Saksassa Thüringenin osavaltion pääministerin valinta johti laajoihin protesteihin – protesteissa mukana hlbtiq-järjestöt

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
Thüringenin osavaltio sijaitsee Berliinin ja Frankfurtin puolivälissä

Saksassa Thüringenin osavaltiossa on paikallisissa hallitusneuvotteluissa ollut pitkään pattitilanne. Osavaltioon ei ole saatu koottua hallitusta. Nyt helmikuun alussa 2020 uusi hallitus syntyi, mutta se kaatui saman tien laajojen protestien takia.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Taustaa

Saksassa Thüringenin osavaltiossa oli paikallisen parlamentin vaalit eli maapäivävaalit lokakuussa 2019. Vasenmmistopuolue Linke sai eniten edustajapaikkoja (29 paikkaa). Toiseksi eniten paikkoja sai Suomen perussuomalaisia muistuttava Vaihtoehto Saksalle eli AfD-puolue (22 paikkaa). Kokoomusta muistuttava kristillisdemokraatit eli CDU pääsi kolmanneksi (21 paikkaa). Loput saivat muutaman paikan (sosialidemokraatit 8 paikkaa, vihreät 5 paikkaa ja liberaalit eli FDP 5 paikkaa).

Äärioikeistolaista AfD:tä ei haluta paikalliseen hallitukseen. Vasemmistolla eli Linkellä on ollut oma ehdokas pääministeriksi ja perinteisesti vaalin voittaja asettaa pääministerin. Hallituksen muodostaminen on ollut takkuista ja kestänyt kolme kuukautta. Porvaripuolueet yrittävät estää vasemmiston ehdokkaalta pääministerin pestin.

Helmikuun 2020 alussa alkoi tapahtua. Liberaalit, kristillisdemokraatit ja AfD liittoutuivat ja valitsivat pääministeriksi liberaalien paikallisen puheenjohtajan Thomas Kemmerichin. Sekä kotimaiset että ulkomaiset mediat alkoivat seurata tapahtumia Thüringenin osavaltiossa. Osa Saksan kansasta kauhistui: äärioikeistolainen AfD on päässyt mukaan päättämään osavaltion politiikasta. Perinteisesti AfD on pidetty tiukasti paitsiossa. Nyt on ollut mielenosoituksia ja vastalausejulistuksia ympäri Saksaa. Vastalauseiden taustalla on Saksan historia. 1930-luvun alussa kansallissosialistit päästettiin parlamenttiin päättäjien paikoille ja vuonna 1933 muutamassa kuukaudessa Saksan demokratia oli luhistunut ja tilalla oli kansallissosialistinen hallinto. Nyt mielenilmausten takana on ajatus: niin ei saa enää käydä, AfD:n kanssa ei pidä tehdä yhteistyötä. Lehtitietojen mukaan myös Angela Merkel on vaatinut uuden pääministerin irtisanoutumista ja uusia vaaleja.

Torstaina 6.2.2020 paine Berliinistä ja muualta Saksasta oli niin kovaa, että juuri nimetty pääministeri Kemmerich erosi pääministerin paikalta. Nyt odotellaan uusia vaaleja.

Helsingin Sanomat kirjoitti keskiviikkona 6.2.2020 aamupäivällä Saksan tilanteesta näin: ” osa kansasta on šokissa. Arviolta tuhannet mielenosoittajat lähtivät kaduille Berliinissä, Münchenissä ja Hampurissa sekä eri puolilla Thüringeniä, josta koko soppa alkoi”.

Myös hlbtiq-järjestöt vastustavat AfD:n nousua

Monet Saksan hlbtiq-järjestöt ovat ottaneet tiukasti kielteisen kannan AfD:n mukana olosta hallituksen muodostamisessa ja liberaalien puheenjohtajan Kemmerichin valitsemisesta pääministeriksi. AfD on äärioikeistolainen puolue, joka näkyvästi vastustaa homoja, lesboja ja queer-ihmisiä.

Porvaripuolueiden yhteistyö AfD:n kanssa johti siihen, että esim. Berliinin pride-organisaatio päätti estää ensi kesänä kristillisdemokraattien ja liberaalien osallistumisen Berliinin CSD-paraatiin. Maanlaajuinen hlbtiq-järjestö LSVD ilmoitti järkytyksestään ja muistutti, että AfD:n politiikka on ihmisvihamielistä. AfD haluaa ottaa homoilta, lesboilta ja transihmisiltä kaikki oikeudet pois. AfD:n paikallisjohtaja on mm. pahaenteisesti kysellyt homojen ja lesbojen määrää Thüringenin alueella. LSVD:n mukaan kaikki yhteistyö AfD:n kanssa on lopetettava.

AfD:n suunnasta on sanallisesti hyökätty hlbtiq-ihmisiä vastaan usein. Berliinissä tapahtuu tämän tästä fyysisiä hyökkäyksiä mm. transihmisiä ja homo- ja lesbopareja vastaan. Monet pelkäävät, että hyökkääjinä ovat äärioikeistolaiset.

Pohjoismaissa on myös keskusteltu laitapuolueiden eristämisestä

Ruotsissa oli 2010-luvulla runsaasti keskustelua siitä, että Ruotsidemokraattien kanssa ei saa tehdä yhteistyötä. Eristäminen on rakoillut hieman viime vuosien aikana.

Suomessa puhutaan siitä, pitäisikö Perussuomalaiset eristää ulos hallitustyöstä. Kun perussuomalaisten kannatus on lisääntynyt, monet muut puolueet ovat sovittaneet omat ohjelmansa niin, että perussuomalaisten kannatuksen nousu saataisiin suitsittua. Perussuomalaiset kelpasivat Sipilän hallitukseen silloin, kun Soini oli perussuomalaisten puheenjohtajana. Viime viikkoina on puhuttu perussuomalaisten ja kokoomuksen mahdollisesta yhteistyöstä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!