Tagesspiegel-lehti kertoo tänään tarinan isästä ja pojasta. Poika Georg oli 11-vuotias, kun isä muutti toisen miehen kanssa yhteen asumaan. Syntyi sateenkaariperhe. Koulussa poikaa haukuttiin "Perseestäsyntyneeksi".
Kerran isä toi kotiin toisen miehen ja tämä oli sympaattinen alusta alkaen. Isä esitteli: Tämä on Markus, minun hyvä ystäväni. Georgille tämä ei ollut mikään suuri yllätys, koska kotona oli aina puhuttu avoimesti seksuaalisuudesta. Hän tiesi, että isä oli biseksuaali. Perheeseen oli tullut avioero, kun äiti löysi uuden miehen ja muutti pois.
Aikaa on kulunut niin paljon, että Georg on nyt 22-vuotias. Hän on juuri avannut oman parturinliiikkeen Berliinin Charlottelnburgiin. Työtä on paljon, 12 tuntia kuutena päivänä viikossa.
Georg muistelee vanhaa perhe-elämää. Elämä kahden isän kanssa oli aika onnellista. Toisella isällä oli myös poika ja nuoret olivat kuin veljeksiä. Perheen onni kesti 5 vuotta. Sitten tuli ero. Ja jälleen Georg oli murheissaan. Hän on perhekeskeinen ihminen. Tämän eron jälkeen alkoi taas suhde äitiin parantua.
Berliniläinen sosiologi Uli Streib-Brzic on kirjoittanut kirjan sateenkaariperheistä. Siinä kirjassa kysellään lapsilta ja nuorilta, millaisena he kokivat elämänsä. Kirjassa esiintyy 36 poikaa ja 31 tyttöä. Kaikilla ei ole ollut yhtä helppoa kuin Georgilla. Georg on mukana kirjan haastatteluissa.
Miten sujui Georgen koulunkäynti? Isä kävi vanhempien kokouksissa ja kertoi avoimesti asian. Mutta pojalle alkoi siitä surkea aika. Vieläkin tätä kertoessaan hänen äänensä murtuu. Toisaalta muut koulukaverit olivat kateellisia, kun Georgen isä oli niin "cool". Georg vei kavereitaan kotiin ja siellä kuunneltiin musiikkia ja keskusteltiin ja keskusteluihin osallistui myös Georgen isä.
Mutta samaan aikaan Georgea alettin haukkua "perseestäsyntyneeksi". Georg sai monenlaisia iskuja. Jopa paras ystävä käänsi hänelle selkänsä. Varmaan joukon paine vaikutti. Georg oli hyvin tyytyväinen, kun hän lopetti koulun kymmenennen luokan jälkeen ja lähti ammattioppiin. Hän oli isän parturiliikkeessä oppisopimuskoulutuksessa. Lievä lohtu oli, että paras ystävä vähän myöhemmin pyysi anteeksi käyttäytymistään. Uutta ystävyyttä siitä ei koskaan enää syntynyt.
Isä kävi säännöllisesti homoisien ryhmässä. Sitä kautta opittiin tuntemaan toisia nuoria, jotka ovat kokeneet jotain samanlaista. Ryhmä on eräänlainen "kantapöytä", jossa käydään keskustelemassa kokemuksista. Monilla pitkään avioliitossa olleilla oli vaikeuksia kaapista ulostulossa. He ovat juuri löytäneet homoutensa, mutta eivät selviä sen kanssa.
Näissä tapaamisissa Georg tutustui myös yhteen tyttöön, jonka kanssa oltiin yhdessä aika kauan. Tällä hetkellä Georg elää singlenä. On vain satunnaisia ystävyyksiä. Hän on hetero, mutta hänessä elää hieman bi. Hän voisi kokeilla sellaista, mutta hän sanoo, ettei hän voisi elää yhdessä toisen miehen kanssa. Isäkään ei siitä innostuisi. Hän haluaa lastenlapsia,.