoi 17-vuotiaan transgender-ihmisen syrjinnästä työhönotossa. Tapaus sattui McDonaldsissa Orlandossa.
Viron oikeusministeriö haluaa, että sosiaaliministeriössä valmistellaan lainsäädäntöä sukupuolenkorjaus-asiassa. Lainsäädännön puuttuminen aiheuttaa ongelmia perheoikeuksia käsittelevissä tilanteissa.
Gene Robinson on tällä hetkellä ainoa episkopaalikirkon piispa, joka on avoimesti homo. Nyt ollaan Los Angelesissa valitsemassa apupiispoja, ja ehdokkaiden joukossa on homo ja lesbo.
Joulukuun alussa 2004 Tallinnassa avasi ovensa uusi trendikäs gayklubi Angel. Viisivuotisjuhlinta alkoi jo viime yönä.
Ugandaan on suunnitteilla tiukka homolaki. Homo voi saada kuolemanrangaistuksen. Saksan hallitus uhkaa katkaista ulkomaanavun Ugandalta.
Saksassa vihreät yrittivät perjantaina saada homoliitossa oleville tasa-arvoa perintöverossa. Merkelin ja Westerwellen hallitus oli vastaan.
Meksikolainen kardinaali Javier Lozano Barragán, Vatikaanin entinen "terveysministeri" pitää homoseksuaalisuutta loukkauksena Jumalaa kohtaan. Homot ja transihmiset eivät pääse taivaaseen. Saksalainen homojärjestö: Vatikaani maailman suurin gay-yhteisö
Homoliitot ovat juuri nyt kovasti julkisuudessa Virossa. Tiistai-iltana Viron ETV-kanavalla oli tunnin mittainen asiallinen keskustelu homoliitoista (paikallinen A-talk). Kirkko tuomitsee suunnitelmat.
New Yorkin osavaltion senaatti hylkäsi keskiviikkona samaa sukupuolta olevien avioliitot.
Helsingin Seudun Seta valitsi yhdistykselle uuden puheenjohtajan. Hallitukseenkin tuli suuria muutoksia.