Tärkeä laki hyväksytty: Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 5

Vuoteen 2008 mennessä oli Suomessa solmittu 1244 rekisteröityä parisuhdetta. Se on erittäin vähän, kun samaan aikaan on epävirallisesti arvioitu, että noin puolet homoista ja lesboista elää yhdessä toisen henkilön kanssa, siis jonkinlaisessa avoliiton tapaisessa suhteessa.

Eduskunta hyväksyi eilen lain, jolla säädetään avoliitossa elävien yhteistalouden päättymistä. Laki koskee vain sellaisia avoliittoja, jotka ovat kestäneet vähintään viisi vuotta tai joissa on yhteinen lapsi. Satunnaiset lyhytaikaiset ystävyyssuhteet eivät siis vielä ole lain tarkoittamia avoliittoja. Myös homoparin avoliitto kuuluu lain piiriin.

Kun avoliitto purkautuu, avopuolisot saavat vapaasti jakaa omaisuutensa ja varansa, mutta riitatapauksessa asia voidaan viedä oikeuden käsittelyyn. Osapuolet joutuvat itse perustelemaan, onko kyseessä ollut avoliitto. Missään virallisissa rekistereissähän ei sellaista merkintää pitäisi olla. Avoliiton alkaminen nähdään mm. osoitetiedoista.

Heteroavoliitoissa monet perheen menot jaetaan puolisoiden kesken tietyllä tavalla. Esim nainen hankkii useammin ruoat, mies autotarvikkeet ja kodinkoneet, jne. Homoliitoista ei tässä suhteessa ole mitään tutkimustietoa. Esim. yhteinen pankkitili on avoliitoissa luultavasti harvinaisuus. Kun maallista mammonaa kertyy, puolisot kuitenkin tietävät, kenen rahoilla mikin esine tai hyödyke on hankittu. Eron tullessa se pitää esineen, joka on sen maksanut. Arkielämä on kuitenkin toisenlaista. Tavaraa hankitaan, eikä aina jää todisteita, kenellä on omistusoikeus. Parisuhteen aikana on voimassa keskinäinen solidaarisuus. Tavarat ovat yhteiskäytössä, eikä välttämättä kirjata ylös, kuka on hankkinut mitäkin. Periaate kuitenkin on, että tavara kuuluu sille, jonka nimi on kuitissa. Jos omistajaa ei pystytä selvittämään, perusoletuksena on, että tavara on yhteistä. Kiinteistöjen ja ajoneuvojen osalta omistajan määrittely on helpompaa, koska omistaja näkyy rekistereissä.

Elämän suurissa sijoituksissa tilanne voi kuitenkin olla sellainen, että esim kesämökki merkitään toisen avopuolison nimiin, mutta toinen puoliso avustaa hankintaa esim,. makselemalla yhteisen asunnon vuokria ja muita menoja vuosikausien ajan. Tai toinen avopuoliso tekee remontti- ja ylläpitotöitä toisen omistamassa kiinteistössä tai kesämökissä. Lain mukaan voi hakea erotilanteessa hyvitystä tästä tuesta. Heteroavoparilla se voi näkyä esim. niin, että toinen puoliso hoitaa kotona lasta, kun toinen tekee uraa ja hankkii omaisuutta. Silloin heikompi osapuoli on oikeutettu jonkinlaiseen hyvitykseen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kun kuolema kohtaa avoparin, toinen avopuoliso ei peri toista.Tarvitaan aina testamentti. Ilman testamenttia kuolleen sukulaiset tulevat ja vievät omansa. Yhteinen asunto ei jää jälkeenjääneen puolison haltuun kuten avioliitoissa, vaan se jaetaan. Mutta jälkeenjäänyt avopuoliso voi saada kuolinpesän varoista harkinnanvaraista puolisoavustusta määräajan, jos puoliso jää heikkoon asemaan.

Kun avoliitto purkautuu, omaisuus erotellaan ja jaetaan. Jos yhteisessä omistuksessa olevista asioista ei päästä yhteisymmärrykseen, oikeus määrää pesänjakajan.

Useimmiten eron tullessa asiat sovitaan vähin äänin. Toinen lähtee ja toinen jää. Mutta kun on kertynyt paljon yhteistä omistusta ja aletaan riidellä tavarasta, voi hakea apua tästä laista ja oikeuden määräämästä pesänjakajasta.

Lakiesitys ja laki:
http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+37/2010&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

5 kommenttia

>Laki koskee vain sellaisia avoliittoja, jotka ovat kestäneet vähintään viisi vuotta tai joissa on yhteinen lapsi.

Sanokaa minulle yksikin hyvä peruste miksi tällaisessa parisuhteessa elävät eivät ole ymmärtäneet avioitua edes maistraatissa tai rekisteröidä parisuhdettaan, jos eron tai kuoleman jälkeinen taloudellinen turva koetaan niin tärkeäksi?
Homo- ja lesbopareille rekisteröity parisuhde merkitsee pakko-outtaamista. Kun lomakkeeseen merkitään rasti kohtaan: "rekisteröity parisuhde", siinä samalla kerrotaan, että ollaan homoja tai lesboja. Kaikki eivät sitä halua.