Hyvä naimakauppa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1


Englannissa 47-vuotias Peter Lawrence on pankkiriliikkeen pääanalyytikko, ja vuositulot ovat 465 000 euron luokkaa. 54-vuotias Donald Gallagher on musikaalilaulaja ja viimeksi hän oli Bernadetten roolissa London Palace Theatren musikaalissa Priscilla.

Pariskunta solmi parisuhteen 1997 ja joulukuussa 2007 siitä tuli virallisesti siviililiitto. Ero tuli syyskuussa 2008. Siviililiitto kesti 7 kuukautta. Nyt riidellään omaisuuden jakamisesta. Omaisuus on n. 4,8 miljoonaa euroa. Luxusasunto on Southwarkissa Lontoossa. Sen arvo on n. 2,9 miljoonaa euroa. Se on ollut Peter Lawrencella vuodesta 1995.

On myös maatila Amberleyssa West Sussexissa, arvo miljoona euroa ja viisi makuuhuonetta. Sitten on vielä käteisrahaomaisuus. Luxusasunnon arvo oli parisuhteen alkaessa 1997 n. 650 000 puntaa. Se tuli pariskunnalle Peter Lawrencelta. Musikaalilaulajan tulot ovat olleet vuosittain korkeintaan 47 000 euroa. Viime kesäkuussa oikeus jo päätti, että nämä tuloerot pitää ottaa lopullisessa päätöksessä huomioon.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Musikaalilaulajalle kuuluu päätöksen mukaan maatila, 200 000 puntaa eläkesäätiöstä ja 580 000 käteistä. Musikaalilaulajalle kuuluu jaettavaksi siis n. 2 miljoonaa euroa. Oikeuden mukaan tämä rahasumma takaa riittävän laadukkaan elämän jatkamisen.

Peter Lawrence vei asian valitustuomioistuimeen. Siellä kolme tuomaria pohti tilannetta. Päätös oli samanlainen, mutta käteisen osuus pienennettiin 350 000 puntaan. Avioerossa omaisuus menee jakoon. Peter Lawrence yritti saada luxusasunnon pois jaosta, koska se oli hänellä jo ennen parisuhdetta. Ei onnistunut.

1 kommenttia

Niin, toki samat oikeudet ja velvollisuudet, kuin avioliitossakin, myötä ja vastoinkäymisissä. Hölmöhän on se, joka ei sitä ymmärrä, kun naimakaupat tekee.

Ihan eri paria omaisuudeltaan olevissa rekisteröidyissä parisuhteissa tai samansukupuolen avioliitoissa avioehto on se ainut tapa pitää omansa.
Muuten menee fifty-fifty, kun erotaan - elleivät osapuolet sulassa sovussa muuta sovi. Suomessahan ei eroon "syyllistä" tms määrätä, vaan vain ero saatetaan voimaan, jomman kumman tai molempien tahdosta ja eron harkinta-ajan jälkeen sitten puolitetaan omaisuus, ellei avioehtoa ole tehty. Tai sitten jaetaan omaisuus, jos siitä sulassa sovussa erotessa osapuolet niin kykenevät yksimielisesti päättämään. Mutta ehkei se sulassa sovussa eroaminen ole yhtään sen todennäköisempää kuin ns. sekapareillakaan.

Kommenttia muokattu: 31.03.2012 klo 16:58