Regnbågshelgen-paneeli: Tilanne Latviassa on olennaisesti parantunut

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006

Latvian Pride-paraatit ovat olleet niitä, joita Amnesty International on virallisesti tukenut. Latviassa on vaikuttanut vahva No-Pride -liike, jonka taustavoimat löytyvät Amerikasta ja käytännön työtä tekee New Generation -kirkkokunta. Se on erityisesti venäläisen kansanosan suosiossa. Ennen iltapäivän paneelia katsottiin viime vuonna valmistunut elokuva Riian Prideistä vuosina 2005-2007. Tunnelmat vastustajien joukoissa olivat raivokkaat, kun oikeuden päätöksillä pridet sallittiin. Suurissa vastamielenosoituksissa esim. mustiin pukeutuneet naiset makasivat lähes transsin kaltaisessa tilassa kadulla, rinnan päällä Marian kuva. Jotkut suositut viihdetaiteilijat asettuivat julkisesti No-Pride -liikkeen riveihin.

Elokuvassa vilahti myös Suomen lippu. Vuonna 2007 Riian Prideen osallistui linja-autollinen Vihreitä Nuoria, mukana kansanedustajat Tynkkynen ja Sinnemäki. Ranneliike raportoi silloin laajasti tapahtumista Riikassa. Ehkä koskettavin oli prideä puolustavan pastorin kohtalo. Hän ei jaksanut enää, vaan muutti pois Latviasta. Nykyisin hän työskentelee lontoolaisessa coffee-shopissa.

http://80.83.4.50/teema/latvian-pride-lahestyy?srt=2&cid=1&aid=1096&kaikki=1


Paneelikeskustelun puheenjohtaja Andrejs Visockis elää nykyään Suomessa. Vielä vuonna 2007 hän toimi pride-juhlassa mm. tulkkina. Keskustelijona ovat Latvian homojärjestön Mozaikan puheenjohtaja Linda Freimane (elänyt pitkään Ruotsissa) ja Suomen Amnestyn HLBTI-ihmisoikeusryhmän vetäjä Krister Karttunen.


Paneelikeskustelussa puhuttiin pridestä ilmiönä yleisemmin. Läntisissä maissa sitä pidetään vain juhlimisena. Itäisessä Euroopassa sanoma on: "Me olemme olemassa, meitä on". Latviassa kansalaisia peloteltiin satunnaisilla kuvilla läntisten suurkaupunkien pride-paraateista. Oli paljasta pintaa ja kummallisuuksia. Latviassa priden nimeä yritettiin muuttaa ("ystävyyden päivät" jne), mutta julkisuudessa puhuttiin pridestä. Vastapuolelle perustettiin No-Pride -liike. Monet homot ja lesbot Riiassa ovat olleet prideä vastaan. Jo vuosia sitten maan perustuslakia muutettiin niin, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto. Perustuslain muuttaminen on pitkä projekti.

Seuraavassa paneelin ensimmäinen puolituntinen.

(kuva: Regnbågsankan)

Kommentoi juttua ja keskustele aiheesta