Ohjaaja-käsikirjoittaja Kirsi Marie Liimataisen Kotiinpaluu saa kantaesityksensä KokoTeatterissa 17.8.2022.
Näytelmä kertoo Jannikasta, joka on työskennellyt valokuvaajana ulkomailla. Raskas työ humanitäärisissä kriisikohteissa on vienyt veronsa ja unelmissa alkaa siintää rauhaisa elämä maaseudulla. Jannika ostaa talon kotikonnuiltaan ja asettuu sinne avopuolisonsa Mirjamin kanssa. Kotiinpaluu ei suju kuitenkaan ongelmitta, vaikka Jannikan äiti tekeekin tilanteessa voitavansa. Kyläläisten käsityksissä vaikuttavat ikiaikaiset asenteet ja naisiin suhtaudutaan syrjivästi. Vain naapuritalon vanhapoika tarjoaa auliisti apuaan ja vierailee heidän luonaan päivittäin. Kun Jannika torjuu naapurin kosinnan ja mies ymmärtää naisparin elävän synnissä, sopu särkyy.
- 2020-luvulla maailma muuttuu avoimemmaksi, mutta pintaa raaputtaessa huomaa, että erilaisuuden ja toiseuden pelko nostaa päätään vuorovedoin. Maakunnissa vastustetaan kynsin ja hampain Pride-tapahtumia ja vaahdotaan vaarallisesta sateenkaariaatteesta. Aito avioliitto -kampanja on voimissaan ja seksuaalista eheyttä voi edelleen oppia herätyskristillisessä liikkeessä. Syrjinnän kokemukset ovat seksuaalivähemmistön keskuudessa universaalisti yhdistävä tekijä, sanoo ohjaaja Kirsi Liimatainen.
Liimatainen kertoo, että oman nuoruutensa aikaan kaksoiselämän vietto oli homo- ja lesboyhteisössä ennemmin sääntö kuin poikkeus. Yhteiskunta kuitenkin avautui 90-luvulla ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet kehittyivät.
- Nyt anti-gender -toimijoiden luoma vihamielinen ilmapiiri ajaa tietyissä Euroopan maissa ihmisiä piilottamaan jälleen oman itsensä ja salaamaan seksuaalisen suuntautumisensa. LGBTQ-oikeuksien kehitys menee Euroopassa taaksepäin, arvioi Liimatainen.
- Sysäys näytelmän kirjoittamiseen on syntynyt huolesta seksuaalivähemmistöön kohdistuvan vihamielisen puheen lisääntymisestä ja arvokonservatismin uudelleennoususta. Kotiinpaluu kutsuu katsojaa pohtimaan, kuinka ennakkoluuloton ja suvaitsevainen yhteiskunta Suomi oikeastaan on.
Liimataisen käsikirjoittaman ja ohjaaman näytelmän rooleissa nähdään Johanna Kokko, Marjaana Maijala, Eila Halonen ja Jouko Puolanto. Näytelmä on itsenäinen jatko-osa esitykselle Jos minä puhuisin sinulle, joka kantaesitettiin KokoTeatterissa loppuvuodesta 2020.
Esityksiä on kaikkiaan kahdeksan. Lauantain 20.8. esityksen yhteydessä järjestetään keskustelutilaisuus ja paneelikeskustelu.
Näyttelijät
Johanna Kokko on freelancenäyttelijä, teatteritaiteen maisteri (Näty 2001) ja kulttuurituottaja (AMK 2018). Hän on näytellyt mm. Tampereen Työväen Teatterissa, Helsingin kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa ja lukuisissa TV-sarjoissa. Osaamisalaan kuuluvat myös musiikkiteatteri ja revyy. (mm. Mamma Mia-musikaali, Helsingin Messukeskus 2018). Kokko on toiminut myös tuottajana sekä kirjoittanut näytelmiä ja lastenkirjoja.
Marjaana Maijala on freelancenäyttelijä ja teatteritaiteen maisteri (Teak 2000). Hän on näytellyt mm. Kansallisteatterissa sekä lukuisissa TV-sarjoissa ja elokuvissa. Edellisin elokuvatyö ”Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia” (2021) palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla. Marjaana on näytellyt myös monissa kansainväliseen levitykseen päässeissä sarjoissa kuten Sorjonen, Karppi ja Mädät omenat.
Jouko Puolanto on freelancenäyttelijä, joka on työskennellyt näyttelijänä sekä Suomessa että Ruotsissa. Hän on näytellyt mm. Espoon kaupunginteatterissa, Ryhmäteatterissa, Helsingin kaupunginteatterissa ja lukuisissa tv- ja elokuvatuotannoissa. Edelliset työt ovat mm. sarjoissa Modernit miehet, Mister8, Konttori sekä rooli Nimby -elokuvassa.
Eila Halonen on freelancenäyttelijä, joka jäi eläkkeelle pitkäaikaisesta kiinnityksestään Turun Kaupunginteatterissa (1984-2019). Merkittäviä rooleja olivat mm. Martha / Kuka pelkää Virginia Woolfia, Frida Kahlo / Sunnuntai-illan unelmia, Punahilkka / Punahilkka – kuvia rakkaudesta ja kuolemasta. Eila oli myös mukana kiertue-esityksessä Pesärikko (ohj. Mikko Roiha), jonka esitykset olivat Berliinissä ja Suomessa 2018.
Kirsi Marie Liimatainen
Nykyään niin Berliinissä kuin Tampereellakin työskentelevä ja asuva Kirsi Marie Liimatainen kertoo opiskelleensa aluksi näyttelijäksi Tampereen Näyttelijäntyön laitoksella ja työskennelleensä sitten näyttelijänä TV- ja teatteriproduktioissa.
- Laajemmalle yleisölle tulin tutuksi mm. YLEn ”Elämän Suola” TV-sarjasta. Vuosituhannen vaihteessa lähdin opiskelemaan elokuvaohjausta Berliiniin. Noista ajoista lähtien olen toiminut ohjaaja-käsikirjoittajana ja ohjannut elokuvia, tv-sarjoja ja näytelmiä.
- Olen syntyperäinen tamperelainen ja olin 80-luvun lopulla mukana Leimautumisbileiden (Leimareiden) järjestelyissä ja esiinnyinkin siellä muutaman kerran. Vanhassa Mixeissä hääräsin toisinaan naisten illassa tiskijukkana ja kuvasin myös amatöörileffan naisystävieni kanssa ja järjestimme naisten bileet Aaltosen kenkätehtaalla. Noina aikoina ei ollut vielä montaa lgbtq-baaria tai klubia mihin mennä, niin keksimme toimintaa itse.
Hän kertoo myös Finlaysonin vanhan puutalon, eli nykyisen Tallipihan valtaamisesta vuonna 1987.
- Siellä olevasta yhteisöstä tuli niin kotimme kuin myös kohtaamispaikka Tampereella.
Oman coming out -tarinansa hän kertoo alkaneen kyseisestä valtauksesta. Se jatkui Itä-Berliiniin (DDR:ssä) yöelämässä. Myös Yle on kirjoittanut aiheesta.
Motivaatiotaan näytellmän kirjoittamiseen hän kuvailee vastavedoksi anti-gender-toimijoiden luomaa vihamielistä ilmapiiriä vastaan.
- Elin oman etsikkoaikani ja nuoruuteni 80-luvun lopulla, jolloin kaksoiselämän vietto oli homo- ja lesboyhteisössä enemmin sääntö kuin poikkeus. Viikonloppuisin vapauduttiin ja vietettiin aikaa omanlaisten seurassa. Arkena pukeuduttiin heteroasuun ja etsittiin muka vielä ”sitä oikeaa”. Töissä naurettiin otsa hikisenä syrjiville homovitseille, valehdeltiin mielikuvituspoikaystävistä ja puristuttiin samanpäisyyden muottiin.
- Elän tänä päivänä onnellisessa parisuhteessa naisen kanssa ja sukulaiset, ystävät ja työtoverit tietävät liitostamme. En kaihda kertoa asiasta myöskään julkisuudessa, sillä haluan esimerkilläni kannustaa LGBTQIA-nuoria elämään sellaista elämää, jonka arvoisia he ovat.