Venäläinen oikeusistuin: transnaisen erottaminen oli laitonta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Pietarilainen oikeusistuin on päättänyt, että sukupuolensa naiseksi vahvistaneen erottaminen oli laiton. Anna Grigorjeva erotettiin painotalon palveluksesta vuonna 2017 sen jälkeen, kun hän oli vahvistanut sukupuolensa naiseksi. Hän oli sitä ennen työskennellyt yrityksessä kymmenen vuoden ajan.

Pietarissa Frunzen piirissä tapahtuneesta kertoo Radio Free Europe.

Oikeusistuimen mukaan Grikorjevan on saatava työnsä takaisin ja yrityksen on maksettava hänelle 10 000 ruplan (136 euroa) korvaus kärsimyksestä sekä 1,8 miljoonan ruplan (24 700 euron) suuruinen korvaus menetetystä palkasta.

Työnantaja perusteli irtisanomista sillä, että kyseinen työtehtävä Venäjän lain mukaan on sallittu vain miehille. Taustalla on maan hallinnon vuonna 2000 tekemä säännös, jossa runsas 35 teollisuuden alaa ja runsas 450 erityisesti määriteltyä vaaralliseksi tai "raskaaksi" katsottua työtehtävää määritellään vain miehille sallituksi.

Grigorjevan asianajaja Maksim Olenitsev katsoo ratkaisun kaksi vuotta käsiteltyyn asiaan olevan merkittävän ennakkotapauksen. Hänen mukaansa Venäjällä ensimmäistä kertaa transsukupuolinen henkilö on onnistunut puolustaa oikeuksiaan työntekijänä tuomioistuimessa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

YK totesi vuonna 2016, että säännös rikkoo naisten oikeuksia, ja että sitä on muutettava.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustavan Vyhod-järjestön lakimies Ksenia Mihailova puolestaan toteaa, päätös auttaa muita transsukupuolisia saamaan tunnustuksen yhteiskunnassa, puolustamaan oikeuksiaan ja puolustamaan oikeuksiaan työelämässä.

Mihailova myös toteaa naiset joistain töistä ulos sulkevan säännöstön liittyvän valtion pyrkimykseen lisätä syntyvyyttä. Venäjällä on pitkään oltu huolissaan matalasta syntyvyydestä.

Venäjällä transsukupuolisen henkilön on ollut mahdollista vahvistaa juridinen sukupuolensa vuodesta 1997 lähtien. Vuodesta 2013 lähtien ns. homopropagandalain mukaan neutraalin tai myönteisen tiedon levittäminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä alaikäisille on ollut lailla kiellettyä. Maan lainsäädännössä ei ole seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvia koskevaa syrjintäsuojaa. 

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!