Mielenilmaukset Trumpia ja hänen tulevaa hallintoaan vastaan jatkuvat

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 5

USAn varapresidentiksi nimettävää Mike Penceä vastaan buuattiin perjantaina broadway-musikaalin, Hamiltonin, esityksessä. Lauantaina homot ja lesbot marssivat Trumpin syntypaikalta Queenistä Trump-pilvenpiirtäjälle. Tänään maanantaina Nyt-lehti kertoo lisää USAn äärioikeiston äänitorvesta, Milo Yiannopoulosista.

Amerikkalaislehdet kertovat, että perjantai-illan musical-esitys alkoi myöhässä ja keskeytyi moneen otteeseen. Tuleva varapresidentti Mike Pence oli saapunut seuraamaan esitystä. Näytöksen päättyessä esiintyjät kokoontuivat esiripun eteen ja puhuivat suoraan Pencelle. Musikaalissa USAn varapresidenttiä näytellyt Brandon Victor Dixon sanoi: ”Me olemme monenlainen Amerikka. On hälyttävää ja ahdistavaa, että teidän hallituksenne ei aio suojella meitä, planeettaamme, meidän lapsiamme, vanhempiamme eikä puolusta meille kaikille kuuluvia oikeuksiamme. Toivomme, että tämä esitys innostaa huolehtimaan amerikkalaisista arvoista”.

Sosiaalisessa mediassa jotkut ovat olleet vihaisia siitä, että Mike Pence päästettiin katsomaan esitystä. Hän on äärikonservatiivinen ja evankelikaalinen kristitty ja hän vastustaa homoavioliittoja ja aborttia. Musikaali Hamilton kertoo USAn perustamistarinan mm. jazzin ja hip-hopin ja taustaltaan hyvin eirlaisten näytteijöiden voimin. Mukana on mm. homoja. Hamiltonin tiimi asettui vaalikampanjassa avoimesti Clintonin puolelle. Donald Trump esitti twitterin kautta paheksumisensa näyttelijoiden tempauksesta tulevaa varapresidenttiä kohtaan. Tuleva varapresidentti sen sijaan otti asian paljon kevyemmin. Hän kertoi lehdistölle sunnuntaina, että käynti musikaalia katsomassa oli hänelle iloinen asia. Fox Newsille hän kertoi, ettei pahastunut ollenkaan tapahtumista.

Lauantaina New Yorkissa yli tuhat Donald Trumpin vastustajaa järjesti mielenosoituskulkueen. Lähtö oli Queensista, missä Trump on syntynyt, päätepistse Trump-Tower. Samanlaisia mielenilmauksia on nähty päivittäin eri puolilla Yhdysvaltoja. Yhteisenä teemana on ollut: ”Et ole minun presidenttini”. Nyt kulkueessa oli paljon sateenkaarilippuja ja julisteita rasismia vastaan.

USAn vaihtoehtoinen oikeisto eli alt-right

USAn suunnassa on jonkin aikaa netissä kuplinut uudenlainen äärioikeiston liike, jolle tyypillistä on ollut perinteistä rajumpi linja. Kirjoitellaan voimakkaasti valkoisen Amerikan puolesta. Sinne eivät mahdu muunväriset, mutta eivät myöskään feministit, juutalaisuus ja muut ”erilaiset”. Trumpin kerrotaan käyttäneen vaalitaistelussa tämän vihaisen äärioikeiston iskulauseita. Nyt.fi kertoo tänään tästä liikkeestä

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

http://nyt.fi/a1479696873634

Tämä uusi liike ei kaihda rajuja henkilökohtaisia loukkauksia, mautonta huumoria ja rasistisia hyökkäyksiä. Twitter on poistanut liikkeen johtohahmojen tilejä aivan viime viikkoina.

Alt-rightillä on keulakuvana brittiläinen 32-vuotias miesblondi Milo Yiannopoulos. Hän on journalisti, joka työskentelee netin Breitbart-medialle. Breitbandista on puhuttu paljon vaalien jälkeen, koska sen kautta välitettin iso määrä valheita. Se muistuttaa toiminnaltaan MV-lehteä (”mitä vittua” -nettilehteä). Totuus ei ole tärkeää, vaan huomio. Yiannopoulos taistelee feminismiä, transihmisiä, islamia ja maahanmuutoa vastaan. Hänen twitter-tilinsä suljettiin jo kesällä.

Hän itse tunnustaa olevansa homo ja vaalien alla hän puhui Gays for Trump -tapahtumassa kutsuen Trumpia ”iskäksi”.

Alt-right -liikkeelle useista sukupuolista puhuminen on kuin punainen vaate. Vain miehet ja naiset tunnustetaan. New Yorkissa pidetyssä konferenssissa on NYTimesin mukaan kuultu ”heil”-huutoja, joten jäljet johtavat menneisyyden aatteisiin. Alt-rightin suurin vihollinen on Social Justice Warrior eli SJW . Nyt.fi -artikkelin kirjoittaja tulkitsee sen liikkeen suomalaisittain ”suvakeiksi”, jotka puolustavat moninaisuutta ja feminismiä.

Ääriliikkeet hyväksyvät homot pitkin hampain


Jo pari-, kolmekymmentä vuotta on seurattu, miten Euroopassa äärikansallisissa ja oikeistopopulistisissa liikkeissä merkittävissä asemissa on ollut joitakin homoja ja heitä on siedetty. Hollannista tunnetaan Pim Fortuyn, joka surmattiin vuonna 2002 ennen vaaleja. Hän oli avoimesti homo, ja hän oli tunnettu maahanmuuttokritiikistään. Häntä pidettiin äärioikeistolaisena populistina.

Michael Kühnen oli 1980-luvulla Saksan uusnatsien johtaja. Hän kuoli 36-vuotiaan aidsiin vuonna 1991.

Itävallassa oli kiistelyä herättänyt populistipuolueen johtaja Jörg Haider, jonka seksuaalista suuntautumista usein pohdittiin. Hän kuoli auto-onnettomuudessa 2008.

Suomessa Perussuomalaisten nuorten puheenjohtajana on kahden kauden ajan ollut Sebastian Tynkkynen, joka on ilmoittanut olevansa biseksuaali ja kannattavansa Trumpia (ainakin lippiksen perusteella). Viikonvaihteessa hänen tilalleen valittiin Samuli Voutila. Tynkkynen ei halunnut jatkaa.

Saksassa lähestyvät parlamenttivaalit. Oikeistopopulistinen AfD (Vaihtoehto Saksalle) saa gallupien mukaan ainakin 12%:n kannatuksen. Monet AfD:n johtohahmot ovat viime kuukausina puhuneet hyvin homovastaisesti, mutta siitä huolimatta puolueen toiminta kiinnostaa osaa hlbti-ihmisiä. Perusajatus on, että maahanmuuttajat muodostavat tulevaisuuden uhkan hlbti-ihmisille, ja AfD haluaa maahanmuuttoon tiukat rajoitukset..

5 kommenttia

  • 1 / 5
  • karhumiäs
  • 21.11.2016, 19.18
Yiannopoulos elää nyt hekuman huipulla, mutta kokee vielä mahalaskun. Alt right-porukoille hän on lopulta vain hyödyllinen idiootti.
  • 2 / 5
  • xxx
  • 22.11.2016, 13.03
"brittiläinen 32-vuotias miesblondi"...?

Luennehtiiko miesblondi henkilön persoonaa vai vain tukkaväriä, joka on oleellisempi kuin hänen kuvailtu ammattinsa?


Homokysymys on toki tärkeä, mutta enemmän olen huolissani Trumpin energiapolitiikasta ja yhdysvaltojen vetäytymisestä Pariisin ilmastosopimuksesta ja lupauksesta purkaa ”työpaikkoja tappavat” rajoitteet liuskekaasun ja puhtaan hiilen tuotannolta.