Budapestiläinen kylpylä ei saa syrjiä homoasiakkaita

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Unkarin syrjintäviranomaisen mukaan budapestiläinen kylpylä toimi väärin, kun se nöyryytti ja ajoi kylpylästä ulos homoparin, joka suuteli toinen toistaan lämminvesialtaassa. Heteroparit saivat siellä suudella. Järjestyssäännöissä ei ollut mitään suutelukieltoa. Tapaus sattui viime vuoden maaliskuussa Kiraly-kylpylässä, joka aikaisemmin oli homojen suosiossa. Kylpylä joutuu nyt tarkistamaan toimintatapojaan.

Miesparin toinen osapuoli kertoo, että he olivat kylpylän keskialtaassa, ja suutelivat toisiaan samalla tavalla kuin kolme, neljä heteroparia. N. 60-vuotias mies pahoitti mielensä, haukkui pariskunnan ja vaati heitä ulos. Miehen mukaan ”tämä ei ole mikään homopaikka”. Raivoava mies kutsui paikalle henkilökunnan. Paikalle tuli ensin kylpylän tuntityöntekijä ja perässä esimies. Henkilökunta vaati miehiä ulos, koska homopari rikkoi julkista säädyllisyyttä. 60-vuotias kylpylävieras jatkoi homottelua. Henkilökunta kertoi myöhemmin, että miehet halailivat ja pussailivat toisiaan. He jopa makailivat vedessä toistensa päällä. Henkilökunta vihjasi, että taisi olla seksikontakti menossa. Syrjintäviranomainen ei kuitenkaan uskonut näitä vihjailuja, koska kukaan asiakkaista ei ollut huomannut mitään. Suutelu ei ollut kiellettyä ja sitä harrastivat myös heteroparit.

Kylpylä puolustautui sillä, että he joutuivat vaalimaan julkista säädyllisyyttä, kun pariskunta käyttäytyi säädyttömästi. Syrjintäviranomaisen mukaan muiden ihmisten mielipide homojen siveettömyydestä ei voi olla homojen syrjinnän perusteena. Yleinen mielipide ja ennakkoluulot eivät riitä perusteeksi syrjinnälle. Kylpylä puolustautui, että he päättelevät säädyttömyyden sen perusteella, mitä muut kylpylävieraat sanovat. Kylpylä vie asian ilmeisesti oikeuden käsittelyyn. Sieltä saadaan ilmeisesti taas tulkinta siitä, mitä syrjintä on.


http://index.hu/belfold/2013/06/04/megalaztak_a_furdoben_csokolozo_ferfipart/


Tapaus on sen takia mielenkiintoinen, että se pääsi laajasti mediaan. Pari vuotta sitten Király-kylpylä yritti karkottaa homot määräämällä uimahousupakon ja samalla naiset ja miehet pääsivät yhtaikaa kylpylään. Aikaisemmin miesten ja naisten vuorot olivat erilliset. Ulkomaisilla nettisivuilla kylpylä on edelleen merkitty homojen kohtauspaikaksi. Kylpylässä käyneet ulkomaisten homolehtien matkailutoimittajat ovat kertoneet, että siellä tapaa pääasiassa ulkomaisia homoturisteja ja heteroita.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

http://ranneliike.net/teema/men-only-paivat-loppuvat-budapestin-kiraly-kylpylassa?cid=10&aid=5387


Ns. ”julkinen säädyttömyys” on ollut puheenaiheena ennenkin. Viime kesänä 2012 ennen Budapestin Prideä poliisin johto varoitti prideen osallistuvia: mitään ”julkista säädyttömyyttä” ei tulla suvaitsemaan. Tiedote oli outo, koska koskaan ei ole mitään sellaista tapahtunut. Priden järjestäjät tekivät valituksen poliisin syrjivästä lausunnosta: länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan ketään ei voida tuomita ”yleisen mielipiteen” perusteella. Ilmeisesti poliisi yritti tehdä prideparaatin arveluttavaksi ja tuomittavaksi.

Lakitekstit vs. tosielämä


Homojen asema Unkarissa on lainsäädännöllisesti parempi kuin Suomessa. Tämä todettiin EU:n perusoikeusviraston selvityksessä 16.5.2013. Tasa-arvomaana Unkari sijoittuu keskivaiheille, Suomi keskiarvon alapuolelle. Unkarin pääministeri ylisti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa tiedotteessan homofobian vastaisena päivänä 17.5.2013. Myös Suomessa Unkarin suurlähetystö levitti tätä tutkimustulosta. Monen mielestä se oli ns. ”pinkkipesua”: homojen hyvä lainsäädännöllinen asema valjastetaan hallituksen propagandatarkoituksiin.


Lakitekstien ja tosielämän ristiriita käy kuitenkin hyvin ilmi siitä keskustelusta, jota viime viikkoina on käyty Unkarin uudesta perustuslaista. EU-komissio on varoitellut, että Unkarin perustuslaki ja sen viimeisimmät muutokset ovat EU-arvojen vastaisia. Ongelmia on mm. oikeusjärjestelmässä, median vapaudessa, perhepolitiikasssa ja vähemmistöjen kohtelussa. Asia oli jo kertaalleen EU-parlamentin käsittelyssä toukokuussa. EU-parlamentti päätti kuitenkin odotella, että ns. Venetsian komissio tutkii perustuslain yksityiskohtaisesti. Venetsian komissio on perustettu analysoimaan ja avustamaan eri maiden lakiuudistuksia. Komissioon kuuluu mm. suomalainen Kaarlo Tuori.

Venetsian komission lausunto Unkarin perustuslaista tuli vahingossa keskeneräisenä komission nettisivulle pari viikkoa sitten, ja yksi lehti ehti sen kopioida ja uutisoida. Luonnos tyrmää Unkarin perustuslain totaalisesti. Komissio pitää perustuslakia poliittisena ohjelmana, joka ajaa vain maata johtavan Fidesz-puolueen etuja. Lausunto julkaistaan virallisesti lähiviikkoina, joten Unkari nousee jälleen otsikoihin. Mielenkiinnolla odotellaan, mitä komissio sanoo Unkarin uudesta perhe-määritelmästä. Perheitä ovat nykyisellään vain isä-äiti-lapsi –perheet ja biologinen lapsi-vanhempi –perhe (yksinhuoltaja). Esim. sateenkaariperheet eivät enää kuulu perheiden joukkoon, koska toisella vanhemmalla ei ole biologista yhteyttä lapseen. Myös rekisteröity parisuhde on ollut vaaravyöhykkeessä, koska perustuslaissa kristilliset arvot on nostettu vahvaan asemaan.

EU-parlamentissa äänestetään Unkarin perustuslain ”laillisuudesta” todennäköisesti heinäkuussa. Tosin tulvatilanne saattaa muuttaa suunnitelmia. Budapestissa mm. pääoppositiopuolue on julistanut ”aselevon” hallituksen suuntaan, koska Tonavan pinta nousi hälyyttävästi ja satojen kilometrien matkalla alavat maat peittyvät tulvan alle. Hätätilanne saattaa kestää viikkoja.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!