Suomen Budapestin suurlähetystö halusi tukea Prideä

  • Uutinen
  • Pride
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006

Budapestin suurlähetystö on ollut tukemassa Prideä

Suomen Budapestin suurlähettiläs Jari Vilen on kertonut: 7.8.2009 hän on ilmoittanut, että Suomen suurlähetystö on tukemassa hanketta. Nyt selvitetään, miksi Suomen nimeä ei näy tukijoiden listassa.

Illan mittaan Budapestin Priden kotisivuille on korjattu, että 14 suurlähetystöä on osoittanut tukensa tapahtumalle. Suurlähetystöjen luettelosta kuitenkin edelleen puuttuu Suomi. Aikaisemmin suurlähetystöjä oli 13.


31.8.2009 klo 13 Aikaisempi uutinen: Budapestin suurlähetystön rooli


Tämän viikon teemana on Budapestin Pride. Se on järjestetty jo vuodesta 1996 alkaen, mutta vasta kahtena viime vuonna prideparaatin kimppuun on hyökätty.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

13 maan suurlähetystöt ovat yhteisessä julkilausumassaan ilmoittaneet tukensa Budapestin Pridelle. Englannin suurlähetystö oli aloitteentekijänä. Mm. Ruotsi ja Norja ovat allekirjoittaneet julkilausuman. Suomen suurlähetystö ei ole allekirjoittajajoukossa mukana. Monet ovat ihmetelleet Suomen suurlähetystön asennetta. Budapestissa suurlähettiläänä on Jari Vilen. Hän on ollut kokoomuslainen poliitikko ja nykyisin diplomaatti. Jari Vilen toimi poliitikkona monissa arvovaltaisissa viroissa.

On mahdollista, että suurlähettiläs Jari Vilen ei ole ollut aloitteellinen tässä Priden tukemisasiassa. Muualla suomalaiset suurlähettiläät ovat olleet aktiivisia. Esim. Latviassa Suomen suurlähettiläs kävi henkilökohtaisesti vuonna 2007 tutustumassa Riian Priden järjestelyihin ja samalla tervehtimässä Suomesta tulleita Pride-vieraita. Keväällä 2009 Moskovan Pridessä lehtitietojen mukaan oli paikalla Ranskan, Suomen, Saksan, Englannin, USAn ja Hollannin lähetystöjen edustajat tarkkailijoina ja siltä varalta, että Moskovan Prideen osallistuvat ulkomaalaiset tarvitsisivat apua.

Suomen suurlähetystön toimintaan Budapestissa voi tutustua heidän kotisivuillaan

http://www.ulkoasiainministerio.fi/public/default.aspx?nodeid=16146&culture=fi-FI&contentlan=1

Jos joku lähtee mukaan Budapestin Prideen, kannattaa ottaa yhteys suurlähetystöön, sähköpostiosoite:

sanomat.bud@formin.fi

Lähetystöjä pitää lähestyä vähintäänkin kohteliaasti, että sanoma yleensä tulee luetuksi ja mahdolliset kommentit päätyisivät suurlähettilään pöydälle.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!