Lauantaina 8. heinäkuuta 2017 Budapestin pride-kulkue suuntaa läpi kaupungin, mutta minne? Järjestäjät ovat vaatineet, että ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen kulkueen on edettävä kaduilla vapaasti, ilman metalliaitojen suojaa.
Budapestin pride-kulkueita on järjestetty vuodesta 1997 alkaen. Aluksi ei ollut mitään erityisiä järjestysongelmia, mutta kulkueen häiritseminen alkoi vuonna 2007. Maahan oli perustettu äärioikeistolainen, uusnatsi-tyyppinen puolue Jobbik ja se agitoi väkeä vastustamaan pride-kulkueita. Kulkueen päälle alkoi lennellä munia, tomaatteja, kiviä ja pulloja. Tuolloin kulkueeseen osallistui noin 2000 ihmistä. Viime vuonna marssijoita oli 20 000. Vuodesta 2008 lähtien kulkueen suojaksi on rakennettu metalliaidat ja suojaavat poliisi- ja autorivistöt. Kaikki poikkikadut on suljettu niin, että tavallinen kaupunkilainen ei ole voinut nähdä kulkueesta vilahdustakaan. Tänä vuonna varmaan ainakin osa reitistä suojataan turvamiesten ja poliisien avulla eikä metalliaidoilla.
Kulkueen lähtöpiste on parlamenttitalon lähellä, ja sen alueen poliisi sulkee täydellisesti sisääntulopisteitä ja turvatarkastuksia lukuunottamatta. Kakkosmetro ei liikennöi kulkueen aikana. Liikennetiedotteista käy ilmi, että kulkue ilmeisesti liikkuu kaupungin ”paraatikatua”, Andrassy-katua pitkin kohti Sankareiden aukiota. Liikennehäiriöt ovat klo 16-19 välillä Suomen aikaa..
Kaikkiaan 37 maan suurlähetystöt ovat ilmaisseet tiedotteessa tukensa Budapestin Pridelle. Mukana on uusia maita Balkanilta. Tässä ne ovat: USA, Argentiina, Australia, Itävalta, Belgia, Brasilia, Chile, Kypros, Tanska, Ecuador, Yhdistynyt kuningaskunta, Viro, Suomi, Ranska, Kreikka, Hollanti, Írlanti, Islanti, Israel, Kanada, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Meksiko, Montenegro, Saksa, Norja, Italia, Portugal, Espanja, Sveitsi, Ruotsi, Slovakia, Slovenia, Uusi Seelanti ja British Council.
Näiden maiden yhteisessä tiedotteessa toivotaan rauhanomaista pride-marssia. Hlbtiq-järjestöt tekevät tärkeää ihmisoikeustyötä. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja oikeusvaltioperiaate ovat tärkeitä demokraattisen yhteiskunnan perusperiaatteita. Tiedotteen rivien välistä voi lukea, että Unkari on viime vuosina ärhäkästi esiintynyt omalla tiellään ”epäliberaalina” demokratiana.
Unkarin hallitusta lähellä oleva media suhtautuu prideen hyvin kielteisestsi. Tv-keskustelussa kyseltiin, miksei keskitytä homojen parantamiseen heteroiksi. Pesti Srácok -lehti (”Pestin jätkät” tai kaverit) julkaisi kolumnin, jossa vakituinen kolumnisti haukkui homot kauheiksi ihmiksi. Kuva tekstin yhteydessä viittaa hirviöihin. He ovat kammottavia perversseine haluineen. Lehti nauttii valtion tukea.